Unet kumpuavat alitajunnasta ja käsittelevät turvallisella tavalla tiedostamattomia tunteita.
Avainsana-arkisto:konsertti
Ulos rooleista
En halunnut jäädä mihinkään ennalta määriteltyyn rooliin.
Syvälle sieluuni saakka
Oli myös aika, jolloin tunsin polkevani paikallani, ja melkein päätin lopettaa tunneilla käymisen.
Rakkautta, pysähdyksiä ja pannaria – tarjolla pieniä musiikkipaloja
Sävellykset ovat pieniä kuin runot – ja poikkeus vahvistaa säännön.
Eräänä yönä näin unta
Unessa olimme öisellä niityllä, makasimme selällämme vierekkäin ja katselimme tähtitaivasta.
Kalenteri 2021: Marraskuu
Runoviikko tulee aina oikeaan aikaan, keskelle synkintä syksyä marraskuun toisella viikolla.
Itsekseenkö laulu syntyy?
Huomaan kirjoittavani sävellyksistä samoin kuin runoistani, että ne vain tipahtavat päähäni ja minä kirjoitan ne muistiin. Aivan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole.