Kokosin tähän kuusi kirjaa, jotka ovat vaikuttaneet minuun jollain erityisellä tavalla.
Luin lapsena ja nuorena paljon kirjoja. ”Aina nenä kirjassa”, äiti sanoi minusta, hymyillen. Luin vanhempieni kirjahyllystä suurin piirtein kaiken, Jalna-sarjasta matkaan Kilimanjaron huipulle. Lisäksi kannoin kassikaupalla luettavaa kirjastoautosta. Olin varsinainen lukutoukka.
Aikuisena kaunokirjallisuus on vaihtunut enemmän tietokirjallisuuteen ja lehtiin.
Mietin, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen. Vaikuttavia teoksia on paljon. Jätin tästä listauksesta pois muun muassa sellaiset merkkiteokset kuin Kalevala, Kanteletar ja Eino Leinon Hymyilevä Apollo, jotka toki ovat vaikuttaneet minuunkin syvästi.
Otin mukaan vähemmän ilmeisiä teoksia. Tässä siis kuusi minuun vaikuttanutta kaunokirjallista kirjaa – tällä hetkellä listattuna. Muuhun järjestykseen en näitä osannut laittaa kuin suurin piirtein kronologiseen.
Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille
Kirja löytyi vanhempien kirjahyllystä. Tein tästä kirjasta äidinkielen tunnille esitelmän. Luutnantti Frederic Henry ja sairaanhoitaja Catherine kohtaavat kenttäsairaalassa, jossa Fredericiä hoidetaan hänen jalkaansa saaman osuman vuoksi.
En muista tarinaa enää tarkkaan, mutta muistan, että olin siitä hyvin vaikuttunut. Italia, sota, rakkaustarina. Hemingway osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ambulanssinkuljettajana Italiassa, ja teos pohjautuu osin näihin kokemuksiin.
Günter Wallraff: Ganz unten (suom. Pohjalla)
Tämä vuonna 1985 ilmestynyt menestysteos kuului kääntäjäopintojemme lukemistoon osana Saksan kulttuurin opintoja. Kirjailija naamioitui turkkilaiseksi ”vierastyöläiseksi” ja työskenteli kaksi vuotta muiden paperittomien kanssa tehtaassa. Olin järkyttynyt, miten systemaattisesti suuri kansainvälinen konserni käytti hyväkseen paperittomien asemaa. Valitettavasti tätä tapahtuu tänäkin päivänä. Ja monessa valtiossa, varmasti myös Suomessa.
Uuno Kailas: Ja tomust’ alkaa avaruus
Opiskeluaikana löysin Kailaan runot. Ja tästä kirjasta, Ihmisen määrä -runosta löysin oman mottoni:
Kauneus, untemme sisar,
on opas meillä:
laulaen kuoleva joutsen,
lehdellä kasteen pisar,
myös tomu kultainen teillä.
– Uuno Kailas
Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
Tuntematta tarkemmin tämän teoksen luonnetta valitsin sen pitkälle automatkalle ääneen luettavaksi, kun pojat olivat alakouluikäisiä. Valinta kadutti aika pian. En pystynyt lukemaan itkemättä kuin pätkän kerrallaan. Käsittämättömän koskettava, vavahduttava tarina.
Kirsi Ranto: Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti
Ostin tämän joitakin vuosia sitten, kun aloin tutustua energiakeskuksiin eli chakroihin. Minuun teki vaikutuksen erityisesti laulajan kertomus siitä, miten hän menetti äänensä ja miten hän sai sen takaisin – enkeleiden avulla.
”Minua naurattaa, että aina kun alan työstää ääntäni, enkelit lehahtavat heti paikalle. Ei riitä, että he toimivat levy-yhtiöni ja ohjelmatoimistoni yhteistyökumppaneina, vaan he myös pitävät minulle laulutunteja, kertovat mitä tuoda kaupasta, auttavat kohtaamaan juuri ne ihmiset, jotka minun pitää päivän aikana kohdata…”

Sinikka Vuola: Replika
Ostin tämän runoilijan esikoisromaanin Kirjamessuilta kirjailijalta itseltään vuonna 2016. Romaani on oikeastaan yhtä runoa alusta loppuun, niin omintakeista ja lyyristä kieltä. Mutta vielä vaikuttavampi on monitasoinen tarina. Miten selviytyy lapsen mieli, joka hakee suojaa isän väkivallalta ja kaipaa äidinrakkautta?
Sivujuonteena on myös vertauskuva taiteen tekemisestä. En yleensä lue myöhään illalla, mutta tämä oli pakko lukea loppuun yötä myöten – ja loppuratkaisu vei unet vähäksi aikaa. Äärettömän hieno lukukokemus!
Oliko listalla yllätyksiä? Millainen olisi sinun listasi?
Kuuntele:
Viiden minuutin runomeditaatio: Uuno Kailas
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.