Yle Teemalla on pyörinyt tänä kesänä uusintana espanjalainen sarja La otra mirada (”Toinen katse”). Sarja kertoo uudenlaisen, pahennustakin herättävän tyttökoulun vaiheista 1920-luvun Espanjassa. Taistelemmeko edelleen samanlaisia – tai erilaisia – tuulimyllyjä vastaan, sata vuotta myöhemmin?
Sarjassa koulu joutuu taistelemaan oikeuksistaan ja rahoituksestaan, koska miesvaltainen yhteiskunta ei katso hyvällä naisten halua kouluttautua ja ajaa sukupuolten tasa-arvon asiaa. Yksilötasolla tytöt ja naiset taistelevat oikeudesta omaan kehoonsa ja omiin elämänvalintoihinsa.
Onneksi maailma on nyt toinen, voi katsoja huokaista tyytyväisenä.
Vaan onko? Suomessa toki olemme tasa-arvossa pitkällä, monessa asiassa jopa edelläkävijöitä. Yhä osuu meilläkin silmiin tilanteita, joissa mies kokee voivansa määritellä, mikä naisen aseman yhteiskunnassa tulisi olla. Tai miten naisen tulisi käyttäytyä tai pukeutua.
Tämänkin ajan nainen voi miettiä oman elämänsä valintoja: ovatko kaikki täysin hänen omiaan, vai onko jokin hänen ulkopuolellaan, henkilö tai sosiaalinen paine, vaikuttanut valintoihin? Elämmekö täysin omaa elämäämme, ja kannamme itse vastuun valinnoistamme – vai teemmekö valintoja muiden odotusten mukaan, elämme itsellemme vierasta elämää, kenties sairastumme ja katkeroidumme?
Työssäni pääsin juuri ennen kesälomaani mukaan mielenkiintoiseen projektiin. Kupittaan kampukselle valmistuneeseen EduCity-uudisrakennukseen oli päätetty hakea neuvottelu- ja ryhmätyötiloille nimet Kupittaan alueen historiasta. Jokaisen nimen yhteyteen liitetään lyhyt tarina nimen taustasta. Pääsin editoimaan tekstejä yhtenäisiksi ja sopivan pituisiksi nimitauluihin.
Oli todella mielenkiintoista sukeltaa Kupittaan alueen historiaan 1100-luvulta 1900-luvulle: Piispa Henrikin ajoista Kupittaan terveyslähteen ja kylpylän kukoistukseen.
Kaupunginosan historiasta oli löytynyt 11 merkittävää mieshenkilöä, jotka oli valittu mukaan nimitauluihin. Lisäksi mukana oli 9 asiasanaa, jotka liittyivät alueella toimineeseen lähteeseen, kylpylään, majoitustoimintaan tai tiiliruukkiin, sekä yksi ravihevonen.
Naisvaikuttajia alueen historiasta oli löytynyt kaksi: Lovisa Almberg ja Helena Forselius, molemmat ravintoloitsijoita Kupittaan alueen huviloissa 1830-luvulla. Syntymä- ja kuolinvuosia heidän osaltaan ei löytynyt.
Ei ole tämän päivän historiantutkijan vika, jos kirjoihin ja kansiin ei ole päätynyt tietoja historian vaikuttavista naisista. Tietysti naisia on menneinä vuosisatoina ollut tosiasiallisesti vähemmän yhteiskunnan vaikuttajina. Opiskelu on tuonut naisille yhteiskunnallisia etenemismahdollisuuksia historian mittakaavassa vasta lyhyen aikaa; omaisuus ja liiketoiminta ovat myös olleet pitkään miesten hallitsemia.
Turun historiasta löytyy merkittäviä naisia, mutta jos alue rajataan yhteen kaupunginosaan, tulos on toki ymmärrettävä. Yhtä kaikki havahduttava.
Googlettamalla löysin, että Kupittaan Saviosakeyhtiön ensimmäinen taiteellinen johtaja oli taiteilija Kerttu Suvanto-Vaajakallio vuosina 1933–1939. Hänen lisäkseen keramiikkaosastolla työskenteli vuosien varrella suunnittelijoina muun muassa Katri Tätilä ja Marjukka Paasivirta. 1960-luvulta löytyy Kupittaan Saven omistajista Lyyli Koponen 28 prosentin omistusosuudella. Eräältä keskustelupalstalta poimittua: ”Muistan lapsuudestani perhetuttavamme Kupittaan Saven omistajan Lyyli Koposen, joka oli niitä mahtinaisia.”
No, tässä oli sellainen juttu, että Kupittaan Savi ei ollut nykyisen Kupittaan kaupunginosan alueella, vaan Tyksin mäellä. Hetken aikaa käytiin keskustelua, myös ylimmän johdon kanssa, miten korkea muuri siinä kaupunginosien rajalla on. Päädyttiin siihen, että kaadetaan kaupunginosien raja, jotta vaikuttajanaiset saavat ansaitsemansa huomion.
Ei lainkaan huono ratkaisu myöskään sen kannalta, miten paljon ammattikorkeakouluyhteisö tekee tänä päivänä yhteistyötä ”Tyksin mäen” kanssa, ja on yhtenä toimijana Medisiina D:ssä. Myös monialaisuuden ulottuvuus tulee taidealan vaikuttajien kautta mukaan.
La otra miradan tyttökoulun opiskelijat yrittivät saada oman koulunsa kadun nimettyä tunnetun naisvaikuttajan mukaan. He saivat pettyä: katu nimettiin merkkimiehen mukaan, kuten muutkin kadut. Nuoret, päättäväiset naiset eivät jättäneet asiaa sikseen, vaan maalasivat ja kiinnittivät oman kylttinsä, jossa luki: ”Unohdettujen naisten katu”.
Itse en pysty tämän päivän nuorille naisille näyttämään kovin kummoista esimerkkiä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, mutta uskon, että Kupittaan kampusalueella saa oppinsa moni tulevaisuuden nais- ja miesvaikuttaja!
Lue myös:
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 