Tunnustan, sain idean huipputyyppimme Minna Salakarin Tähän on tultu -blogista. Tarkoituksena oli soveltaa Minnan alkuperäistä ”ajatus päivässä” -ideaa siten, että haastaisin itseni miettimään joka päivä jonkin edes etäisesti hyödyllisen vinkin. En ihan joka päivä päässyt siihen hyödyllisyyteen, ja teksti alkoi muutenkin elää omaa elämäänsä.
Jouduin tosissani keskittymään korona-ahdistuksen torjuntaan, joten lopputuloksena on yhdistelmä vinkkejä ja päiväkirjamaisia pohdintoja viikon varrelta.
Maanantai 4.1.
Kun menet näpsäisemään kännykkäkuvia lumihankien keskelle, ota lapaset pois ennenkuin otat kännykän käteesi. Muuten saat kaivaa kännykän hangesta.
Tiistai 5.1.
Fascia-pallo on hyvä apuväline pitkälle automatkalle. Sen avulla voi hieroa selkää, takareisiä tai pakaroita penkkiä vasten matkan aikana, eivätkä paikat ole niin jumissa matkan jälkeen.
Paluumatkan jaloittelutauko tarjosi silmänruokaa.
Raisio-opistolta tulee ilmoitus, että kauden aloitus siirtyy kahdella viikolla. Päästäänkö sitten aloittamaan livenä – siis oikeasti Askaisten koululla –, vai valmistaudunko videoon? Kun ei tiedä. Edellisestä live-jumpasta on yli kaksi kuukautta.
Keskiviikko 6.1.
Loppiaisena voi hyvin siivota, vaikkei olekaan kuusta pois vietäväksi. Roskiskaapin putsaamisesta tulee kumman reipas olo. Samalla innolla voi imuroida vaikka puolet huushollista. Eikä tämä ole sarkasmia, toimi ainakin minulla.
Taisi tulla laiskoteltua tarpeeksi lomalla.
Päätän alkaa valmistella sekä live-jumppaa ilman välineitä että keppijumppavideo kakkosta. Musiikkien valinta ja liikkeiden suunnittelu auttavat väkisin pintaan puskevaan korona-ahdistukseen.
Torstai 7.1.
Kunnon naurut pelastavat lomaltapaluupäivän, vaikka sitten hepuliväsymysnaurut työpäivän jälkeen. Siihen riittää, kun mies kertoo melkein laittaneensa kirjanpitäjän postilaatikkoon papereiden sijasta koiran herkkupalapussin (ei sentään kakkapussia).
Opiston ohjelmassa tammikuussa olisi ollut musiikilliset runomatkat, pitää siirtää myöhemmäksi. Mihin siirretään? Mistä sitä tietää, mikä tilanne on huhti-toukokuussa? Ei tiedä. Ja siihen aikaan monet tekevät jo pihatöitä täällä maalla. Ostan lisäaikaa kysymällä, milloin ajankohta pitää viimeistään päättää.
Perjantai 8.1.
Työpäivän taukojumppana suunnittelen ja harjoittelen muutamat keppijumppavideon liikkeet, tulee hyvä mieli.
Turhamaisuus voittaa koronapelon, käyn kampaajalla. Edellisestä permanentistä melkein puolitoista vuotta. Inhoan suoria hiuksia (itselläni), ne hapsottavat eivätkä pysy missään. Tällä mennään ainakin tämä vuosi, muutama siistimisleikkaus riittää välissä.
Tässä kohtaa kuuluisi olla
kävin kampaajalla -selfie, mutta
minä en tykkää ottaa selfieitä,
joten tässä ei nyt ole kuvaa.
Ihmettelen, joudunko tosiaan muistuttamaan itseäni siitä, että vanhempani ovat eläneet sota-aikaa lapsuudessaan, ja meillä on oikeasti kaikki hyvin. Näköjään joudun.
Lauantai 9.1.
Stressaaminen kostautuu yöllä, joka menee samaan tapaan kuin postauksessa Levottomat jalat (RLS) – mistä siinä on kysymys?
Niskasta johtuvaan päänsärkyyn voi kokeilla fascia-krapaa, joka myös mutjuttimena tunnetaan. Sillä kun hieroo kallonpohjaa, alkaa veri kiertää.
Tummuneet banaanit ovat aina mahdollisuus. Viimeksi tein banaanilättyjä, tällä kertaa marjaherkkua.
Luen Tähän on tultu -blogin postausta viime vuoden tapahtumista, ja pohdin, miksen ole halunnut itse kirjoittaa vastaavanlaista postausta. Ei se johdu pelkästään koronasta, tai siitä ettei minulle olisi tapahtunut mielenkiintoisia asioita, vaan isän kuolemasta. En oikein vieläkään ymmärrä, mitä kaikkea se tarkoittaa minulle, minun elämässäni.
Twitteriä selatessani tulee vastaan tviitti, jonka äärelle pysähdyn. ”Mitä teet mieluiten, missä olet omimmillasi?” Vastaan, ja asia jää hyvällä tavalla muhimaan mieleeni.
Sunnuntai 10.1.
Herään sunnuntaiaamuna viiden jälkeen enkä saa enää unta, vaikka teen useita meditaatioharjoituksia. Yhdessä meditaatiossa kehoni oikea puoli alkaa nykiä (eikä pelkästään jalka, joka olisi tyypillinen levottomien jalkojen oire). Oikea puoli viittaa maskuliinisuuteen, isään. Käyn valo-olentona syleilemässä isää, kyyneleet virtaavat. Tunnen olevani kokonainen, ehjä, kevyt.
Kokoan runoja yhteisnäyttelyyn Tiltu Nurmisen kanssa Nousiaisten kirjaston galleriaan helmikuuksi. Teemana on ”True love – Itsensä rakastamisen taito”. Avajaisista ei tiedä, mutten jää murehtimaan sitä. Näyttely todennäköisesti voidaan kuitenkin pitää.
Uusi sähköpöytäni on jo viittä vaille valmiiksi koottu. Vaihdan ainakin kolmatta kertaa mielipidettäni sen sijoituspaikasta. En lopulta valitse sitä, mikä kuopuksen mielestä olisi järkevintä, vaan esikoisen ehdottaman paikan, koska se tuntuu oikealta. Saan pöydän olohuoneen isojen ikkunoiden ja vihreän maiseman ääreen, talon eteläpuolelle. Istumatyöpiste jää pohjoispuolelle makuuhuoneeseen.
Kaipa se pöytälevy vielä illan tunteina jotenkin taianomaisesti kiinnittyy runkoon. Sitten olen valmis uuteen työviikkoon.
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 