”Eihän tämän ikäisenä nyt enää kannata opiskella. Eiköhän ne harrastuksetkin ole jo minun osaltani kokeiltu. Ei minulla tarvitse olla sen kummempia unelmia, kyllä tässä arjessa on ihan tarpeeksi.”
Elämä on pääasiassa arkea. Kuka minä olen arjessa – ja millainen on todellinen minä? Olenko se, joka haluan olla, kasvamassa omaksi itsekseni, vai annanko arjen kaventaa itseni rooleihin?
Olen törmännyt viime aikoina useissa kanavissa minuuden teemaan. Ehkä asia on nyt jotenkin pinnalla, tai sitten vaan bongaan juttuja, koska ne osuvat omaan elämäntilanteeseen. Sivusin aihetta aiemmin tekstissä Ensimmäistä kertaa elämässä.
***
Olemme harjaantuneet kertomaan asioista, jotka rasittavat tai siitä mitä tarvittaisiin lisää. Se on hyvä, jos tavoitteena on jatkossakin pitää kapasiteetti aisoissa.
Toisekseen olemme kovin tottuneita toteuttamaan sitä mitä meiltä odotetaan. Palkinnoksi toivomme vakautta ja turvaa sekä hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemista.
Niin voi käydä, tai sitten ei. Koville joudut, jos se mitä sinulta odotetaan on pahasti ristiriidassa sen kanssa, kuka todella olet ja mitä elämältäsi ja ajaltasi haluat.
***
Näin kirjoitti valmentaja ja eläintenkouluttaja Päivi Saarilahti 14.2.2020 Satakunnan Kansan kolumnissa Miten olla sovussa sen kanssa mitä on?
Tunnistan itseni tuosta tekstipoiminnasta, etenkin nuoren itseni. Hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarve ja odotusten täyttäminen meni omien toiveiden ja tarpeiden ohi – jos ylipäätään tunnistin, mitä itse halusin tai tarvitsin. Oikeastaan vasta kantapään kautta on tullut opituksi yhtä ja toista omista tarpeista.
Iso oivallus oli, kun ymmärsin, ettei minua ollut kukaan muu ajanut ahtaisiin rooleihin ja ajatusmalleihin kuin minä itse.

Työelämän näkökulmasta rooleista, osaamisesta ja innostuksesta kirjoittaa yrittäjä, toimitusjohtaja Mikko Sävilahti 27.1.2020 Tivi-lehden kolumnissa Itsensäkehittäjät pilaavat kaiken!
***
Kaikissa firmoissa on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita käyntikortissaan kerrottavan informaation ulkopuolisista aihealueista. Juuri nuo asiat tekevät ihmisistä supertärkeitä (…).
(…)
Tietyillä mittareilla voikin olla neljä vuotta työelämässä olleita ohjelmistoalan insinöörejä, mutta yhtäkään heistä ei voi vertailla keskenään pelkästään vuosilla, koulutustaustalla tai sertifikaateilla. Jokainen meistä tietää, että nuo asiat eivät mittaa todellista osaamista, kokemusta, viestintätaitoja, ratkaisukykyä, empaattisuutta tai tehokkuutta.
***

Olenko itse kutistanut itseni pelkäksi nimikkeeksi, joka lukee työsopimuksessa, vai osaanko olla työpaikalla kokonainen ihminen, jolla on paljon muutakin annettavaa? Olenko miettinyt, mitä annettavaa minulla voisi olla työyhteisölle? Jos epäilen, etten saa mahdollisuutta näyttää muuta osaamistani – olenko kokeillut, ehdottanut, kysynyt? Kokeillut uudestaan?
Kurkistan pohjallisten alle,
löydänkö itseni sieltä.
Nilkutan työhuoneeseeni
toisessa jalassa sandaali,
toisessa kumisaapas.
– Satu Haapala, Paljas jalka kytkimellä
Kirjoitin tekstissä Asiat tapahtuvat, jos on tarkoitus siitä, miten oma työnkuvani on muuttunut vuosien varrella itselleni sopivammaksi. Nyt tuntuu, että olen jälleen uusien mahdollisuuksien äärellä. Kun vain uskallan sanoa ”kyllä” mahdollisuuksille, jotka eteeni avautuvat, voin aina löytää itsestäni uusia ulottuvuuksia. Ja ideoida ja ehdottaa myös itse uusia asioita! Hyvä työyhteisö on valmis kokeilemaan uutta ja vastaanottamaan ideoita.
***
”Aikuinen elää omien valintojensa kanssa ja on vastuussa moneen suuntaan. Monet miettivät sitä, kuinka paljon on jo satsannut johonkin ja uskaltaako hypätä ihan uuteen. Ihmiset ovat kiinni valinnoissaan eikä muutos tapahdu ihan hetkessä.”
***
Näin sanoo Jyväskylän yliopiston psykologian dosentti Päivi Fadjukoff Ylen artikkelissa Keski-ikäisenä ei pärjää parikymppisen identiteetillä – Identiteettikriisi on luonnollinen osa aikuisenkin elämää ja näin siitä selviää.

Taloudelliset realiteetit voivat ahdistaa ja estää toteuttamasta omien toiveiden mukaisia elämänmuutoksia. Itse olen ajatellut, että toteutan pieniä unelmia yksi kerrallaan, sellaisia, jotka eivät vaadi taloudellisia uhrauksia. Jokainen laulu- tai runokeikka on toteutunut unelma, jokainen näyttely, jokainen pidetty jumppatunti, työpaikan mindfulness-hetki, jokainen myyty runotuote – jokainen blogipostaus.
Jokainen toteutettu unelma puolestaan vie minua eteenpäin matkalla kohti todellista itseäni.
Minäkuvaa joutuu pakostakin miettimään, kun elämäntilanne muuttuu. Pienten lasten kanssa kasvun paikkoja tulee harva se päivä. Minuus pitää miettiä uusiksi myös silloin, kun lapset muuttavat pois kotoa; tai jos sairastuu, joutuu tai siirtyy syystä tai toisesta pois työelämästä.

Näissä elämän murroskohdissa on mahdollisuuksia löytää uusia minuuden ulottuvuuksia, ja kenties jättää pois jotain, mikä ei enää palvele omaa parasta.
Olenko
- se tuttu ja turvallinen, joksi olen itseni joskus kauan sitten mieltänyt (…olenko joskus miettinyt, miten ja millaiseksi omakuvani on muodostunut?)
- se, jollaisena ajattelen muiden minut näkevän ja kokevan (…minkä perusteella olen tehnyt johtopäätöksiä muiden ajatuksista?)
- niiden roolien summa, joihin olen elämäni varrella ajautunut (…miten ja miksi olen omaksunut nämä roolit?)
- kasvumatkalla siksi, joka sydämessäni tunnen olevani (…olenko miettinyt, kuka minä todella olen, mikä minun tarkoitukseni tai elämäntehtäväni on?)

Saksalainen kirjailija, toimittaja, elämäntaitovalmentaja ja luennoitsija Rüdiger Schache pitää elämän tarkoituksena sen löytämistä, kuka sinä todella olet. Näin hän neuvoo Voi hyvin -lehden artikkelissa Tutustu ihmiseen, joka todella olet:
***
On tärkeää olla sinut itsensä kanssa ja elää tietoisesti. Hyväksy myös itsesi ja tutustu siihen ihmiseen, joka todella olet. Älä anna itseäsi koskevien kielteisten ajatusten salakavalasti sabotoida elämääsi. Muuta elämää painavat asiat paremmiksi. Pyri ratkaisemaan huolta tai murhetta aiheuttavat ongelmat pikkuhiljaa askel kerrallaan.
***

Mitä ajatuksia teksti herätti? Osuiko jokin kohta omiin ajatuksiisi tai elämäntilanteeseesi?Kommentoi Facebookissa tai kirjautuneena WordPress-käyttäjänä.