Pysähtymis- ja tietoisuushaasteen alku meni suhteellisen hyvin. Viikon puoliväli ei sitten menekään. Päätöksistä huolimatta pysähtyminen hektisissä tilanteissa on yllättävän vaikeaa.

Keskiviikon olen pitänyt vapaana palavereista. Tiedän, että ennen torstain #AMKavajaisia on vielä paljon tehtävää, ja pitäisi pystyä keskittymään, ettei mitään unohdu.

Tiedotteesta puuttuu tietoja vielä aamupäivällä; sitten käy ilmi, että lisäyksiä tulee enemmänkin. Ihan hyvä siis, etten ehtinyt lähettää sitä tiistaina. Aamupäivän edetessä tiiviissä tahdissa tuntuu siltä, että tauko on tarpeen, ja hengittelen silmät kiinni pari minuuttia koneen ääressä. On tosi vaikeaa pitää ajatukset poissa työstä, mutta palautan uudelleen ja uudelleen tarkkaavaisuuden hengityksen liikkeisiin.

Se jääkin sitten päivän ainoaksi tauoksi, ellei mukaan lasketa työhuoneessa, vessassa ja kopiokoneella huokailua ja käytävällä puolijuosten puhisemista. Opiskelijakunnan tapahtumavastaava soittaa ja muistuttaa sisäpihan sulkemisesta pysäköinniltä – olen unohtanut sen täysin. Että se siitä keskittymisestä ja yksityiskohdista.

Lähden ennen neljää, koska perheenjäsen odottaa kyytiä kotiin. Tosin ennen lähtöä pitää käydä laittamassa tolpat ja lippusiimat sisäpihan portille. Otan koneen mukaan kaiken varalta. Onneksi, koska tajuan illalla, että yhdet slaidit puuttuvat vielä kokonaan, ja lisäksi puhujille pitää lähettää tarkempi ohjeistus ja minuuttiaikataulu.

Tietenkin seuraava yön unet ovat katkonaisia ja jäävät vähiin.

Torstai on tohinaa täynnä

Aamulla päähän pälkähtää – naulakot. Sää on sateinen, ihmisillä on takkeja ja sateenvarjoja. Projektipäällikkö lupaa huolehtia naulakot paikalle, minä teen opastelaput.  Olen tehnyt mahdollisimman tarkan listan asioista, jotka vielä pitää tehdä ja muistaa, ja teen niitä yksi kerrallaan suhteellisen rauhallisena.

Tapaan rehtorin sovitusti, ja käymme läpi tilaisuuden asiat. Kaikki on kummankin mielestä selvää, kunhan teen vielä nettiuutiseen tarvittavat lisäykset. Kun pitäisi jo olla menossa tapahtumapaikalle, pyydän nettiuutisen viimeistelyapua verkkotoimittajalta, jotta ehdin syödä edes jotain ja pysyn suunnilleen aikataulussa. Taukoa en ehdi edes ajatella.

Saavun tapahtumapaikalle neljän läppärin kanssa, jotka pitäisi laittaa siirrettäviin tellkkareihin ja testata slaidien toiminta. Osa tiimistä on lounastauolla, ja muilla on muita hommia. Sisääntuloaulassa on ylimääräinen rullakko paikassa, jossa pitäisi olla henkilökorttien jakelu. Käymme juontajan kanssa läpi juontoja. Olen unohtanut sopia opiskelijakunnan puheenjohtajan kanssa, antaako hän vuoden opettajan kunniakirjan. Lupaan juontajalle selvittää asian. En ehdi soittaa, koko ajan tulee jotain muuta.

Lopulta tiimi alkaa laittaa koneita. ”Ei tää liitin sovi tähän mitenkään!” ”Eihän tähän tule verkkoo!” Kuuntelen hetken, ja olen niiiin onnellinen, ettei minun tarvitse selvittää, miten slaidit saadaan näkymään telkkareissa. Muistutan, että meillä on Taideakatemian av-tiimin päivystäjän numero, josta saa tarvittaessa apua. Tiimi selvittää ongelmat kuitenkin itse.

Kaupunginjohtajan autonkuljettaja soittaa, missä tapahtuma pidetään ja mihin hän voi jättää auton. Selvittelemme asiaa hetken, ja käyn opiskelijakunnan toimistossa sanomassa, että kaupunginjohtajan autolla on lupa tulla sisäpihalle, kyyti lähtee kuitenkin ennen kuin opiskelijoiden Keltanokkavala alkaa sisäpihalla.

Kitaristi on tullut paikalle. Soundcheck on sovittu pidettäväksi klo 13, eikä äänimiestä näy missään. Soitan puhelun; hänellä ei ollut aikataulu tiedossa, mutta onneksi hän on vain kerrosta ylempänä ja pääsee tulemaan saman tien…

Kunniakirjoja ja kukkia sovitellaan kitaroiden viereen, toimintapisteiden hoitajat ja näytteilleasettajat alkavat saapua, catering-palvelu puhaltaa somisteilmapalloja pöytään ja täyttää voileipäkolmioita, sirkustaiteilijat harjoittelevat vielä kerran, rehtori on jo paikalla, kyselen tiimiläisiltä onko kaikki kunnossa, ei ole, koneet menevät pois päältä, missä on henkilökorteille tarvittava pöytä, sen pitäisi olla täällä, kaupunginjohtaja tulee kohta, henkilökorttien jakelu ruuhkauttaa sisääntulon… Pidä siinä sitten tietoisuustaukoa.

Kaikenlaista pientä säätöä tulee tilaisuuden kuluessa, aikataulu ei pidä, suunnitelmia pitää muuttaa. Yleisö ei tiedä kaikista suunnitelmista, joten melko kuivin jaloin – kirjaimellisesti, aivan järkyttävän ukkosmyrskyn jälkeen – selviämme tilaisuudesta. Sitten otetaan ryhmäkuvia, ja sanon tiimiläisille, että nyt saa huokaista helpotuksesta, se on ohi ja kaikki meni hyvin!

Sovin catering-palvelun kanssa, että loput tarjoilut saavat jäädä jatkoille, ja tiimiläisten kanssa, että koneet palautetaan vahtimestareille, kerään tavarani ja lähden, koska kyytiläinen odottaa. Opiskelijatiimi jää järjestämään paikkoja kuntoon.

Käyn tietenkin ylikierroksilla, kaikki pienet unohdukset hiertävät mieltä, ja hetken päästä alkaa väsyttää, mutta päätä ei särje!

Perjantai – etäpäivän oma rauha?

Eipä se uni maistu perjantaiaamunakaan pitkään, vaikka on etäpäivä. Seitsemän jälkeen tulee hommia eteen, jotka pitää muka heti saada tehtyä. No, käyn aamukävelyllä sen jälkeen, ja ehdin vielä nähdä sumuverhot pellolla ennen kuin aurinko häätää ne pois. Tulee pysähdyttyä useamman kerran maiseman ja yksityiskohtien äärelle. Yöllisen sateen jälkeen luonto kimaltaa aamuauringossa.

Viikon varrella kertyneet rästit, avajaisten jälkimarkkinointia ja purkupalaverin sopimista. Lounaan syöminen venyy tunnilla, kun päätän tehdä vielä tämän ja tuon…

Iltapäivällä huomaan, etten ole pitänyt pysähtymistaukoja aamukävelyn jälkeen. Sen sijaan olen kyllä jammaillut töitä tehdessä (seisten on hyvä tehdä töitä tästäkin syystä) ja töiden välillä – fiilis on hyvä, energiaa riittää, keho ja mieli kertovat että jees, mahtava etäpäivä!

Mitä opin – vai opinko mitään?

Kunnollisten pysähtymistaukojen pitäminen osoittautui vaikeammaksi kuin ajattelin. Alkuviikon rauhoittaminen pienilläkin tauoilla ja perjantain etäpäivä auttoivat kuitenkin jaksamaan vuoden kiireisimmän viikon ilman flunssia, pahoja päänsärkyjä tai stressihepuleita (joka oli lähellä, kun tajusin, että olin unohtanut selvittää korvaavat pysäköintipaikat…).

Oli muitakin tekijöitä, jotka vaikuttivat hyvään lopputulokseen: edellisen viikon aurinkoiset, leppoisat puistolounashetket työkaverien kanssa, auttavaiset työkaverit ja mahtava BisnesAkatemian Noxit Groupin opiskelijatiimi, johon saatoin luottaa.

Sekä kyyditettävä perheenjäsen, joka sai kevarinsa huollosta vasta perjantaina. Hänen ansiostaan työpäivät pysyivät kohtuullisen mittaisina, jopa vähän normaalia lyhempinä. Aiemmin olen tehnyt koko avajaisviikon pitkiä päiviä, ja se on kyllä näkynyt uupumisena.

Aika näyttää, pystynkö pitämään pysähtymistauot ja tietoisen hengittämisen osana työpäiviä muulloinkin. Aion yrittää – ja haastan sinut mukaan pitämään pysähtymistaukoja!

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

4 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: