Mieli voi joskus olla kuin varsinaissuomalainen maisema: metsäinen mäennyppylä, peltoaukea, mäki, pelto, metsä, pelto.
Ylämäki voi tuntua pitkältä ja raskaalta, etkä tiedä, mitä sen jälkeen on edessä. Mäen päältä voi aueta sumun peitossa oleva laakso.
Sumu kurkottaa siipensä tien yli
vaeltaa pellolla
tietämättä suuntaansa
ilmavirtojen vietävänä,
kotitiellä valtaa
koko tilan.
Vain rusko varvistaa
kirkkaan päälakensa näkyviin.
Minä luotan siihen.
– Satu Haapala
Jos jatkat matkaasi rohkeasti läpi sumun, ennemmin tai myöhemmin sumu hälvenee, ja tie edessä näkyy kirkkaasti.
Mäen laelta voi myös avautua huikaiseva näkymä seuraavalle peltoaukealle, metsänreunaan, jonka auringon säteet kultaavat, ja horisonttiin sulautuvaan maisemaan.
Älä lannistu. Jos jonain päivänä matka on raskas ja tie sumuinen, on se jonain päivänä vielä kevyt, kirkas ja auringon kultaama.
Artikkelin yläosan ilmakuva: Henrik Haapala
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 