Lujasti lempeä -kalenterin muistiinpanoihin oli mielenkiintoista palata vuoden lopussa. Ahaa, näinkö ajattelin? Ai niin, tuon oivalsin silloin…
Avainsana-arkisto:oppiminen
Uteliaisuus ja uuden oppiminen
avaa mieleni jatulintarhat
hyppiä, juosta
löytää –
Tositarina viestin tulkitsemisesta
Tarinani liittyy kirjoittamiseen, mutta vieläkin enemmän kirjoitettujen viestien tulkitsemiseen sekä erilaisen oppijan maailmaan.
Ovista ja ikkunoista – Joulukalenterin luukku 4
Opitko jotain
merkityksellistä ja tärkeää?
Asiat tapahtuvat, jos on tarkoitus
Miksi en vieläkään ole saanut elämääni sitä, mitä niin kovasti olen odottanut ja toivonut? Miksi olen jumissa tässä tilanteessa?
Mitä mää ole oppinu meiän koiralt?
Erkonomia o hyvä katto kuntto ammattilaisen kans. Tyä jälke pitä muista rentoutu hualellisest.
Haittaako uusien asioiden pelko elämääsi?
Alkoi kuitenkin pikku hiljaa olla selvää, että minunkin olisi hankittava kortti ennemmin tai myöhemmin.
Kirjasto, puna-ailakki ja muita kohtaamisia
Kun yrität selvittää teknisen laitteen toimintoja, hän googlaa ja sinä plaraat käyttöohjetta. Google voittaa.