Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Tuoko lisääntyvä kevään valo mielelle lisää tilaa? Tuleeko meistä keväällä ja kesällä rennompia, suhtaudummeko itseemme, omaan mieleemme ja toisiin avarammin, lempeämmin?

Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenterin helmikuun teemana on ”Avara mieli”. Teematekstissä Maaret kirjoittaa:

”Avarampi mieli merkitsee ennen kaikkea omien tulkintojen, varmuuksien ja joskus aika ehdottomienkin näkemysten lempeää kyseenalaistamista.”

Hän jatkaa muistuttamalla, miten lapsena meitä kuvailtiin joillakin tietyillä adjektiiveilla. Ne olivat toisten tulkintoja, jotka nostivat joitakin puolia meissä esiin ja vahvistivat niitä.

Aikuisena voi opetella katsomaan itseään avaralla mielellä, laajemmalla perspektiivillä, sekä historiaansa että nykypäivää. Silloin todennäköisesti huomaa itsessään piirteitä, jotka ovat aina olleet olemassa, mutta kaipaavat tulla paremmin kuulluksi ja nähdyksi.

Minua on sanottu lapsena ainakin hiljaiseksi (paitsi silloin, kun toisten vielä nukkuessa hiivin aamulla soittamaan pianoa) ja pieneksi. Aika monesti olen niin lapsena kuin aikuisena tuntenut itseni hiljaiseksi, jopa näkymättömäksi, ja pieneksi. En kuitenkaan enää.

Jossain vaiheessa sitä alkoi ymmärtää, että itsessä on paljon erilaisia puolia, jotka haluavat tulla esiin, ja että niillä on kaikilla yhtäläinen lupa tulla nähdyksi ja kohdatuksi.

Jokaisen nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen jälkeen olen yhä vähemmän hiljainen ja pieni.

Helmikuun tekstin loppupuolella Maaret Kallio kirjoittaa:

Itsensä ihmetteleminen on kuin asettumista mielensä viereen tutkien ja kuulostellen, mitä kaikkea mieli kulloisessakin tilanteessa ajatuksina, tunteina ja tulkintoina tuottaa. Mielen sisältöjä voi avarasti havainnoida: vai että tuollaistakin on nyt tarjolla.”

Tuli mieleen mahdollisuuksien ulottuvuus, jota käsittelimme Sisäisten matkojen matkatoimiston Kehotietoisuus 2 -kurssilla viime vuonna. ”On päästettävä irti aiemmista mahdollisuuksien rajoista.” ”Näkymättömän tekemistä näkyväksi”, luen muistiinpanoistani.

Tästä on kysymys. Mielen avaruudesta. Tässä blogissa, runoissani, musiikissani, kollaasitöissäni, kaikessa. Näkymättömän mielen maailman tekemisestä näkyväksi.

Samalla toivon, että voin tekemiselläni joskus koskettaa jotakuta, joka voi tuntea jonkun osan itsessään tulleen kohdatuksi, tunnistetuksi ja nähdyksi. Astua askeleen ulos aiemmista rajoistaan, tuntea itsensä avarammaksi. Kevään valon koskettamaksi.

Tuli mieleen tämä runo – jos tähän ”musiikin” tilalle laittaisi sanan ”mieli”. Miltä tuntuisi helliä omaa mieltä tällä tavoin? Avata mielen verhot?

Pianonkoskettimia kuvaavan maton päällä valkoinen kangaspussukka, jossa mustalla tekstillä runo "Missä musiikki asuu".

Missä mieli asuu?
Veisin sille
kevään ensimmäiset sinivuokot,
merisuolasuklaata,
isoäidin
raitamaton
lattialle,
kaislataulun seinälle.
Avaisin verhot.

Millainen sinun mielesi avaruus on juuri nyt? Mihin mielen tulkintoihin haluaisit suhtautua avarammin? Mitkä osat itsestäsi ehkä kaipaavat tulevansa paremmin nähdyksi tai kuulluksi?

Lue myös:

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Advertisement

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias Runo- ja äänimeditaatio Resonanssin® kehittäjä, viestintävastaava, kv-koordinaattori, runoilija ja lauluntekijä Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: