Opettelimme vastaanottamaan ja antamaan toisillemme intuitiivisia hoitavia lauluja, äänihalauksia.
Avainsana-arkisto:laulu
Taulukauppiaan viesti
Päällimmäiseksi jää ajatus elämän jatkumisesta sekä pysähtymisestä ja oman elämän suunnan tarkistamisesta.
Mutta mitä tapahtui Samuelille?
Unet kumpuavat alitajunnasta ja käsittelevät turvallisella tavalla tiedostamattomia tunteita.
Ulos rooleista
En halunnut jäädä mihinkään ennalta määriteltyyn rooliin.
Syvälle sieluuni saakka
Oli myös aika, jolloin tunsin polkevani paikallani, ja melkein päätin lopettaa tunneilla käymisen.
Rakkautta, pysähdyksiä ja pannaria – tarjolla pieniä musiikkipaloja
Sävellykset ovat pieniä kuin runot – ja poikkeus vahvistaa säännön.
Eräänä yönä näin unta
Unessa olimme öisellä niityllä, makasimme selällämme vierekkäin ja katselimme tähtitaivasta.
Haavastani syvimmästä
Niin minä annoin tulla. Lauloin matalalta, koska se vain tuntui oikealta. Vahvemmalla, syvemmällä äänellä.
Perjantaipalasia 22.10.2021
Kahden päivän syysloma alkoi keskiviikkoaamuna, ja samaan aikaan mies ja koira lähtivät mökkireissulle.
Hyvää Satupäivää!
Vuonna 2021 Satupäivän teemana on Tarinoita ja taidetta. Saat nyt lukea tarinan, jonka voit joskus kuulla myös lauluna.