Pyhät puut: Tammi, elämänpuu

Tammi on Varsinais-Suomen nimikkokasvi. Ruissalon tammilehdot nähtyään tämän ymmärtää hyvin. Suomessa tammea kasvaa luontaisesti vain lounaisilla alueilla. Hieman tarkemmassa tarkastelussa tammesta selviää vaikka mitä mielenkiintoista.

Suomen paksuin tammi on paksumpi kuin mikään muu maassamme luontaisena kasvava kotimainen puu. Tammi on puiden kuningas, vaikkakin se sinnittelee Suomessa aivan valtapiirinsä rajoilla. Tammi on lujaa, se on ollut ”talonpojan rautaa”. Tammesta tehtiin niin tuulimyllyn osat, tynnyrit kuin sepän alasimen alunenkin. Se on ollut myös suosituin laivanrakennuspuu, joka kestää erinomaisesti vettä.

Mitä tarkoittaa pyhä puu? Suomessa uhrilehdot ovat olleet vuotuisriittien suorituspaikkoja, joihin alueen tai suvun jäsenistä koostuva kulttiyhteisö kokoontui. Nämä luonnonvaraiset palvontapaikat merkittiin symbolien avulla, joita ovat Pohjois-Euroopassa olleet kivi, puu tai lähde. Ne osoittivat tuon- ja tämänpuoleisen välisen maailman rajoja.

Kristinuskon leviämisen myötä pyhiä puita ja hiisipaikkoja alettiin hävittää. Tästä kirjoitin aiemmin tekstissä Hyvää hiisien ja Kalevalan päivää.

Tammi yhdistää maan, taivaan ja tuonelan

Tammi on keskeinen osa suomalais-ugrilaista maailmanpuukertomusta, joka yhdistää myös monia muita alkuperäiskansoja ympäri maailman. Maailman- tai elämänpuumyytti on taustalla myös vappu-, touko- ja juhannussaloissa (tästä mainitsin aiemmin kirjoituksessa Pakanoiden tanssista pyhään Walburgaan).

Kalevalassa suuri tammi yhdistää maan, taivaan ja tuonelan. Taivas oli litteä, kupolimainen kirjokansi, joka kiertyi Pohjantähden ympäri. Taivas lepäsi ja kiertyi suuren elämänpuun varassa. Maailman keskipisteessä kasvavan puun juuret tunkeutuivat maan uumeniin ja latva kohosi taivaankanteen.

Lopulta tammi kasvoi kuitenkin niin suureksi, että se peitti koko maailman pimeyteen. Silloin merestä nousi pikkuruinen mies ja kaatoi tammen vaskikirveellään.

”Tyvi kohti koillista, latva lounasta, tuonelan joen poikki, sillaksi ikisijaan”.

Tämä vapautti taivaanvalot; alkoi aurinko paistaa, kuu kumottaa ja pilvet juosta pitkin taivasta. Ihmisestä tuli ihminen. Samalla katkesi kuitenkin yhteys ihmisten ja jumalten välillä.

Maan lapset jakoivat Suuren Tammen:

Osa lastuista sinkosi mereen, josta rannalla pyykkiä pesevä tyttö ne löysi ja vei sepän pajaan. Niistä saattoi seppä ”tehä noian nuoliansa, ampuja asehiansa”.

Suuri Tammi ei siis kantanut mukanaan ainoastaan ihmisen onnea, vaan myös riidan ja sodan. Siinä tämä Kalevalan myyttinen puu hyppäsi Euroopan alkujuurille, ukkosenjumalan ja Zeuksen matkaan.

Jo muinaiset roomalaiset

Myös keltit, kreikkalaiset ja roomalaiset olivat pitäneet tammea pyhänä puuna, ja sitä oli kunnioitettu germaanien, balttien ja slaavilaiskansojenkin uskonnossa. Roomalaiset omistivat sen Jupiterille, muinaiset skandinaavit Thorille ja liettualaiset Perkunakselle. Suomen Perkele, joka on alun perin tarkoittanut Ukkoa, suomalaisten ja muinaista sään ja sadon sekä ukkosen jumalaa, onkin lainasana Baltiasta.

Tammea on käytetty lääkinnässäkin: sillä on hoidettu niin syyliä, palovammoja, kurkun vaivoja kuin peräpukamiakin. Se on ollut suosittu myös erilaisissa rituaaleissa. Jauhettuja tammenterhoja on käytetty esimerkiksi lemmenlääkkeenä.

Tammen onnen uskottiin siirtyvän henkilöön, joka sitä koskee: tästä onkin edelleen monelle tuttu tapa “koputtaa puuta” tilanteissa, joissa toivomme hyvän onnen säilyvän.

Absoluuttinen alkupiste

Riikka Nikkanen on tutkinut uskontotieteen pro gradu -työssään ”Pyhien puiden symboliikka” elämänpuu-mytologian alkuperää. Nikkanen kirjoittaa:

”Indoeurooppalaisen perinteen tammi elämänpuuna on esihistorialliselta ajalta peräisin, ja pohjoismaissa se on esigermaanista alkuperää.”

”Ajatus kosmisesta puusta on niin oleellisesti monien kulttuurien mytologioiden osana, riiteissä ja kuvissa, että Eliade kutsuu sitä keskuksen symboliikaksi (symbolism of the Centre). Lähes kaikissa puuhun liittyvissä symboleissa on jollain lailla sama ajatus keskuksesta. Ihmisen taipumus etsiä asioiden alkuperää on mytologioiden keskeinen teema. Maailman keskus on ennen kaikkea absoluuttinen alkupiste, jossa pyhän piilevät energiat alun perin ilmenivät. Se on kaiken luomisen ja luodun alkupiste ja siten todellisuuden lähtökohta. Mytologisessa ja uskonnollisessa kielessä siihen viitataan usein maailman napana tai pilarina. Sen yläpää on usein pohjantähdessä tai joissain mytologioissa auringossa, keskiosa tässä maailmassa ja juuri alisessa.”

Totuus ei ehkä löydykään kaurapuurosta, vaan tammen juurelta.

Seuraa blogia