Oletko sinä suorittaja? Tätä kysyi hyvä ystäväni minulta, kun olin selittänyt kipu- ja muitten oireitteni taustasyitä. Vastasin, että olen.
Jäin miettimään, onko kyseessä vain itselleni luoma mantra vai pitääkö se paikkansa.
Siitä päätellen, että minun on usein vaikeaa tunnistaa tekemiseni rajoja, olen suorittaja. Vaikka kehoni ystävällisesti muistuttaa, että nyt olisi aika hellittää, en voi antaa periksi, jos minun mielestäni ”pitää” tehdä jotain.
En ole ihan sellainen suorittaja, joka on jatkuvasti puuhaamassa jotain eikä suo itselleen levon hetkeä. Viime vuonna taisin kyllä olla, ja joskus sitä ennenkin…
Olen usein jättänyt tauot pitämättä ja ottanut uuden teekupposen koneen ääreen. Ja ollut kerran toisensa jälkeen niin pahassa lihasjumitilanteessa, että lihakset ovat tulehtuneet.
Sairausloman jälkeen olen pitänyt enemmän taukoja. Kuinkahan kauan osaan pitää uutta tapaa yllä, vai tuleekohan siitä pysyvä?
Avainapteekkien asiakaslehdessä (voi että tykkään näistä apteekkilehdistä!) 2/21 on Anna Perhon artikkeli suorittamisesta. Me tunnemme Anna Perhon ehkä toimittajana ja mediapersoonana, mutta hän on myös ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisöasiantuntija.
Anna pohtii artikkelissa, onko suorittaminen aina kelpaamattomuuden käsittelyä tai muuta synkkää, vai voiko topakka tekijä myös aidosti nauttia tehokkuudesta ja puuhaamisesta.
Hän lainaa psykologi ja työnohjaaja Liisa Uusitalo-Arolaa, jonka mukaan aikaansaava, rivakka tekeminen tuottaa iloa ja tyydytystä, kun taas uuvuttava suorittaminen on itsetarkoituksellisempaa, ja tuntuu harmaalta. Ilon tilalla on krooninen selviytymismoodi.
Molemmat ovat tuttuja minulle. Olisi tärkeää oppia tunnistamaan ajoissa, kun ollaan menossa suorittamisen puolelle, ja puuttua asiaan.
Anna kirjoittaa, että suorittajan keskeinen ongelma on riittävyyden kanssa painiminen. Suorittaja ei tiedä, mikä on riittävästi, eikä lopeta sittenkään vaikka muut kehottaisivat. Tyypillistä suorittajalle on kasata itselleen enemmän tekemistä kuin mistä realistisesti ottaen voi suoriutua.
Tässä kohtaa aina kehotetaan opettelemaan sanomaan ”ei”. Anna Perho neuvoo, että suorittaja voisi malttaa sanoa ”harkitsen” aina kun on sanomaisillaan ”kyllä”. Kuulostaa paljon pehmeämmältä ja helpommalta kuin ”ei”.
Sen jälkeen tehdään vielä valinta: tukeeko suostuminen minun toivettani levätä enemmän, tai tehdä vähemmän asioita laadukkaammin?
Artikkelin mukana on suorittajan tarkistuslista. Erityisesti minuun kolahti tämä kysymys: ”Joskus suorittaminen suojaa vaikeilta kysymyksiltä. Kuka olisit, jos et vuoteen saisi tehdä mitään?”
Jos ei-mitään tarkoittaisi todella ei-mitään? Pahimmalta tuntuu ajatella, että jotkut ovat tälläkin hetkellä sellaisessa tilanteessa, toiset vieläpä yksin, ilman läheisiä laitoshoidossa.
Väistin kysymyksen, tiedän. Kuka olisin? Ajatukseni kulki väistämättä vuorovaikutukseen läheisten kanssa, ja siitä poiki tuo edellinen ajatus.
Olisin edelleen minä, jos voisin keskustella perheenjäsenten ja muiden läheisten kanssa. Silloin voisi kohdata myös ne tärkeät, vaikeat kysymykset, joita kenties on väistellyt suorittamisella.
Loppuun vielä ihana ajatus Liisa Uusitalo-Arolalta:
”Ajattelemme usein, että pitää palautua, jotta voi jatkaa suorittamista. Mutta olen alkanut ajatella, että mitä jos pyrkisimmekin siihen, että olemme jatkuvasti palautuneessa tilassa, ja sieltä tehdään vierailuja ponnistelun puolelle?”
– Liisa Uusitalo-Arola
Tunnistatko sinä itsessäsi suorittajan?
Lue myös:
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 