Musiikki luo yhteyden omaan itseeni, ja jos kuuntelen, löydän vastaukset, joita kulloinkin tarvitsen.
Avainsana-arkisto:hengitys
Pieniä havaintoja elämästä
Paikallaan olemista tarvitsen lisää elämääni, omassa tilassani, jossa olen vahva enkä muiden energioiden vietävissä.
Pysähtymis- ja tietoisuushaaste, osa 2 – Mitä tapahtui tauoille?
Pysähtymis- ja tietoisuushaasteen alku meni suhteellisen hyvin. Viikon puoliväli ei sitten menekään. Päätöksistä huolimatta pysähtyminen hektisissä tilanteissa on yllättävän vaikeaa.
Pysähtymis- ja tietoisuushaaste, osa 1
Ajatukset karkaavat useampaan otteeseen seuraaviin hommiin, mutta huomaan kuitenkin hengityksen ja mielen rauhoittuvan. Voin lähteä palaveriin rauhallisella mielellä.
Hengityshetket – oikeenlaista kemiaa
Kirjoitin muutama viikko sitten runomeditaatiosta, ja lupasin kertoa tarkemmin siitä, mitä yhteistä ja mitä eroa on meditaatiolla, mindfulnessilla ja rentoutuksella. Jokaisella näistä on lukemattomia määritelmiä eri tutkijoilta ja aikakausilta, joten yksiselitteisen ”oikean” määritelmän esittäminen on mahdotonta. Kirjoitan siis niiden lähteiden pohjalta, joihin itse olen tutustunut, sekä omien kokemusteni perusteella. Koska tämä on blogiteksti eikä kirja, …
Mitä runomeditaatio tarkoittaa?
Oikeastaan runomeditaatiossa vain ollaan, mutta sen vaikutukset niin keholle, mielelle kuin aivoillekin ovat yleensä merkittävät. Tässä pieni maistiainen.
Ramppikuumetta? Ei sitten yhtään!
Omaa vuoroasi odottaessasi voit tehdä huomaamattomasti pitkiä uloshengityksiä ylähampaat alahuulta vasten eli f-äänteellä; se rentouttaa palleaa ja samalla autonomista hermostoa.