12 minuutin unirunomeditaatio

Olen koonnut tähän runomeditaatioon iltatunnelmaan sopivia runojani (joukossa yksi käännösruno).

Luen runot hiljaisella äänellä ja hitaasti. Tämän meditaation lopussa ei ole herättelyä, joten valitse harjoitukselle aika, jolloin voit rauhassa jäädä lepäämään tai nukkumaan. Valitse harjoitukselle rauhallinen ja hiljainen ympäristö.

Alla runot sinulle myös kirjoitettuina.

Tahdon uneen
syvään ja kirkkaaseen
levätä
tietämättä mitään
maata suuren puun alla
joka kumartuu lampeen
syvään ja kirkkaaseen.

Minä olen keltainen valo.

– Satu Haapala

Sumu kurkottaa siipensä tien yli
vaeltaa pellolla
tietämättä suuntaansa
ilmavirtojen vietävänä,
kotitiellä valtaa
koko tilan.

Vain rusko varvistaa
kirkkaan päälakensa näkyviin.
Minä luotan siihen.

– Satu Haapala

oranssin päällä turkoosi
tummuu,
pilvisilhuetit

lepäävät

raukeina

sumukerrokset mielivaltaisina

riekaleina
metsän liepeessä,

eivät osaa laskostua

kuu on täysi

– Satu Haapala

Auringonlaskun molemmin puolin
musta metsä,
yllä puhelinlanka

ja timotei.

Pian hämärän rajoja ei näy,
timotei leikkaa puhelinlangan.

– Satu Haapala

Mielipaikka

Pimeä, hiljainen.
Kyljessä toisen lämpö,
hengitys.

Osaisinpa olla tässä,
en liukuisi huomiseen,
eiliseen.
Lepäisin
lumpeena lammella.

– Satu Haapala

Voinko luopua painosta
selässäni
siipien keveyden sallia
itselleni

– Satu Haapala

Yhdessä

Puut katsovat
talon silmistä sisään,
minä näen
niiden takaa nousevan avaruuden,
se hengittää kanssani
joka yö tutumpana.

– Satu Haapala

Järvikeijut

Järven rannassa harmaa savusauna.
Sammaloitunut laituri

odottaa.

Veden renkaat suurenevat vastarantaan,

kivet tervehtivät.

Matalikon kivissä varpaanjäljet
rantakoivujen salaisuuksien alle.

Tuuli pysyy piilossa.

Pimeän hiipiessä tanssivat keijut järvestä
pitkin vedenpeiliä,
kohta peittävät vastarannan kaislat.
Kaukaiset saaret kohoavat
hiljaisina
yön vartijoiksi.

– Satu Haapala

Muistot

Hiekkatien hiljaista rapinaa,
vasaran kaukaista kopinaa
ja metsän tuulia itseeni kerään –
ne muistan aina kun herään.

Hämärän pellon tuoksua,
västäräkin vilkasta juoksua
ja koivun kantoja mieleeni kerään –
ne muistan aina kun herään.

Mustikkametsän polkuja,
kurkiaurojen huutoja
ja seisahtuneita hetkiä kerään –
ne muistan, nukun tai herään.

– Satu Haapala

Kuu niityllä kulkee

Kuu niityllä kulkee hiljakseen,
katsellen maahan itsekseen.
Vaatteistansa tipahtaa
vaaleanpunaista pisaraa.

Runosäkeitä hohtaa hiuksissaan,
valkea lintu on harteillaan;
se lintu satuja laulaen
vie lapset ihmeisiin unien.

Kuu niityllä kulkee hiljakseen,
maa kostea alla varpaiden.
Ja tähdistä pieninkin havahtaa
kun – arvaamatta – hän ojentaa
virtaan kätensä valkean
ja antaa linnulle pisaran.

– Maurice Carême: La lune marche sur le pré, suom. Satu Haapala

Helmerin unilaulu

Hämärän lauluissa hämärä kulkee,
ihmisten väsyneet silmät se sulkee.
Hämärä hyräilee hiljaa kuin tuulet,
unessa sinäkin kohta sen kuulet.
Hämärä hyräilee, hyräilee hiljaa
unia ihmisten keräillessään.

Hämärän hetki on laulua illan,
sinulle pehmeän tuo univillan.
Hämärä hyräilee tuiketta taivaan,
nouse jo sinäkin hämärän laivaan.
Hämärä hyräilee, hyräilee hiljaa
unia ihmisten keräillessään.

– Satu Haapala

Nukku-Maija

Kahlaan valoreunaisia iltapilviä,
sormeilen haituvia
sekoittamatta siistiä pitsiä.

Kuljen iltaruskon unipolkua,
kurkotan kultahohdetta
sammutan auringon iltalampun.

– Satu Haapala