Minkälaisia aistinautintoja arkeesi sisältyy? Suljetko joitain aisteja esimerkiksi työpäivän ajaksi, kuten minulle helposti käy?
Käyn parhaillaan Helmiina Puiston InnerStar Alchemy -verkkokurssia, jonka yhtenä osana tarkasteltiin aistien käyttöä elämän erilaisissa tilanteissa.
Kun kirjoitin tätä postausta, jäin tuntoaistin kohdalla miettimään, kuuluvatko siihen myös kehon sisäiset tuntemukset. Ensimmäiseksi tuntoaistista tulevat mieleen koskettaminen ja tuntemukset iholla. Halusin varmistua asiasta, ja etsin tietoa aisteista.
Yle Oppiminen kertoo seuraavaa: ”Aistien avulla ihminen saa tietoa ympäristöstään ja kehon sisällä tapahtuvista muutoksista. Aistinsolut reagoivat ärsykkeisiin ja muuttavat ne sähköisiksi signaaleiksi, jotka kulkevat hermoratoja pitkin aivoihin. Kullakin aistilla on aivoissa oma alueensa, jossa aistimus syntyy.”
Aistiminen liittyy siis paljonkin kehon sisäisiin tapahtumiin.
Voi hyvin -lehden artikkeli puolestaan kertoo aistien merkityksestä hyvinvoinnille: ”Aistit voivat tulla avuksi, kun haluamme voida paremmin. Niiden avulla voimme pyrkiä lievittämään stressiä ja rauhoittamaan mielemme. Esimerkiksi mindfulness-harjoituksissa keskitytään usein juuri aistihavaintoihin, jotta mielessä pyörivät ajatukset saadaan hiljenemään.”
Tämä oli minulle tuttua. Olen tehnyt myös runomeditaation ”Pysähtyminen aistien äärelle”, jonka saatat muistaakin – sekä ilman musiikkia että Antti Quantan kanssa tehtynä yhteisluomuksena musiikin kanssa.
Kurssilla tehtäväksi tuli miettiä muun muassa, tunnistanko sulkeneeni jotain aistimista joissain tilanteissa, ja mitä voisin vastaanottaa enemmän, jos avaisin aistimista lisää.
Tästä innostuin tekemään listaa asioista, joiden aistimisesta nautin suunnilleen keskimääräisenä arkipäivänä. Asiat eivät ole listassa missään erityisessä järjestyksessä.
Valitsin listalle parhaita, en läheskään kaikkea.
Maku
Fenkolitee siemenistä uutettuna, viimeisin teesuosikkini.
Uunilohi sitruunapippurilla, valkosipulimurskalla ja soijakastikkeella maustettuna.
Jokapäiväiset kaksi maksamakkaraleipää. Vaikka ne ovat jokapäiväisiä, silti aina yhtä nautinnollisia.
Olin jo kirjoittamassa tähän merisuolasuklaa, mutta otin pois, koska en sentään syö sitä keskimääräisenä arkipäivänä, vain silloin tällöin. Samoin gluteenittomia suklaamuffinsseja.
Haju
Fenkolitee.
Valkosipulitee.
Mausteet.
Auringossa kuivunut pyykki.
Oman rakkaan tuoksu.
Metsä, jonka tuoksut aistii koiralenkeillä, vaikka käveltäisiin tietä pitkin.
Tuoksuvia kosmetiikkatuotteita olen vähentänyt minimiin, koska niistä tulee helposti allergiaoireita.
Kuulo
Linnunlaulu, tuuli ja muut luonnon äänet – tai luonnon hiljaisuus.
Tilanteen ja tarpeen mukaan valittu musiikki tai meditaatio-ohjelma. Meditaatioiden suosikkiäänet Jason Stephenson, Natasha Tome ja Unlock Your Lifen Sarah.
Puolison ja pojan välinen keskustelu, jossa äänenvoimakkuus nousee vain innostuksesta (aiheena useimmiten autot, mutta se ei ole olennaista).
Keittiön äänet, kun joku muu laittaa ruokaa.
Näkö
Koira. Pelkästä katsomisesta tulee iloiseksi.
Kalenterituunaukset (tähän liittyy myös tuntoaisti, käsillä tekeminen).
Värit. Kun olen menossa työpaikalle töihin, suunnittelen edellisenä päivänä tarkkaan, minkä värisiä vaatteita laitan. Vaikken itse vaatteitteni väriä juuri näekään, ne ovat minulle tärkeitä.
Havupuut talon ympärillä. Joulukaan ei meillä ole koskaan musta, aina näkyy vihreää joka ikkunasta. Ainakin toistaiseksi, ennen kuin kirjanpainajatoukka on tuhonnut kaikki kuuset.
Orkideat, jotka äiti oli jo hylännyt, mutta jotka kukkivat meillä.
Pilvet ja taivaan värit.
Tunto
Ihoöljyn siveleminen iholle. Useimmiten kookos- tai avokadoöljy.
Lämpötyynyn lämpö jaloissa illalla.
Äidin kutomien säärystimien ja rannikkeiden lämpö viluisen ihmisen jaloille ja käsille. Etätöissä käytössä käytännössä aina, paitsi helteillä.
Koiran silittäminen.
Liikkuminen – etenkin musiikin mukana – , venyttely ja kehon rentoutuminen hengittelyn avulla.
Auringon valo ja lämpö kasvoilla.
Tuuli kasvoilla.
Oman rakkaan kosketus.
Hyräilemisen tai laulamisen värinä kehossa.
Niin sanottu kuudes aisti, intuition tai vaiston varainen aavistaminen, on sekin usein nautinnollista. Niitä tuntemuksia on kuitenkin vaikeampi kuvailla.
Oli mukava huomata, miten paljon nautinnollisia aistimuksia arkipäiväänkin voi sisältyä, jos huomaa pysähtyä niiden ääreen.
Tunnistitko näistä omia arjen aistinautintojasi, vai ovatko ne jotain ihan muuta?
Lue myös:
- Runomeditaatio: Pysähtyminen aistien äärelle (ilman musiikkia)
- Yhteisluomus, joka löi ällikällä (sama runomeditaatio Antti Quantan koostaman musiikin kanssa – suosittelen!)
- Erityisherkkyys – miltä se tuntuu?
- 10 kysymystä hyvinvoinnista
- Kaksi leipää, lämpötyyny ja muut rakkaat rutiinit
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.