Sain Parasta lähteä nyt -blogin pitäjältä Päivi Seppä-Lassilalta vinkin mukavasta blogihaasteesta. Haasteessa on tehtävänä käyttää oman sukunimensä ensimmäistä kirjainta ja vastata yhdellä mieleen tulevalla sanalla annettuihin sanoihin. Minulla siis kirjaimena H.
Facebookissa vastaavia haasteita on tullut vastaan, mutta blogissa kuvien ja perustelujen kera haaste saa mukavasti lisämausteita.
Päivi ehtikin jo itse vastata haasteeseen, muuten olisin haastanut hänet. Haasteen voi tästä napata itselleen kukin bloggaaja, joka tykkää ideasta eikä ole vielä vastannut!
Vaate – huppari

Aikoinaan työpaikalta saatu, kulahtanut huppari on paras sekä vilukissan kotivaatteena että jumppatuntien alkuun ja loppuun. Koiralenkeillä hupparin huppu pelastaa niin tuulelta, kesän hyttysiltä kuin yllättäen alkavalta sadekuurolta.
Paras huppari on punainen, tottakai, ja vetoketjullinen.
Juoma – hopeatee

Tällä ei ole mitään tekemistä hopeaveden eikä toisaalta myöskään teen kanssa. Mummini joi vanhoilla päivillään aina kyläillessään ”hopeateetä”, koska hänen vatsansa ei kuulemma kestänyt sen kummemmin kahvia kuin teetäkään (kuten ei minunkaan, kahvia tai mustaa teetä).
Hopeatee on yksinkertaisesti kuumaa vettä, johon mummi lisäsi tilkan maitoa.
Paikka – Härmälän rotko
Maskun Härmälän rotkon ensimmäisestä muinaistulitapahtumasta sai alkunsa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaan kuulunut Loikkaa leikkiin – juokse jatulintarhaan -hanke vuonna 2010. Haastoimme koko Varsinais-Suomen rakentamaan uusia jatulintarhoja yhteisiksi ulkoilupaikoiksi. Haaste alkoi tarinalla siitä, kuinka jatulintarhat syntyivät.
Härmälän rotkon muinaistulista on sen jälkeen tullut Härmälän isännän myötävaikutuksella maskulaisten yhdistysten järjestämä perinne. Tapahtuma järjestetään aina kun olosuhteet sen sallivat. Ohjelmaa on järjestetty koko perheelle.
Härmälän rotko on näkemisen ja kokemisen arvoinen – aivan kuten Turun Sanomien artikkelissa 12.6.20 todettiin, se on siitä poikkeuksellinen rotko, että sen laelta aukeaa huikea näkymä merelle ja Naantalin suuntaan.

Reijo Bormanin soittama alppitorvi sai upean kaiun Härmälän rotkon kallioista muinaistulitapahtumassa 2010.
Ruoka – helmipuuro

Lapsuudenkodissa äiti laittoi voipuuroa, mutta kuopus sai päiväkodissa helmipuuroa ja halusi sitä myös kotona. Tykästyin siihen itsekin. Nykyään teen helmipuuron kookosmaitoon. Kylmänä se on oiva kesäherkku välipalaksi tai jälkiruoaksi.
Eläin – hevonen

Seistä aitauksessa
ja syödä heinää.
Ajattelematta, tietämättä.
Tai hypätä aidan yli,
laukata
minkä jaksaa.
– Satu Haapala, Paljas jalka kytkimellä, 2003
Hevoset ovat todella kauniita eläimiä! Ihailen ja samaan aikaan pelkään hevosia. Olen hevosten eläinpölylle allerginen, ja lapsena piti senhetkisten ohjeitten mukaan karttaa kaikkia eläimiä, joille oli allerginen.
Hevonen on iso ja voimakas, ja kun ei ole luontevaa suhdetta eläimeen, sitä pelkää. Samasta syystä suhtaudun myös kissoihin varauksellisesti. Onneksi hoitosuositukset ovat nykyään sallivampia.
Kukka – harjaneilikka

Kuva kirjasta Kodin puutarhatieto. Toinen, tarkistettu painos. Werner Söderström osakeyhtiö, 1965. Sven Gréenin toimittamasta alkuteoksesta ”Stora trädgårdsboken” suomentanut ja maamme oloihin soveltanut Leif Simberg.
Lapsuudenkodissamme Turun Pahaniemessä äidin kukkapenkissä kasvoi muutamassakin paikassa harjaneilikoita. Niissä oli hienot, punaisen eri sävyissä leiskuvat värit.
Harjaneilikoiden lisäksi muistan lapsuudenkodista ainakin krookukset ja helmililjat, keisarinkruunut, tiikerinliljat, päivänliljat, tulppaanit, eriväriset jaloruusut ja juhannusruusun, orvokit, harmaahärkin, tavallisen ja idänunikon sekä iirikset. Kesäkukkina oli yleensä krassia, kehäkukkia ja auringonkukkia.

Maalasin koulu- ja lukioikäisenä Pahaniemen lapsuudenkodin ruusuja öljy- ja vesiväreillä.
Ammatti – hyvinvointivalmentaja
Olen ollut vain yhdessä h-alkuisessa tehtävässä, mutta kyseessä ei ollut ammatti vaan harrastusluonteinen tehtävä. Olin hankekoordinaattori edellä mainitussa jatulintarha-hankkeessa.
Jos en olisi viestintäalalla, voisin olla hyvinvointivalmentaja. Opettelisin lisää ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ja jakaisin oppimiani asioita muille.
Hyvinvoinnin edistäminen on nytkin tärkeä osa identiteettiäni. Tämän blogin Hyvinvointi-otsikon alta löytyy tällä hetkellä 24 blogipostausta villasukkajumpasta runomeditaatioon ja vagushermosta poikien tunnekasvatukseen.
Tytön nimi – Helmi
Edesmenneen anoppini (hän ehti oikeastaan olla vain avoppi) nimi oli Helmi Marjatta. Hän käytti Marjattaa kutsumanimenään. Ehdin tuntea hänet vain vajaat kaksi vuotta, mutta opin tuntemaan hänet välittömänä, aitona, haavoittuvana ja herkkänä ihmisenä. Hänen kuolemansa vain 38-vuotiaana tuntui niin väärältä, että käsittelen siitä jääneitä tunnemöykkyjä edelleen.

Hääpäivänä minulla oli kaulassa avopilta vuosia aiemmin saamani helmet.
Myös omasta suvustani löytyy Helmi, jonka tarina on koskettava. Isäni isoisä, joka asui perheineen Ahvenanmaalla, jäi nuorena leskeksi. Kun perheellä ei ollut varoja, ei ollut mahdollisuutta palkata lastenhoitajaa, vaan oli lähdettävä mantereelle töihin ja annettava lapset huutolaisiksi. Isoveli Hugo lupasi huolehtia Helmi-siskostaan, ja niin tekikin. Vielä Hugo-papan kuoleman jälkeen isäni huolehti naimattomaksi jääneen Helmi-tädin asioista loppuun saakka.
Pojan nimi – Helmer ja Henrik
Ei voi valita yhtä, kun molempien poikiemme nimet alkavat H:lla!
Esikoisemme nimeä mietimme pitkään. Kumpaakin miellyttävän tytön ja pojan nimen valinta tuntui vaikealta. Haimme jotakin, joka ei olisi aivan tavallinen tai yleinen. Sitten tuleva isä sattui tapaamaan työssään Helmer-nimisen miehen, ja ehdotti Helmeriä nimeksi. Se tuntui heti mukavalta. Sovimme, että kun lapsi syntyy, niin jos se on poika, katsomme vielä, sopiiko nimi hänelle. Kun poika sitten syntyi, oli aivan selvää, että hän oli Helmer.

Poikien kanssa Livonsaaren Samppavuoren näkötornille menossa vuosia sitten. Livonsaari kuului aiemmin Askaisiin, sitten kuntaliitoksen myötä Maskuun, ja nykyään Naantaliin. Meillä oli pieni mökki vuokralla saaressa sijaitsevan pienen järven rannassa, ja siitä pääsi suoraan näille kallioille. Samppavuorelta löytyy näkötornin lisäksi kalliokirkko, tanssikallio ja hiidenkirnu.
Pikkuveljen nimi sovittiin hyvissä ajoin. Mietin, että olisi mukavaa, jos nimet sopisivat yhteen. Henrik tuli luontevasti mieleen, ja sopi miehenkin mielestä hyvin. Siitä ei tarvinnut keskustella sen enempää. Onneksi tuli toinen poika, koska tytön nimi olisi jälleen ollut kompromissi, johon kumpikaan ei ollut täysin tyytyväinen.
Jääkiekkoa emme seuraa, eikä laitahyökkääjä Henrik Haapala tainnut 2000-luvun alussa vielä olla otsikoissa, joten siitä emme nimeä ole keksineet.
Kuvaus henkilöstä – harmoninen
Oma tavoitetilani (ks. Miten meni zen-askeleet?). Nykytila ehkä vielä vähän turhan usein hermoileva tai huolehtiva. Siksi usein myös hengittelevä. Toivoisin olevani harmonisen lisäksi hymyilevä. Lapsesta saakka minua on sanuttu haaveilijaksi.

Kirkkolaulun kvintistä
kiirehdimme
kvarttiin, terssiin,
sekuntiin,
sentteihin.
Katoamme kohinaan.
Kvartaalitaloudelle
kvarttiharmoniaa!
Kilpailuyhteiskuntaan
kirkkolaulua!
– Satu Haapala, Pirunpelto, 2009
(Tästä lisää tekstissä Kaleidoskooppi ja kvarttiharmoniaa)
Joka kodissa – hattuhylly

Ei ole vai? Mihin minä sitten hattuni laitan, kun tulen teille käymään?
Satu, näyttää siltä, että H-kirjain löysi helposti sanansa. Kiitokset helmipuuron reseptistä, sitä voisi joskus kokeilla. Surullista, että Helmi Marjatta kuoli niin nuorena. Minullakin on pieni muisto Helmistä. Leikimme kolme vuotta nuoremman siskoni Jaanan kanssa Barbie-nukeilla. Niiden nimiä en nyt muista, mutta sen kyllä, että heillä oli Helmi-täti, joka oli leikeissämme mukana kuvitteellisena henkilönä.
TykkääTykkää
Suhteellisen helposti sanat löytyivät 😊 kiva haaste!
Helmipuuro on kirvoittanut paljon kommentteja Gluteenitonta elämää -ryhmässä. Monilla käytössä eri maitoihin keitettynä.
Jännää, mistä nuo nimet tulevat nukkeleikkeihin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Niinpä. Ei muistettu siskon kanssa kumpikaan enää nukkejen nimiä, mutta Helmi-täti elää muistoissamme.
TykkääTykkää