Pakanoiden tanssista pyhään Walburgaan

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla pääsiäisnoitia, trulleja, karkotetaan pääsiäiskokoilla. Muun muassa Saksassa noidat pääsevät valloilleen vappuyönä.

Huhtikuun viimeisenä päivänä useissa pohjois- ja keski-Euroopan maissa vietetään Walpurgisnacht-juhlaa. Noitavainoihin liittyvän uskomuksen mukaan huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisenä yönä noidat viettivät Blocksberg-vuorella noitasapattia, suurta noitien juhlaa.

Suomessa noitasapattiuskomuksiin on liitetty Kyöpelinvuori, mutta vanhemmassa suomalaisessa kansanperinteessä Kyöpelinvuori oli paikka, jonne kunniallisesti eläneet vanhatpiiat pääsivät.

Noitasapattiuskomusten taustalla saattavat olla pakanoiden juhlat. Kun vuodenkierto jaetaan kahdeksaan osaan, kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväli osuu toukokuun alkuun. Euroopassa keltit ja germaaniset kansat viettivät kesän alkamisen juhlaa toukokuun alussa. Juhlamenoihin kuului kokkojen polttaminen ja tanssiminen. Kristinuskon myötä pakanalliset juhlat kiellettiin, mutta pakanat jatkoivat juhlia muun muassa Blocksberg-vuorella ja muilla korkeilla paikoilla.

Kansanperinteen mukaan pihoille pystytettiin myös toukosalkoja, Maibaum. Niiden uskottiin sekä suojelevan että parantavan hedelmällisyyttä. Samalla ne edustivat myös myyttistä maailmanpuuta tai elämänpuuta, joka oli uskonnollis-mytologinen hedelmällisyyden symboli sekä osa maailman syntymisen myyttiä.

Helavalkeat ja juhannussalot sukua noitasapatille?

Suomessa tunnetaan vapun aikaan vietetty vanha kevään juhla hela eli toukojuhla, jolloin pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettiin kokkoja, helavalkeita. Muinaissuomalaiset polttivat helavalkeita pahojen henkien pois ajamiseksi ja soittivat kelloja. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin. Karja on usein päästetty ensi kerran laitumelle ja ajettu tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.

Eurooppalainen tapa polttaa tulia kevään juhlan yhteydessä elää Suomessa myös keskikesän juhannuskokkoina. Suomessa juhannuskokkoja poltettiin maan itäisissä osissa, mistä tapa levisi 1900-luvun aikana koko maahan.

Suomenruotsalaisilla rannikkoalueilla on kokon sijasta pystytetty juhannussalkoja. Salkojen on oletettu kuuluneen skandinaaviseen pakanalliseen hedelmällisyysriittiin. On myös esitetty, että keskiajan Hansa-kauppiaat toivat salkoperinteen Pohjoismaihin, jolloin tapa olisi sukua Manner-Euroopan vappusaloille.

Pyhän Walburgan muistopäivä

Walpurgisnacht-juhlan nimi, kuten Suomen vappukin, juontaa englantilaiseen katoliseen pyhimykseen Walburgaan tai Valburgiin, joka eli vuosina 710–779.

Varakkaaseen perheeseen syntynyt Valburg laitettiin ajan tavan mukaan kymmenen vuoden ikäisenä luostariin. Luostarissa häntä valmisteltiin lähetystyöntekijäksi tuolloin vielä ei-kristilliseen Saksaan.

Laivamatka Englannin kanaalin yli oli myrskyisä, ja laiva joutui merihätään. Legendan mukaan Valburg rukoili koko ajan polvillaan laivan kannella, kunnes laiva saapui satamaan. Sen tähden hän on yhä merimiesten suojelijatar ja suojeluspyhimys myrskyä vastaan.

Aluksi Valburg asui nunnaluostarissa, mutta siirtyi vuonna 761 Heidenheimin miesluostarin johtoon. Johtamalla vaikutusvaltaista luostaria Valburgista tuli yksi tärkeimmistä naisista kristillisessä Euroopassa.

Valburgin kerrotaan tehneen ihmeitä. Hän pelasti lapsen nälästä kolmella tähkällä ja rauhoitti raivotautisen koiran. Hänen kerrotaan myös pelastaneen lapsivuodekuumeessa olleen äidin. Niinpä Valburg onkin suojeluspyhimys sairauksia, raivotautia, nälänhätää ja katoa vastaan sekä sairaiden, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelija.

Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen paavi Hadrianus II julisti tämän pyhimykseksi, ja hänen muistopäiväkseen tuli katolisessa kalenterissa kuolinpäivä 25. helmikuuta. Valburgin luut siirrettiin pyhimykseksi julistamisen jälkeen 1. toukokuuta 870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, joka on nykyään pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä tuli Valburgin muistopäivä, suomeksi vappu, ensin Englannissa ja myöhemmin myös Pohjoismaissa.