Hengittämisestä on puhuttu viime aikoina paljon. Toiset ajattelevat, että kyllä jokainen osaa hengittää ilman neuvojakin. Samaa voi ajatella kävelystäkin. Aina ”osaaminen” ei ole itsestään selvää.
En minä oikeasti osaa toisen kävelystä sanoa, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Otsikon tarkoituksena on havainnollistaa, miten moni asia vaikuttaa siihen, miten kävelemme, ja miten moniulotteinen asia käveleminen on. Aivan kuten mikä tahansa ihmisen liike.
En ole mitenkään tämän alan asiantuntija, mutta olen muutamaankin kertaan joutunut kiinnittämään huomiota kävelemiseeni. Eihän sitä yleensä tule ajatelleeksi, miten kävelee, ellei kropan kanssa tule jotain ongelmia. Selän, hartioiden ja jalkojen kivut tai lihaskireydet vaikuttavat kävelyyn – mutta myös monet muut asiat.
Fysiologisia, emotionaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia
Jälleen kerran omaa kävelyäni tarkkaillessani ja pohtiessani ajattelin, että kävelemisessä on oikeastaan fysiologian lisäksi kyse myös henkisistä ja emotionaalisista asioista. Tutkimatta mitään alan teorioita kerron omista kokemuksistani ja tuntemuksistani.
Muutama vuosi sitten selkäkuntoutuksessa ryhmämme fysioterapeutti opetti meille, että jos lonkkien etuosassa olisi ajovalot, niiden pitää osoittaa eteen, ei alas. Jos selkä on notkolla ja lantio kallistuneena eteenpäin, ajovalot näyttävät maata kohti. Siitä syntyy alaselkään painetta, ja seurauksena voi olla selkäkipuja. Hyvässä kunnossa olevat syvät vatsa- ja selkälihakset auttavat pitämään lantion ja selän asennon oikeana.
Lantion luonnollinen keskiasento oli yksi tärkeimmistä asioista, joita opettelimme kuntoutuksen aikana. Sain selkäkipuihini paljon apua kuntoutuksen opeista ja harjoituksista. Muistutan itseäni (ja jumppaajia) ajovaloista edelleen, ja myös me selkäryhmäläiset muistutamme toisiamme omassa WhatsApp-ryhmässämme.
Menin tänä keväänä fysioterapeutille kipeiden lonkkien takia. Hoidon ja muiden ohjeiden lisäksi fysioterapeuttini muistutti, että jalan pitää kävellessä ojentua lantiosta, lonkankoukistajasta, kun askel siirtyy taakse.
Tarkkailin sen jälkeen kävelyäni. Totta, ei ojentunut. Aloin ojentaa lonkankoukistajia tietoisesti. Polvi suoristui samalla tönkkösuoraksi, ”lukkoon”. Ei se näin voi mennä, ajattelin. Ei polven kuulu mennä lukkoon kävellessä.
Sitten löysin sen, mikä oli ollut kadoksissa: lantio kiertyy, kun askel siirtyy taakse. Samalla lantio ojentuu, polvi pysyy aavistuksen koukussa, ja alaselän ja lantion lihakset saavat tarvitsemaansa liikettä.
Kehoni oli niin lukossa, että se oli unohtanut lantion kierron. Fysioterapeuttini mukaan kaltaisiani asiakkaita on paljon, etenkin naisia.
En ollut pitkään aikaan käyttänyt sauvoja kävellessä. Sauvakävelyssä lantion ja hartioiden kierto tulee luontevasti, ainakin jos on opetellut sauvakävelyn oikean tekniikan.
”Mitä pidemmät ja loppuun saatetummat ylä- ja alaraajojen liikeradat ovat, sitä voimakkaammat lantion, rintarangan, niskan ja hartiaseudun kierrot saavutetaan.” Näin Marko Kantaneva kirjassa Sauvakävely – Nordic Walking. Samat periaatteet pätevät tietysti tavalliseen kävelyyn.
Siihen, miksi kehoni oli niin lukossa, tuskin on olemassa yksinkertaista vastausta. Luulen, että ainakin osaltaan vastaus liittyy emootioihin ja tunnelukkoihin.
Miltä tuntuu kävellä kädet taskussa?
Kädet taskuissa kävelevästä ihmisestä ajatellaan ehkä usein, että hän on rento. Onko hän sitä oikeasti? Kokeilin itse, työnsin kädet etutaskuihin. Minulle tuli itsetietoinen, jopa itseriittoinen olo – samaan aikaan jotenkin välinpitämätön ja sulkeutunut, jopa hieman aggressiivinen.
Laitoin kädet takataskuihin. Kylläpä oli rehvakas olo, rinta rottingilla. Mutta olin kuin sidottu, vankina omassa erinomaisuudessani. Ei ollut kättä, jolla voisin ottaa toisen kädestä kiinni, tai edes heilauttaa tervehdyksen.
Kun kädet liikkuvat vapaasti vartalon sivulla kävelyn tahdissa, silloin vasta olen rento. Olen avoin maailmalle ja muille ihmisille, energiani virtaa vapaana, minulla on hyvä ja tasapainoinen olo. Aivan kuin hengittäisin rauhallisesti ja vapaasti.
Yhtä lailla ryhti vaikuttaa siihen, miltä kävely tuntuu. Kokeilepa kävellä hartiat lysyssä, ojenna sitten selkä suoraksi ja avaa hartiat hyvään ryhtiin. Huomaat, miten asento vaikuttaa koko olemiseen ja siihen, miltä sinusta tuntuu.
Ja sitten se lantio. Mitä tunteita nousee esille, kun kävelet niin, että lantio kiertyy luonnollisesti joka askeleella, verrattuna siihen, että kävelet lantio staattisena paikoillaan?
Mietin pitkään, mitä kirjoitan tästä. Kirjoitin ensin: ”Jätän tämän jokaisen lukijan, erityisesti naispuolisen, kokeiltavaksi, koettavaksi ja pohdittavaksi.”
Mutta miksi naisen luonnollisen, lantiota keinuttavan kävelyn pitäisi olla tabu? Onko mielemme niin länsimaisen siveyskulttuurin läpäisemä, että se kahlitsee kehomme? Että meidän pitää mennä itämaisen tanssin kurssille saadaksemme tuntea hoitavan lantion liikkeen?
Puhun monikossa, koska tiedän, etten ole ainoa, joka kärsii lonkka- ja alaselkäkivuista (ainakin osittain) kävelyn lantiokierron puuttumisen ja siihen liittyvien tunnelukkojen takia. Toki minulla ei ole tietoa, miten yleinen ilmiö on kyseessä.
Omalta osaltani yritän vapautua kaikista mielikuvien tuomista kahleista, vaikka ne olisivat vain omassa mielessäni.
Onni on portaiden levyinen:
kävelen käsilläni molempia kaiteita
ja otan maailman.
– Satu Haapala, Haikaran ikävä, 2001
Tiedostanko käveleväni?
Kun olen kävelyllä, olenko henkisesti läsnä? Tunnenko kehon liikkeen, huomaanko, mitä ympärilläni on, vai ovatko ajatukseni ja mieleni jossain muualla?
Kävely on erittäin hyvä meditaation muoto, jos haluaa rauhoittaa mieltään. Varsinaiseen kävelymeditaatioon kuuluu äärimmäisen hidas kävely, jolloin keskitytään aistimaan jokainen pieni jalkapohjan liike. Kuunnellaan, miten hiekka rapisee askelen alla, kun kengän kanta saavuttaa tien tai polun pinnan ja pohja rullaa vähä vähältä alas.
Kun jonkin aikaa on keskittynyt hitaaseen liikkeeseen, liike voi jatkua ja samalla ehtii huomata myös ympäröivän luonnon, sen tuoksut, liikkeet, äänet, tuulen kosketuksen.
On hyvä kuitenkin pitää varansa, ettei lähde huomaamattaan kävelemään normaalia vauhtia. Erinomainen keskittymisharjoitus!
Jos kävelymeditaatio tuntuu liian haasteelliselta, on lohdullista tietää, että myös tavallinen, rauhallinen kävely lisää oksitosiinin eli mielihyvähormonin eritystä ja auttaa siten stressistä palautumista aktivoimalla palautumisesta huolehtivan vagushermon.
P.S. Tekstin kirjoittamisen jälkeen googlasin, mitä löytyy hakusanoilla ”naisen kävely”. Yhtä ja toista löytyy, asiallisen tuntuista ja asiattomampaa. En selvittänyt juttujen lähteitä, joten en linkitä niitä tähän. Kiinnostuneet voivat googlata 🙂
Oletko sinä kiinnittänyt huomiota kävelyysi? Oletko kokeillut eri tapoja kävellä?
Lue myös:
Liikekuvia – mistä löytyy liikkumisen nautinto?
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 