”There are two lasting bequests we can give our children: One is roots, the other is wings.” – Hodding Carter

Tämä sitaatti on monille tuttu. Se tuli mieleeni jokin aika sitten kirjoittamani blogipostauksen ”Toiveita ja unelmia” herättämästä keskustelusta Facebookissa, vaikka nyt ei ollutkaan kyse lasten kasvatuksesta. Kyselin, miltä tuntuu ajatella toiveita ja unelmia nyt, kun kaikkia niitä ei pysty toteuttamaan, vai pitäisikö ennemmin keskittyä elämään tässä hetkessä. Molemmat vaihtoehdot saivat kannatusta.

Monet mielenterveyden asiantuntijat ovat suositelleet nyt koronaviruksen tuomana eristysaikana keskittymään tähän hetkeen ja tekemään mindfulness-tyyppisiä tietoisen läsnäolon harjoituksia. Itsekin olen niitä tehnyt, ja jakanut harjoituksia myös muille. Ne tuovat mielenrauhaa, jos ahdistaa, pelottaa, muuttunut arki kuormittaa tai mieli on levoton eikä pysty rauhoittumaan.

Olen yrittänyt pitää mielen positiivisena kaikkien uutisten ja pelottavien ajatusten keskellä. Eräänä iltana, kun olin menossa nukkumaan, mielessä oli muitakin ikäviä asioita, ja silloin itku sai vallan. Lähimmät ihmiset olivat, ja ovat, terveitä, mutta pelotti, kuinka meidän käy. Sanoin itselleni, että on ihan ok itkeä ja pelätä, mutta yöunien menettäminen ei auttaisi mitään. Sain mieleni rauhoittumaan meditaatioharjoituksen avulla, ja nukahdin.

Mitä hyvää elämässäni on nyt?

Läsnäolo tässä hetkessä ja hyvien asioiden havaitseminen elämässä tuli esille blogin kommenteissa aivan uudenlaisena mahdollisuutena, jonka korona-aika on tuonut. On aikaa levätä, aikaa luovuudelle, parisuhteelle – sen huomaamiselle, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Miksiköhän näille asioille ei yleensä tunnu löytyvän aikaa? Ja löytyyköhän tulevaisuudessa, kun paluu niin sanottuun normaaliin arkeen koittaa?

Kuuntelimme joitakin päiviä sitten henkilöstökokouksen yhteydessä psykologi Ville Ojasen webinaarin työhyvinvoinnista etätyössä. Hän toi esille esimerkiksi juuri tunteiden ja tarpeiden sanoittamisen tärkeyden, sekä ajan antamisen kiitollisuudelle ja toiveikkuudelle päivittäin.

Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi reagoin äskeiseen tilanteeseen siten kuin reagoin? Miksi meteli ärsyttää minua, kun se ei tunnu häiritsevän muita? Miten voisin toimia niin, että meillä kaikilla olisi hyvä olla yhdessä?

Jotta osaan olla läsnä itselleni ja muille ja tuntea oloni hyväksi yhdessä, minun on tiedostettava, mitä tarvitsen elämääni enemmän, mitä vähemmän. Voinko tavalla tai toisella toteuttaa niitä asioita, joita tunnen nyt tarvitsevani enemmän? Moni on löytänyt uusia keinoja näiden asioiden toteuttamiseen, kun vanhat keinot saattavat olla kiellettyjen listalla.

Tietoinen läsnäolo antaa mahdollisuuden lukea aistien, alitajunnan ja tunteiden tuomia viestejä – sekä omien että läheisten. Tiivis yhteiselo kotona tuo ehkä hyvinkin selvästi esille asioita, ilman että niitä tarvitsee välttämättä lukea alitajunnan rivien väleistä.

Mitä voin nyt tehdä unelmieni edistämiseksi?

Toisaalta kommenteissa tuli esille, että toiveet ja unelmat kannattelevat. Usko tulevaisuuteen vahvistuu, kun saa suunnitella tulevaa. Vaikka monien unelmien ja toiveiden toteutuminen on tältä keväältä, ja kesältäkin, peruuntunut, on lohdullista ajatella, että niitä pääsee toteuttamaan myöhemmin. Sen tietävät hyvin ne viherpeukalot, jotka pitkin talvea selailevat kasvi- ja siemenluetteloita miettien, mitä ensi kevääksi hankitaan…

”Sitku”-elämään ei kuitenkaan kannata jäädä kellumaan – kuten ei muulloinkaan – vaan miettiä, mitä voin nyt tehdä, jotta aikanaan pääsen askelen lähemmäs unelmani toteutumista. Voinko suunnitella, etsiä tietoa, solmia kontakteja, jutella kaverin kanssa ja saada siitä uusia ideoita?

Jos en voi syystä tai toisesta juuri nyt tehdä yhtään mitään unelmieni edistämiseksi, yritän hyväksyä senkin. Unelmien aika tulee vielä.

Yhtä varmasti kuin kevätkaihonkukat puhkeavat kukkaan joka kevät.

kevätkaihonkukka

Tarvitsemme sekä läsnäoloa että unelmia. Läsnäolo juurruttaa tähän hetkeen, unelmat kannattelevat uskoa tulevaan.

pilvilinna

On pilvilinnassa portaat matalat

ja askelmia vain kaksi.

Käy sinne sisään kuin haltiat,

ota kuu vartijaksi.

– Satu Haapala

Katso myös:

Seuraa blogia

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: