Kipuni ei enää ole mykkä – Mitä kehon kuunteleminen tarkoittaa?

Oletko tutustunut kehon energiakeskuksiin eli chakroihin, ja niiden ominaisuuksiin? Entä oletko käynyt vuoropuhelua oman kehollisen kipusi kanssa?

Kerron tässä muutamia omia huomioitani ja kokemuksiani viime kesänä käymäni Kehotietoisuus-verkkokurssin sekä Juha Siiran ja Karita Palomäen Kehon viisaat viestit -kirjan pohjalta.

Antti Quantan kurssilla käytiin läpi kehon eri energiakeskuksia eli chakroja, ja niiden merkitystä, pitkälti kirjailija ja terapeutti Anodea Judithin näkemysten ja opetusten pohjalta. Tarkoitukseni ei ole tässä käsitellä kaikkia energiakeskuksia, vaan muutamia, tällä hetkellä itselleni ajankohtaisia keskuksia ja niihin liittyviä asioita.

Palasin viimekesäisiin muistiinpanoihini tuolta kurssilta. Hain vastauksia erityisesti pitkäaikaiseen olkapääkipuun. Kun lääke- ja hoitotiede eivät ole tuoneet apua, ratkaisuja on haettava muualta. Tai sitten hyväksyttävä jatkuva kipu yrittämättä selvittää syytä tai avaimia kivun helpottamiseen – tähän en ole halunnut tyytyä.

Ensimmäiseen, juurikeskukseen, liittyy muun muassa turvallisuus sekä menettämisen ja epäonnistumisen pelko.

Koenko olevani turvassa? Viihdynkö kehossani? Luotanko siihen, että voin saada tukea?

Juurikeskus liittyy aivan varhaiseen lapsuuteen, jolloin perusturvallisuus rakentuu. Äidin ja vauvan välinen varhainen vuorovaikutus vaikuttaa siihen, mitä tunnemuistoja ja uskomuksia juurikeskukseen tallentuu.

Kohtaamalla vanhat uskomukset niihin voi vaikuttaa ja tarpeettomista tai haitallisista uskomuksista voi luopua, ja siten luoda tasapainoa kehoon ja mieleen.

Kun juurikeskus on tasapainossa, tunnen, että minulla on riittävästi energiaa, on lupa myös levätä ja latautua, voin nauttia elämästä tässä kehossa, on lupa rauhoittua tähän turvalliseen hetkeen.

Anodea Judithin sanoin keho on tarkoitus saada takaisin sielun kulkuvälineeksi.

Kun mietin omaa viime vuottani ja tämän vuoden alkua, enpä voi sanoa oppineeni tasapainottamaan juurikeskusta. Oppimismatkalla edelleen. Tähän liittyy paljonkin ajatuksia ja tunteita, joita käyn läpi.

Sakraalikeskus liittyy leikki-ikään ja tunteisiin. Ovatko kaikki tunteeni sallittuja – saanko tuntea surua ja iloa?

Voiko tekeminen olla hauskaa ja luovaa?

Jos olen lapsena kokenut, etten ole saanut vapaasti kokea suuttumusta tai kiukkua, en ehkä osaa ilmaista niitä rakentavasti aikuisenakaan. Silloin tunteet patoutuvat, saattavat aiheuttaa erilaisia fyysisiä oireita tai purkautua rajusti ja jopa tuhoavasti.

Syyllistämättä ketään voi kysyä, kuinkahan monia meistä on lapsena hyssytelty olemaan hiljaa, kun olemme itkeneet tai purkaneet tunteitamme – vaikka riemuakin?

Ja kuinka moni meistä on tehnyt samoin omalle lapselleen? En minä ainakaan ole osannut antaa lapsieni kaikille tunteille tilaa (kirjoitin tästä aiemmin postauksessa Pojista polvi paranee).

Tunteiden ilmaiseminen kehollisesti voi auttaa tasapainottamaan sakraalikeskusta. Tämä on yksi syy siihen, miksi olen ottanut tanssin osaksi ilmaisukeinojani.

On päästävä tietoisen ajattelun ohi ja taakse, tiedostamattomaan, jossa erilaiset tunteet ovat olleet varastoituna.

Hyppään tässä kohtaa seuraavan keskuksen ohi – vaikka solar plexus on erittäin tärkeä, se ei ole tässä kokonaisuudessa olennainen.

Sydänkeskus kehittyy lapsuuden ja teini-iän aikana. Sen keskeisiä asioita ovat luottamus itseen ja toisiin, avoimuus rakkaudelle ja vastaanottamiselle, oma arvo sekä antamisen ja vastaanottamisen tasapaino. Kysymys, joka pistää miettimään: millä tavoilla saan rakkautta?

Sydänkeskus kiinnostaa minua nyt erityisesti, koska hartioiden alue liittyy fyysisesti tähän keskukseen sydämen alueen lisäksi. Toki myös seuraava keskus eli kurkkuchakra liittyy osaltaan niska-hartia-seutuun.

Sydänkeskuksen tasapainottamisessa on tärkeää itsemme kohtaaminen kokonaisena, aitona.

Jos olet lukenut edellisen postaukseni Tanssi vasemmalle kädelle ja shamaanirummulle tiedät, miten monella tavalla ajankohtainen teema on minulle juuri nyt.

Teimme vuosi sitten kurssilla seuraavan harjoituksen:

• Onko jotain, mistä et pidä itsessäsi?
• Tunne kehossasi, miltä tuo asia tuntuu.
• Katso sisäänpäin – milloin tuo asia tai tunne syntyi, ja mihin se on ratkaisu?
• Lopuksi luo tunteelle tilaa.

Tein nyt harjoituksen uudelleen, paluumatkalla mökiltä kotiin, takapenkkiläisenä. Suljin silmät, ja mietin, mistä en pidä itsessäni. En pidä siitä, etten osaa aina pitää puoliani, pitää rajoistani kiinni.

Tunsin, miten oikeassa olkapäässä vihlaisi.

Pystyin mielessäni näkemään, milloin ja miten tuo tunne aikoinaan syntyi, ja mihin se oli ratkaisu. Se oli ratkaisu konfliktien välttämiseen.

Annoin tilaa tuolle tunteelle, ja sanoin itselleni, että toimintamalli oli ollut looginen siinä elämäntilanteessa, mutten tarvitse sitä enää.

Avasin silmät, ja näin edessäni sanat ”Avaimet kasvulle”.

Olimme Laitilan kohdalla, ja teksti oli paikallisen yrityksen kyltissä. Mutta se oli myös viesti minulle.

Kysyin itseltäni: Voinko opetella puolustamaan rajojani rauhallisesti, sydämen kautta, pelkäämättä konfliktia?

Päätin, että opettelen. Minulla on siihen turvallinen ympäristö – kuten olisi ollut lapsenakin, mutta tarve perusturvallisuuden ylläpitämiseen on ollut niin voimakas, etten ole helposti lähtenyt kokeilemaan kepillä jäätä.

Jatkoin keskustelua kivun kanssa tarkentaakseni vielä, mitä kaikkea tuohon uskomukseen liittyi.

Kysyin mielessäni vuoron perään, onko kipu viesti minulle suhteestani tiettyihin asioihin, muistoihin tai henkilöihin. Joidenkin kohdalla kipu olkapäässä yltyi kovaksi, välillä kipu tuntui koko kädessä ja oikeaan jalkaterään saakka.

Ensimmäistä kertaa ymmärsin todella, mitä oman kehon kuunteleminen tarkoittaa.

Kun ajattelemme jotain kipeää asiaa, keho reagoi tuottamalla esimerkiksi stressihormonia. Tämä voi ilmetä yksilöllisesti eri tavoin, kehon eri puolilla, erilaisina kehollisina reaktioina. Tarkkailemalla oman kehon reaktioita voi oppia tunnistamaan mielen ja tunteiden kipupisteitä.

Miten tästä eteenpäin?

Kipu ei hävinnyt kuin taikaiskusta, olkapää ei toimi normaalisti. Keho ja mieli tarvitsevat aikaa asioiden käsittelemiseen. Voi olla, etten vielä kohdannut kaikkia asioita, joita kipu minulle haluaa näyttää.

Sain kuitenkin monia vastauksia. Luotan kehoni antamiin viesteihin. Jatkan näiden asioiden työstämistä, ja katson, mitä kehoni minulle jatkossa kertoo.

Olen päässyt paljon eteenpäin reilussa kymmenessä vuodessa. Vuonna 2012 ilmestyneessä kokoelmassani Savu kulkee polkua pitkin kirjoitin:

Hengitän
loivennan väljennän pyöristän kipua,
yritän kuunnella.
Kipuni on mykkä.

Enää se ei ole. Ehkä se ei koskaan ollutkaan – en vain osannut kuunnella.