Kuvittele aurinkoinen syyspäivä. Kuvittele hetki, jolloin sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla, katsella hevosia sopivalta etäisyydeltä – mikä se sinulle onkin – ja havainnoida omia mielenliikkeitäsi ja tunteitasi.

Osallistuin jokin aika sitten ystäväni Terhi Jokilan pitämään retriitti-valmennuspäivään. Päivä pidettiin Vuorenrinteen hevostilalla Lemussa, ja se oli osa Terhin Henkisen hyvinvointivalmentajan lopputyötä.

Yhtenä osana päivää vietimme hetken hevosten läheisyydessä, ja saimme tehtäviä mietittäväksi ja kirjoitettavaksi. Hevoset olivat aidan takana, ja asetuimme kukin valitsemaamme paikkaan sopivalle etäisyydelle tai sopivan lähelle aitaa. Hevosia ja aitauksia oli useita, joten jokaiselle löytyi rauhallinen paikka.  

Pelkään hevosia, mutta kun niitä sai tarkkailla kauempaa, en tuntenut pelkoa. Olen myös ihaillut aina hevosia ja niiden kauneutta, mutta mielellään kauempaa.

Saimme mietittäväksi ja havainnoitavaksi muun muassa seuraavia asioita:

Pääsenkö johonkin tunteeseen kiinni? Mitä se tunne kertoo? Kohtaa tuo tunne. Onko se minulle totta vai tuleeko se jostain ulkopuolelta? Mitä haluan sille tehdä – säilyttää, kasvattaa, pienentää?

Otimme muistiinpanovälineet mukaan ulos, jotta saimme ajatukset, havainnot ja tunteet kirjattua saman tien ylös.

Minä valitsin paikan, josta seurasin kahta hevosta samassa aitauksessa. Tässä tajunnanvirran omaisesti kirjoitettuja muistiinpanojani.

Jotain alkukantaista on tuon vaalean sivuprofiilissa, muinaista. Veerahan sen sanoi näyttelyä suunnitellessamme, että eläimet ovat muinaisia.

Suru, joka tuli esiin jo lounaalla keskustellessamme. Suru toisen kantamasta surusta. Voinko vapauttaa toisen puolesta kantamani surun? Hengitän syvään.

Miten ne seisovat noin paikoillaan? Tumma ja vaalea, määräilevä ja sopeutuja. Meidän parisuhteemme, onko se muuttunut, kumpi on kumpi?

Voi vaan olla ja vastaanottaa tuulen, tyynesti. Vastaanottaa auringon.

Mitäköhän vaalea tekee, jos lähestyn tummaa? Vaalea katsoo minua. Aistiiko se minun energiani, näin kaukaa? Ajattelenko liikaa, mitä muut ajattelevat tekemisistäni?

Tumma tekee outoja liikkeitä itsensä ympäri. Vaalea meni kauemmas, se odottaa ruokaa. Miten kauniisti se liikkuu! Ja minun tekee mieli tanssia, minä tarvitsen tanssia.

Astun lähemmäs aitaa, tumma tulee lähemmäs. Aidalle. Katson sitä aivan läheltä silmiin, en ole kauhuissani, vain vähän jännittää. Uskallan olla tässä, aivan lähellä.

Heitän surun tuulen selkään!

Lue myös:
Tuuli ja lintubongari

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias Runo- ja äänimeditaatio Resonanssin® kehittäjä, viestintävastaava, kv-koordinaattori, runoilija ja lauluntekijä Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: