unelmat lähtevät liikkeelle virtana
pieninä puroina rönsyävänä ryöppynä
vaihtavat väriä suuntaa vauhtia
Avainsana-arkisto:rajat
Mielen avaruus
Toivon, että voin tekemiselläni joskus koskettaa jotakuta, joka voi tuntea jonkun osan itsessään tulleen kohdatuksi, tunnistetuksi ja nähdyksi.
Vapauttava liike – ja miltä tuntuu tehdä rajat?
Liike avaa ylävartalon jumeja ja lisää liikkuvuutta. Tunnustele myös, miltä liike tuntuu muualla kehossasi, sekä mielessäsi.
Oletko suorittaja?
Suorittaja ei tiedä, mikä on riittävästi, eikä lopeta sittenkään vaikka muut kehottaisivat.
Itsemyötätunnon opettelua
”Myötätunto ei tapahdu itsestään, vaan se täytyy valita aina uudestaan.”
Pysähtymisen paikka
Milloin sitä ihminen oikein oppii?
Ovista ja ikkunoista – Joulukalenterin luukku 11
Jotain, mitä et tiennyt
olevan olemassakaan.
Tai
uskaltanut unelmoida.
Annatko muiden kävellä ylitsesi?
On ollut aikoja, jolloin olen antanut muiden kävellä ylitseni. En ole osannut pitää rajoistani kiinni. Kuka sinun ylitsesi saa kävellä?
Outi Mäenpää ja transaktioanalyysi
On tunnistettava ja kohdattava kaikki ne tunteet, joita omiin käyttäytymismalleihin liittyy, ja tiedostettava, mitä ajatuksia tunteiden takana on.