Kun kyselin toiveita runomeditaatioon, Saima Harmajan nimi mainittiin ensimmäisenä. Se mainittiin toiveissa myös toisen, ja kolmannen kerran.
Olen itsekin lukenut Saima Harmajan runoja nuorena koululaisena, ja ihastunut niihin. Runojen tunnelma sopii hyvin meditaatioon.
Saima Harmajaa on verrattu usein Edith Södergraniin, joka olikin hänen esikuvansa. Yhteistä molemmille olivat syvä kutsumus, eksoottiset kuvat, luonnontunne ja naisellinen erotiikka. Harmajan rakkausrunot julkaistiin vasta postuumisti, sillä niitä pidettiin hänen elinaikanaan liian henkilökohtaisina.
Harmajan teoksista ensimmäinen, Huhtikuu, sai hyvät arvostelut, mutta seuraavat kolme melko heikot. Hänen neljäs kokoelmansa Kaukainen maa julkaistiin 1937 postuumisti. Se oli taas arvostelumenestys, mutta hänen maineensa syntyi erityisesti teoksesta Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa (1938). Teoksen on toimittanut Harmajan äiti Laura Harmaja.
Kootuista runoista ilmestyi useita laitoksia, joita jokaista äiti Laura Harmaja laajensi päiväkirja- ja kirjeosuuksien osalta. Tutkija Ritva Ylösen mukaan Harmaja-legendan loi juuri äiti.
Harmaja sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1935 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuonna 1936. Palkittu runoilija kuoli keuhkotuberkuloosiin vain 23-vuotiaana vuonna 1937.
Meditaation runot löydät kirjoitettuna Soundcloud-upotuksen alapuolelta.
Runo- ja äänimeditaatio Raisio-opiston ohjelmassa torstai-iltaisin 6.10.–3.11.2022 klo 19.15–20.00, Liikuntatila 2. krs, Raision Terveysristeyksen sisäänkäynti. Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Paikkoja rajoitetusti. Hinta 20,- koko kurssilta eli neljältä kerralta yhteensä.
Aamu
Aamun kirkkaus on niinkuin laulu.
Itse taivas lepää järvessä.
Liikkumatta, autuaina pilvet
uneksivat ilman äärillä.
Kaislat välkkyy kastepisaroista,
metsä hymyy läpi kyynelten.
Kaukaa, helisten ja värähdellen
rastaan huilu jumalallinen.
— Saima Harmaja
Pilvinen päivä
Valkea hämärä peittää
suvista taivasta.
Kukkien lempeä hehku
hohtaa nurmella.
Hyvä on ihmisen olla
sylissä vihreän maan.
Nurmelle lämpöiselle,
apilan huountaan
suloista painaa päänsä
pienen ihmisen.
Valkean pilven valoon
nukkua huoaten.
— Saima Harmaja
Sateen jälkeen
Sininen ukkospilvi
soutaa metsä taa.
Oi miten loistaa kyynelissään
ihana vihreä maa!
Taivaalta häikäisevästi
aurinko hymyilee.
Jumalan linnut laulavat.
Aurinko hymyilee!
— Saima Harmaja
Lumous
Oi kuulautta näiden kevätöiden,
kun kaikki taivaan valo ikävöiden
maan päällä viipyy, hennomatta pois,
kun heleimmillään hymyy kevään multa,
kun puistot hohtavat ja arkaa tulta
säteilee ikkunat, kuin lumotut ne ois.
Ui punertuen pilvet meren yli,
se syvään hengittää, niin kuultavana syli,
se, kirkas, taivaan armautta juo.
Hymyssä auerten en nähdä saata,
mi vettä, valoa, mi taivasta tai maata.
Jää pilvi rantaan, säde mullan luo,
ja siipi kantaa aavain ääriin asti.
Niin säde lienen, tuuli, lintunen –
Mut kesken kirkkauden taivaisen
maan kevään tuomet kukkii huumaavasti.
Ma mitä lienen? Miks tänne jäinkään?
Min lumouksen silmissäsi näinkään?
Mua mikä sitoo? Valo aaltoon vaipuu,
yö kevään, nuoruus, rakkaus ja kaipuu –
Mik’ on tää murhe, joka ahdistaa?
Niin kaunis olet, taivas, kaunis, maa –
— Saima Harmaja
Contemplatio
Janoten katsot metsän ihanuutta,
suloa joka ruohon kasteisen,
jokaisen lehden läpikuultavuutta,
kun valo leppiin paistaa kultainen.
Se kaikki aatokses, se sielus vie:
on jossain ovi, jossain pääsy, tie —
Oi tuskaa sydämen, sen voimaa uutta!
Niin tuhannesti anot nöyrtyen
maan lehvien ja ruohon jumaluutta.
Oi iäinen, sa särje lumoukses!
Tie näytä, helly! Avaa pyhät ukses!
Ja katso, jos et mitään voimaas säästä,
jos oman minuutes ääriin päästä
voit itses jättäin, itses hyljäten,
niin tuta silmänräpäyksen ajan
saat ehkä rajan
sen valtakunnan, jok’ on ikuinen.
Sen syvyyksiin ei mikään katse tapaa,
iäti vapaa,
iäti vailla ääriä se on.
Niin sitomana ihmiskohtalon
sa peität kasvos, tomun tomu sinä,
sa peität silmäs, joill’ et mitään nää.
— Saima Harmaja
Sade vuorilla
Aamun sade rankka
laakson kastanut on.
Hohtaen sumu sankka
verhosi vuoriston.
Seestyi huikaistuna
Etelän taivas nyt.
Peltojen kullanpuna
taas on syttynyt,
kirkkaus ihmeellinen
liukuu puutarhaan.
Joessa unten sinen
silmin nähdä saan.
Sypressivarjojen alle
hehkuen kylä jää.
Yötäkin tummemmalle
vuoret sinertää.
Rinteillä siimekkäillä
niityt heleimmät.
Vuorien olkapäillä
pilvet lepäävät.
— Saima Harmaja
Lue myös:
Mitä voit odottaa, kun tulet runo- ja äänimeditaatioon?
- Tietoa runo- ja äänimeditaatio Resonanssista® ja muista runotuotteista
- Kuuntele runo- ja äänimeditaatio Aurinkoisia runoja
Kuuntele myös:
Perustamani toiminimen Resonoivan Äänen nettisivut ovat valmistuneet – tutustu yrityksen tarjontaan!
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 