Olin unohtanut valkeuden
katsellessani syksyn kirkkaita värejä,
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.

Seisoin hiljaa hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.

Kun Kati seminaariin palattuaan näytti runojaan Sirkalle, tämä luki ne hyvin tarkkaan.

– Onneksi olkoon! Nyt olet saanut aikaan ihan omaperäistä runoutta, Sirkka riemastui.

Kati tunsi poskiensa lehahtavan kuumiksi mielihyvästä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sirkka näin vahvasti kehui hänen runojaan.

Joulun jälkeen seminaariohjelma alkoi kuitenkin taas niin kiivaana, ettei hospitanttiluokka keksinyt muuta apua kuin mennä jälleen johtaja Siiläsen puheille. He eivät jaksaisi näin kovaa tahtia, oli vaarana, että sairastuneita tulisi koko ajan enemmän. Pari tyttöä oli jo joutunut luopumaan osasta opetusta, yksi matkustamaan kokonaan kotiinsa. Yhteistuumin hospitantit toivoivat vapautusta vielä toisesta opetusvuorosta harjoituskoulussa.

Opettajainkokous ei anomukseen kuitenkaan suostunut, vaan sanoi, etteivät hospitantit sillä menolla oppisi lainkaan opettajan tärkeintä ominaisuutta: opettamista. Päätös sai Katin kiivailemaan suureen ääneen. Eiväthän he näin väsyneinä oppisi mitään muutakaan!

Sirkan oli taas pidettävä hänelle varoitussaarnoja. Kun opettajat kutsuivat oppilaita joskus teelle luokseen, olivat Sirkan varoitukset hyvin tarpeen. Kävi muutamankin kerran niin, ettei Kati onnistunut hillitsemään terävää kieltään, kun opettajat käänsivät puheen seminaarityöhön. Ja aina jokainen opettaja otti Katin sanat kuin henkilökohtaisesti häneen kohdistettuina syytöksinä.

– Usko nyt, kun minä sanon, että et saa kohta todistusta täältä ollenkaan, jos suututat kaikki opettajat, Sirkka pauhasi Katille.

– Sitten sinulla on iso opintolaina maksettavana takaisin eikä minkäänlaista paperia eikä ammattia. Yksi hukkaan tuhlattu kallis vuosi vain takana.

Kati myönsi Sirkan olevan aivan oikeassa.

– Nipistä minua, kun joku sanoo sellaista, mistä arvaat minun kimmastuvan. Ehkä sitten itsekin muistan pitää suuni kiinni, hän ehdotti Sirkalle.

Johtaja Siilänen piti hospitanttien toivomusta niin oikeutettuna, että piittaamatta opettajainkokouksen päätöksestä lähetti anomuksen omissa nimissään opetushallitukselle. Sieltä se kuitenkin palasi takaisin seminaariin opettajainkokouksen uudelleen käsiteltäväksi.

Raili Mikkanen: Runokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta, s. 48. Tammi, 2005.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: