Helvettiin ja takaisin

Näin kerran unen, joka oli niin pysäyttävä, että se oli kirjoitettava muistiin heti herättyäni. Olin todella järkyttynyt ja kauhuissani unesta. Vasta nyt, pari vuotta myöhemmin, ymmärrän, mistä siinä oli kysymys.

Uni ei ole tässä kronologisessa järjestyksessä. Kirjoittaessani unta muistiin tunsin, että se kuuluu kirjoittaa näin, jotta sen dramatiikka tulee vielä paremmin esille. Samoin tekstin otsikko, ”Helvettiin ja takaisin”, oli mielessäni heti herättyäni.

Toivottavasti olen osannut kirjoittaa unen niin, että pystyn välittämään jotain siitä kauhun tunnelmasta, jonka vallassa heräsin.

Hengitän syvään ja astun rauhallisesti sisään tehdashalliin. Aika pysähtyy. Hymyillen lähestyn miehiä. Tiedän mitä on tehtävä. Ojennan käteni ensimmäisenä koneen viereen jähmettyneelle työmiehelle ja katson silmiin. Katse on avuton, mutta käsi ojentuu. Puristan sitä hetken ja siirryn ääneti seuraavan luo.

Kättelen kaikki hiljaisuuden lyödessä sinettinsä sopimukseemme. Jollakin silmät ovat kosteat, joku etsii lattialta vastausta hämmennykseen, joku työkaverin katseesta.

Hetki on ohi. Työ jatkuu, koneiden turvallinen rytmi peittää hiljaisuuden.

Työ jatkuu.

***

Lakko alkoi neljältä. Olin mielestäni tehnyt kaikkeni, jotta pattitilanne olisi ratkennut muulla tavoin. En voinut välttyä ajatukselta, että nainen tehtaan johdossa oli joillekin liikaa, vaikka sitä ei kukaan ääneen sanonutkaan.

Viittä yli neljän pieni porukka miehiä tuli työhuoneeseeni. ”Nyt lähdetään!”, he uhosivat, ja raahasivat minut mukanaan. En voi uskoa tätä, hoin mielessäni. En pystynyt puolustautumaan heidän fyysistä ylivoimaansa vastaan. He veivät minut yhteen halleista, enkä tiennyt, mitä he aikoivat.

Muistan, että he heittivät minut linjalle, ja yhtäkkiä olin tulessa, enkä päässyt pois. Huusin, yritin kiemurrella ja saada tulen tukahtumaan, mutta turhaan. Olin menettämässä tajuntani, kun tunsin jonkun vetävän minua pois tulesta.

***

Fyysinen toipumiseni kesti kuusi kuukautta. Olin kuitenkin henkisesti aivan rikki, enkä pystynyt palaamaan töihin. En välittänyt, mitä tehtaalla tapahtui. En nähnyt elämälläni mitään tarkoitusta. Näin jatkuvasti painajaisia.

Eräänä yönä painajaisen jälkeen, vielä unessa, tuli muuttui valoksi. Kuulin äänen: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”.

Heräsin. Tiesin, mitä minun oli tehtävä.

Mitä tällainen uni voi tarkoittaa? Nyt ajattelen, että uni kertoo omien pelkojeni kohtaamisesta. Pelko satuttaa, pelko lamauttaa. Kun uskallan kohdata pahimmat vihamieheni, omat pelkoni, silmästä silmään, ne eivät enää satuta minua. Kohtaaminen ei ole helppoa, mutta sen jälkeen voin tulla sinuiksi pelkojeni kanssa.

Niihin aikoihin, kun näin unen, olin todella alkanut käsitellä ja kohdata pelkojani eri tavoin: keskustelemalla, kirjoittamalla, itkemällä, tekemällä tietoisia valintoja elämässä.

Tämän ymmärtämisen jälkeen uni tuntuu oikeastaan lohdulliselta. Minulla ei ole mitään hätää, olen turvassa, kukaan ei yritä vahingoittaa minua. Pelkojen käsitteleminen jatkuu, mutta työstäminen on yhä tietoisempaa ja turvallisempaa.

Mitä ajatuksia uni herättää sinussa? Oletko sinä nähnyt unia, jotka ensin tuntuvat todella oudoilta, mutta joiden merkityksen olet myöhemmin oivaltanut?