Suositeltu

Tervetuloa SATUnnaisuuksien maailmaan!

Tule kanssani jakamaan voimaantumisen ja ihmettelyn hetkiä, törmäyttämään työtä ja vapaa-aikaa, kasvamaan kanssani yhtä matkaa, nauttimaan niin taiteista kuin arjestakin!

Seuraa blogia, niin saat tiedon uusista päivityksistä. Kerro myös, mistä aiheista haluaisit lukea!

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta. Vaikka olen lähtenyt Turusta, turkulaisuus ei ole lähtenyt minusta.

Tekstit ja kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.

Nämä kuvat ovat Myllykoskelta, Kuusamon Pienen Karhunkierroksen varrelta.

Myllykoski Pieni karhunkierros Kuusamo

Mikä on tärkeää, mikä ei,
kuka on menossa
mihin suuntaan ja miksi?
Päivät sukeltavat toisiinsa,
sinä niihin
etkä huomaa virtauksia.


– Satu Haapala

Olen mukana myös Blogit.fi-palvelussa, jonka kautta voit myös seurata uusia postauksia tai ottaa blogin seurantaan.

Liikkumisen elämänkaari, osa 3

Inhoatko hiihtämistä? Eikö sinua saisi ryhmäliikuntatunnille, vaikka mitä maksettaisi? Persoonallisuutemme lisäksi myös aiemmat liikuntakokemukset voivat joko tietoisesti tai tiedostamattomasti vaikuttaa siihen, miten aikuisena liikumme. Olen tehnyt mielenkiintoisen matkan itseeni.

Kerroin Liikkumisen elämänkaari, osa 1 -tekstissä lapsuus- ja nuoruusajan liikkumisestani, ja siihen liittyvistä tunnekokemuksista ja rajoituksista. Osa 2 jatkoi tarinaa 17-vuotiaasta 37-vuotiaaksi. Tässä viimeisessä osassa päästään nykyhetkeen ja loppupohdintoihin asti.

n. 37 v.

Vaikka lapsena en tykännyt hiihtämisestä, siitä ei jäänyt minulle niin huonoja muistikuvia, ettenkö voisi aloittaa hiihtämistä uudelleen selkäkipujen helpottamiseksi. Lumitalvina pääsen valokuvahiihtämisen makuun: rauhallista hiihtelyä yksikseen lähipelloilla, myöhemmin Etelä-Lapissa järven jäällä.

Pysähtelyä, maisemien ihastelua ja kuvaamista. Ei kiirettä mihinkään. Pelloilta tai järven jäältä katsottuna metsät, tiet ja talot näyttävät erilaisilta. Ja selkä kuntoutuu.

latu ja sininen taivas

Ohjaimissa jälleen

Löydettyäni takaisin liikunnan pariin Nia-tanssin kautta palaan ohjaamaan useamman vuoden tauon jälkeen. Ohjaaminen tuntuu edelleen omalta jutulta, olen kaivannut sitä.

Omassa ja lähikunnissa on pulaa ohjaajista, ja ohjaan välillä kolmeakin erilaista ryhmää samalla kaudella: naisten jumppaa, naisten ja miesten kuntoliikuntaa sekä venyttelyä. Saan kesken syyskauden nilkkani pahasti kipeäksi, ja totean, että kolme ryhmää on liikaa. Käy ilmi, että jalan lihakset ja jänteet ovat niin kireät, että nilkkajänteet tulehtuivat sen takia.

Jätän vuodenvaihteessa kaksi ryhmää pois. Päätös tuntuu aluksi vaikealta, koska olen jo ajatellut, että tämä on elämäni uusi suunta. Ymmärrän kuitenkin, että kehoni – tai mieleni – ei ainakaan nyt kestä useita ryhmiä työn ohella.

46 v.

Selkäkuntoutus

Selkäongelmat ovat taas vaivanneet pitkään liikunnasta, fysioterapiasta ja työergonomian tarkistamisesta huolimatta. Työterveyslääkäri ehdottaa Kelan tukemaa selkäkuntoutuskurssia. Pääsen kurssille, joka pidetään kolmessa jaksossa vuoden mittaan.

Kurssilla pääsen eroon kuntosalikammostani, kun käymme ihanan ryhmänvetäjämme kanssa Petrean kuntosalin laitteita läpi yksitellen selkäkuntoutujan näkökulmasta. Teemme ilman painoja, opettelemme oikeaa tekniikkaa. Tunnen, miten selkä tykkää.

"Ällä kavahda hiljaista menoa, kavahda vain paikallaan pysymistä" Vanha kiinalainen sananlasku
Teksti kuntoutuskeskus Petrean seinällä.

Etenkin ensimmäisellä jaksolla selkäni asennossa on jatkuvasti korjattavaa niin kuntosalilla, uima-altaassa kuin kävellessä. Opin paljon oman kehoni hallinnasta, ja vuoden päästä koen saaneeni kurssilta paljon niin henkistä kuin fyysistäkin apua.

Kuntosalin vakituista käyttäjää minusta ei kuitenkaan tule. Mekaanisesta tekemisestä puuttuu musiikin ja liikkeen yhdistymisestä syntyvä tunne.

Itämaisen tanssin alkeita ja tanssiterapiaa

Käyn pariin kertaan eri paikoissa opettelemassa itämaisen tanssin alkeita, koska lantion liikkuvuutta parantavat liikkeet tekevät todella hyvää alaselälle ja tuntuvat muutenkin hyviltä. Selkä on aina harjoitusten jälkeisinä päivinä parempi. Harrastus kuitenkin jää: tuntuu vaikealta sovittaa sitä arki-iltoihin omien jumppien ja muiden harrastusten lisäksi.

Osallistun korkeakoululiikunnan tarjoamalle tanssiterapian lyhytkurssille. Tavoitteena on erilaisia liikkumisen tapoja kokeillen tukea itsetuntemusta ja tunteiden tunnistamista sekä kehittää mielen ja kehon yhteyttä. Pienryhmän muut osallistujat ovat opiskelijoita.

Teemme ohjattuja harjoituksia, joissa kuitenkin on tilaa omalle tunneilmaisulle ja improvisaatiolle. Puramme harjoitusten nostamia tunteita ja ajatuksia joko parin tai ohjaajan kanssa. Koen kurssin erittäin mielenkiintoisena ja antoisana, ja se lisää itsetuntemustani. Huomaan, miten kehoni etsiytyy harjoituksissa tanssilliseen ilmaisuun. Tunnen myös olevani valmiimpi harjoituksiin kuin osa opiskelijoista, joilla ei ehkä ole samanlaista liikuntataustaa kuin minulla.

51 v.

Uusia rajoituksia ja kylmäuintia

Olen kymmenisen vuotta sairastanut levottomien jalkojen oireyhtymää (tästä saat lisätietoja aiemmasta tekstistäni Levottomat jalat (RLS) – mistä siinä on kysymys?). Nyt ”levarit” alkavat oireilla liian rankan liikunnan jälkeen. Jos teen ohjaamani tunnin täysillä, seuraava yö menee tuskissa. Saman olen huomannut patikkareissuilla, kuten kerroin kirjoituksessa vielä pienemmältä Karhunkierrokselta.

Olen surullinen ja kiukkuinen, kun jälleen sairaus rajoittaa minua tekemästä jotain, mitä todella rakastan. Mietin, pitääkö minun lopettaa ohjaaminen. Päätän kuitenkin jatkaa, ja tehdä itse ohjelmat kevyemmin. Samalla minulle jää aiempaa paremmin mahdollisuus seurata osallistujia ja korjata tarpeen mukaan liikeratoja. ”Ohjaaja ei tee itseään vaan ryhmää varten”, opetettiin jo Turun Urheiluliiton ohjaajakoulutuksissa. Tämä piti sitten oppia tällä tavoin. Parempi myöhään…

Samaan aikaan lonkat ovat jälleen niin kipeät, että haen kortisonipiikit. Muistan, että Maskun Saunaparonilla on kylmäuintimahdollisuus, ja päätän aloittaa kylmäuinnin, josko se auttaisi kipuihin (kirjoitin tästä: Kylmäuintia ja Mambaa). Myös mieheni innostuu uudesta harrastuksesta, ja pian olemme Maskun Jääkarhujen jäseniä.

En tiedä, onko kiittäminen kylmäuintia, mutten tarvitse enempää piikkejä.

kylmäuinti

Syvemmälle keholliseen ilmaisuun

Joskus minä vielä tanssin jossain muiden edessä. Tämä ajatus on pyörinyt mieleni sopukoissa jonkin aikaa. Kesäkuussa 2020 suunnittelemme Veera Ruohomäen ja Tiltu Nurmisen kanssa marraskuun näyttelyämme ”Luon oman kieleni”. Kun Veera mainitsee sanat ”kehon kieli”, tiedän heti: se on siinä. Teen tanssiesityksen näyttelyn avajaisiin.

Hullua, sanoo järki – en minä ole mikään tanssija. Mutta tunne sanoo, että juuri niin minun pitää tehdä! Rikkoa omia rajojani, ilmaista itseäni kehollani, tällä kipuilevalla, liikkeitä hapuilevalla. Minä, joka olen oppinut ilmaisemaan itseäni parhaiten kirjoittamalla, ja opettelen tekemään sitä laulamalla.

Koreografia syntyy helposti, kun olen löytänyt sopivan musiikin. Teema löytyy Tiltu Nurmisen sanoista. Harjoittelen ohjelmaa lähes päivittäin, teen muutoksia, tunnustelen, lisään uusia liikkeitä, tunnetta.

Heinäkuussa 2020 ilmoittaudun syksyksi Turun AMK:n avoimen ammattikorkeakoulun Nykytanssin perusteet -kurssille. Tunteja on kahtena iltana viikossa, ja etukäteen jo pelottaa, miten jaksan tiivistahtisen uuden harrastuksen. Se tuntuu nyt kuitenkin tärkeältä. Toivon saavani sieltä vielä lisää eväitä omaan tanssiesitykseeni, sekä löytäväni kehollisen ilmaisun kautta jotain uutta itsestäni. Saan varmasti myös vinkkejä ja uutta liikekieltä omalle jumpparyhmälleni.

Yllättäen omaan tanssiesitykseeni kietoutuu mukaan myös isäni sairauteen ja kuolemaan liittyviä ajatuksia. Teema laajenee muodonmuutoksesta vapautumiseen.

Tanssin lisäksi minulla on vahva tunne, että jooga tai fascia-venyttelyt voisivat olla oikea suunta. Joogaan minulla on ollut aiempien hengitysongelmien takia kynnys lähteä, mutta nyt olen ylittänyt sen!

Voiko tästä oppia jotain?

Jo tekstisarjan ykkösosan lopussa tein havainnon siitä, miten omissa mielikuvissani lapsuuteni liikkumista hallitsivat erilaiset rajoitukset ja liikkumisen vähyys, vaikka tarkemmin ajatellen muistin liikkuneeni kuitenkin suhteellisen paljon ja monipuolisesti. Vääristyneet muistikuvat voivat heijastua aikuisenakin minäkuvaan ja jopa toimintaan.

Selkäongelmille voi kuvitella muitakin syitä kuin liiallisen istumisen ja liikunnan puutteen. Tähän liittyy kakkososan alussa mainitsemani tunnelukko, sekä tekstini ”Näytä minulle miten kävelet, minä kerron mitä sinulle kuuluu”.

Onko tällaisten mahdollisten ja oletettujen syy-seuraussuhteiden pohtiminen mielekästä jälkikäteen? Mielestäni on sen takia, että tiedostamalla mahdolliset tunnelukot niitä voi olla erilaisin kehon ja mielen menetelmin mahdollista avata.

Vaikka liikunnan käyttäminen vaikeiden tunteiden käsittelemisen välttelyyn ei ole huonoin mahdollinen pakokeino, tunteet on kuitenkin parempi kohdata suoraan. Omalla kohdallani tunteiden patoaminen johti osaltaan kroonisen hyperventilaation syntymiseen; voi myös miettiä, onko erilaisten kipujen taustalla tunnepatoutumia.

Jo tämän blogitekstisarjan kirjoittaminen on auttanut minua hiukan paremmin hyväksymään kehoni kaikkine kipuineen. Ja vahvistanut ajatusta, etten enää anna kipujen ja sairauksien liikaa rajoittaa liikkumistani.

Olen oppinut tiedostamaan, että minulla on taipumus kerätä stressiä ja kiireen tuntua kehoon jopa lihasten tulehtumiseen asti. Yritän vähentää kehon jännityksiä mindfulness- ja meditaatioharjoituksilla, työtä tauottamalla (ks. Pysähtymis- ja tietoisuushaaste, osa 1 ja osa 2) sekä aikatauluttamalla työtäni mahdollisuuksien mukaan väljemmin.

Hyviä asioitakin löytyy, kun katson koko tähänastista liikkumisen elämänkaartani. Huomaan, että nyt suunnitellessani ei-konseptoituja ryhmäliikuntatunteja yhdistän tunteihin lapsuudesta tuttuja elementtejä: luistelun sulavuutta, omaa ideointia niin välineiden käytössä kuin liikkeiden soveltamisessa ja yhdistelyssä.

jumppavälineitä

Olen myös osannut hakea uusia, itselleni sopivia liikuntamuotoja, joskin usein kantapään kautta. En tiedä, miten kehoni kestää nykytanssin harjoitukset ja niiden lisäksi omien jumppien vetämisen, kun yhä enemmän kroppa on alkanut jumpan jälkeen kipuilla.

Yritän löytää ohjaamiseeni tavan, jolla säästän omaa kehoani, jotta pystyisin jatkamaan rakasta ja antoisaa harrastusta, ja antamaan samalla laadukkaampaa ohjausta ryhmälleni.

ohjaaja jumppakepin kanssa

Pohdittavaksi

  1. Toimiiko harrastuksesi pakokeinona? Pysähdy miettimään, mitä pakenet: ihmissuhteiden ongelmia, omien tunteittesi kohtaamista vai jotain muuta. Kohtaa ja käsittele vaikeat asiat, jotteivät ne aiheuta myöhemmin fyysisiä tai psyykkisiä oireita.
  2. Annatko aiempien kokemusten tai muistojen määritellä sen, mitä olet nyt, mitä voit tehdä tai mitä haluaisit olla? Käy läpi kokemuksiasi ja mieti, muodostuuko jokin osa identiteettiäsi tai uskomuksiasi jonkin sellaisen perusteella, josta olisit valmis luopumaan.
  3. Jos kivut tai sairaudet ovat joskus rajoittaneet elämääsi, pura mielestäsi rajoitukset, jotka eivät enää palvele tarkoitustaan. Kipua ei kannata uhmata liikaa, mutta mieti, mitä kaikkea sellaista voit kuitenkin tehdä, josta nautit – kivun sallimissa rajoissa.

Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?

Seuraa blogia

Liikkumisen elämänkaari, osa 2

Kirjoitin Liikkumisen elämänkaari, osa 1 -tekstissä lapsuus- ja nuoruusajan liikunnallisia muistojani. Tarkoituksenani on pohtia, ovatko erilaiset liikkumiseen liittyvät tapahtumat ja tunteet kenties vaikuttaneet kehooni ja mieleeni jollain tavoin.

Sain ensimmäisestä osasta paljon palautetta, joka tuntui todella tärkeältä. Kiitos kaikista palautteista! Ne luettuani tiesin, miksi minun piti tämä tehdä, vaikka välillä ajattelin, ettei näitä tekstejä voi tai kannata julkaista.

Jatkan tässä osassa elämänkaarta 17–18-vuotiaasta 37-vuotiaaksi. Tarkoitus oli tässä toisessa osassa päästä nykyhetkeen asti, mutta tekstistä tuli todella pitkä, joten jaoin sen vielä kahteen osaan.

Kirjoitan kokemuksistani ja tunteistani omien muistikuvieni mukaan. Muistikuvat voivat olla vääristyneitä tai värittyneitä, vähän niin kuin vanhat valokuvat.

17 v. ->

Parisuhde

Seurustelu ja sitä myöden syntynyt parisuhde vaikuttaa kehonkuvaani: olen haluttu, olen nainen. Minä kelpaan. Muutan ylioppilaskirjoitusten jälkeen poikaystävän luokse asumaan. Kotoa pois muuttaminen ei ole vielä muuten ollut suunnitelmissa, mutta poikaystäväni äiti on sairas ja tarvitsee apua kotitöissä.

En kuitenkaan kelpaa parisuhteessa aivan kaikilta osin, mutta tämän ymmärrän vasta paljon myöhemmin. Tässä vaiheessa tunnemuisto sanoista, jotka liittyvät tapaani liikkua, lukittuu kehooni huomaamattani. Muutamalla sanalla voi olla suuri vaikutus, etenkin parisuhteen alkuaikoina. Vaikka niitä ei tarkoitettaisi millään pahalla.

n. 20 v.

Selkäongelmat alkavat

Opiskelun ja loma-aikoina tehdyn konekirjoitus- ja tietokonetyön seurauksena selkäni kipeytyy niin, että istuminen alkaa olla vaikeaa. Saan kipulääkkeitä, kehotuksen alkaa liikkua sekä lähetteen fysioterapiaan. Liikunta on jäänyt opiskelun alkuaikoina, ja se kostautuu.

Eikä minulla ole mitään lajiakaan, mitä harrastaisin. Teemme molemmat töitä opiskelun ohella, eikä yhteisille kävelylenkeille enää ole aikaa, lukuun ottamatta lyhyitä koiralenkkejä.

Alan käydä yliopistoliikunnan ja Turun Urheiluliiton aerobicissa. Olen rapakunnossa ja menen takariviin, mutta pikkuhiljaa kunto kohenee. Löydän omat suosikkiohjaajat ja -tunnit.

Pian ostan jo Jane Fondan aerobic-videoita kotijumppaa varten. Olohuoneen matto rullalle ja menoksi. Jään koukkuun aerobicciin.

Jane Fonda's Workout -video

n. 22 v.

Hallinnan, voiman ja vallan tunnetta

Kun kuntoa alkaa olla enemmän, haluan ohjaajaksi. Pääsen Turun Urheiluliittoon ohjaamaan aerobiccia, joka vuosien myötä muuttaa muotoaan ja nimeään, kun trendit vaihtuvat.

Ohjaan muutaman tunnin viikossa lähikouluilla, ja osallistun ohjaajien koulutuksiin. Tunnit suunnitellaan itse, ei ole konseptitunteja, vaan jokaisella ohjaajalla on oma tyylinsä ja omat suosikkiliikkeensä. Saan käyttää luovuuttani ohjelmien tekemisessä ja musiikkivalinnoissa.

Nautin sekä liikkumisesta että ohjaamisesta. Koen valtavaa voiman- ja hallinnantunnetta, kun jaksan tehdä hyppy- ja juoksukoreografioita puoli tuntia putkeen, ja päälle lihaskuntoliikkeet.

Myös se tunne on koukuttava, kun parhaimmillaan 80 naista isossa salissa tekee liikkeet yhtäaikaa juuri niin kuin minä sanon. Mietinkin, teenkö tätä vääristä syistä. Onko kyse vallankäytöstä, valta-asemasta? Päädyn
siihen, että perimmäinen syy ohjaamiseeni on kuitenkin sen hyvän olon jakaminen, joka liikunnasta seuraa.

Tiedostan jossain vaiheessa, että jumppaamisesta on tullut arjen pakokeino vaikeassa elämäntilanteessa. Kun vapaa-aika täyttyy tuntien vetämisestä, niiden suunnittelusta ja omasta treenaamisesta, ei tarvitse kohdata ja käsitellä vaikeita asioita. Ja kuten eräs tapaamani ihminen sanoo, aerobicin kaltainen liikunta tuo hallinnan tunnetta mielen kaaokseen.

jumppatossut ja cd-levyjä

n. 23–37 v.

Turkuhallin kautta kohti terveysliikuntaa

Pääsen taas mukaan esiintymään: ohjaajista kootaan koe-esiintymisen kautta ryhmä aerobic-esitykseen Turkuhalliin. Olen aivan täpinöissäni, kun minut valitaan mukaan. Esitän ohjelman jopa kesätyöpaikan jumppaporukalle, jota olen alkanut vetää. Ja itse esiintyminen isolla lavalla on huikeaa.

Ohjaan myös joinakin kesinä ulkojumppaa Impivaarassa ja Kupittaan puistossa. Niissä on mukavan rento tunnelma, kun jumppaajia on monenlaisia, ja ohjelmat tehdään helpommiksi. Olen mukana Kuntovitosen talkootiimissä kerran-pari ja pari kertaa hölkkäämässäkin. Käyn jokusen kerran hölkkäämässä Impivaaran pururadalla itsekseni, mutta jumppa vetää enemmän puoleensa.

Olen saanut selkäni parempaan kuntoon liikunnalla ja fysioterapeutin ohjeilla, mutta vasemman lapaluun alla on pitkään jatkunut viiltävä kipu. Haen siihen välillä kortisonipiikin, kun kipu on niin kova, että pukeminen on vaikeaa. Lapaluuta liikuttaessa sieltä kuuluu rutinaa, joka lääkärin mukaan johtuu rustottumista.

Jatkan ohjaamista raskaus- ja imetysaikoja lukuun ottamatta pitkälle 2000-luvulle asti. Raskausaikoina hyppiminen aiheuttaa pahoinvointia, joten jätän ohjaamisen tauolle ja käyn äitiysjoogassa.

Ohjaamani lajit vaihtuvat vuosien varrella terveysliikunnan suuntaan: äiti-lapsi- ja niska-hartiajumpan kautta keppijumppaan, jota ohjaan kolmisen vuotta uudessa kotikunnassamme Lemussa.

Kunnes…

37 v.

Ruuhkavuosien saldo

Keväällä 2005 kesken ohjaamani keppijumppatunnin tulee stoppi. Tuntuu, että henki ei kulje. Sydän tykyttää kaulalla yötä päivää, rinnassa pistävä kipu. Tutkitaan verikokeet, sydän, ei mitään vikaa. Puolen vuoden tutkimisen jälkeen minut ohjataan Tyksin hengityspolille, jossa hyperventilaatiotestin tulos on selvä.

papereita hengityksestä ja hyperventilaatiosta

Samoihin aikoihin pettävät lonkat, joihin tulee pitkäaikainen bursiitti eli limapussintulehdus, sekä selkä, josta löytyy alimman välilevyn takaseinän repeytymä. En pysty istumaan välillä lainkaan, en edes työmatkan vertaa autossa, joten joudun olemaan jonkin aikaa sairauslomalla. Silloin kun olen töissä, teen töitä seisten. Syön seisaaltani. Toisaalta seisominen rasittaa lonkkia.

Lääkäri kehottaa ottamaan töihin jumppamaton ja menemään pitkälleen, kun selkä tuntuu tarvitsevan lepoa. Teen niin muutaman kerran, mutta tuntuu vaikealta mennä työpaikalla pitkälleen.

Ohjaajan ja liikkujan identiteettini murenee. En pysty edes kävelemään reippaasti ilman, että rintaa puristaa ja päätä alkaa särkeä.

jumppatossut ristissä

Pohjalta on vain yksi suunta

Koska kardiologin suosittelema juoksu (hölkkä) -kokeilu on johtanut pitkäaikaiseen bursiittiin rintakivun ja päänsäryn lisäksi, kuntoon pitää päästä jollain kevyemmällä liikunnalla. Aloitan sauvakävelyn, vaikka alkuun pystyn kävelemään vain kilometrin tai kaksi lonkkakipujen takia.

kävelysauvat

Kokeilen alkeisjoogaa. Siitä, miksi päädyn itkemään alkeisjoogassa, samoin kuin liikkumisen ilon ja nautinnon palauttaneesta Nia-tanssista, kerron kirjoituksessa Liikekuvia – mistä löytyy liikkumisen nautinto?

Liikkumisen elämänkaari -sarjan kolmannessa osassa kerron muun muassa, miten löysin hiihtämisen uudelleen sekä miten päädyin selkäkuntoutukseen ja itämaisen tanssin alkeisiin. Pohdin myös kokonaisuutena liikkumisen elämänkaartani, ja voiko siitä oppia jotain.

Aiheeseen liittyvää:

Seuraa blogia

Liikkumisen elämänkaari, osa 1

Kehollisuuteen ja oman kehon kokemiseen on monia näkökulmia. Itselleni on nyt tullut ajankohtaiseksi tutkia suhdettani liikkumiseen ja liikuntaan tähänastisen elämäni varrella. Toivon, että käymällä omaa liikkumisen historiaani läpi löydän ehkä joitain avaimia kehoni ja mieleni lukkoihin.

Tiedostan, että tunnelukot ja haitalliset uskomukset syntyvät useimmiten elämän ensimmäisten vuosien aikana varhaisessa vuorovaikutuksessa. Kehon muistiin voi kuitenkin jäädä elämän varrella monenlaisia muistijälkiä, joista voi tiedostamattomina ja käsittelemättöminä tulla mielelle tai keholle haitallisia.

Kirjoitan muistikuvieni pohjalta omasta mielestäni merkityksellisimmistä kokemuksistani. Sinä voit tätä lukiessasi samalla pohtia omaa suhdettasi liikuntaan ja kehoosi.

Omaan kehonkuvaani eivät juurikaan ole liittyneet paino-ongelmat lukuunottamatta tyypillistä ”paria ylimääräistä kiloa” aikuisiällä. Nyt ne ovat ruokavaliorajoitusten vuoksi häipyneet, jenkkakahvat ovat tulleet tilalle. Paino-ongelmien sijasta haluan keskittyä liikkumiseen ja sen rajoitteisiin, koska niillä asioilla on omaan elämääni suurempi merkitys.

4–5 v.

Tanhu: En osaa!

”Sataa vettä, sataa lunta, sataa pieniä rakeita…” Olen nuorempi kuin muut ryhmässä, ja menen mukaan kesken kauden. Toiset juoksevat piirissä ja menevät sinne tänne, ottavat käsistä, pujottelevat, tietävät mitä pitää tehdä. Minä olen aivan hukassa. Itkettää. En halua mennä toista kertaa.

5 v.

Vapaata juoksua luonnossa

Muutamme Käsityöläiskadulta kerrostalosta omakotitaloon Pahaniemeen. Kalliot! Valtavan korkeat kuuset ja männyt! Vapaus! Männynneulaset kutittelevat ihanasti paljaiden varpaiden alla. Puiden muodostamat piilot ja leikkipaikat ja pienet kallionkolot ovat lempipaikkojani. Juoksen kallioportaita ylös ja alas niin, että aina ovat varpaanpäät ja polvet verillä. Se ei haittaa!

Kolme sisarusta Pahaniemen kallioilla
Isompien sisarusten kanssa Pahaniemen kotipihaan kuuluvan kallion rinteellä.

6–13 v.

Luistelu: Opettelen, opin, osaan! Rakastan!

Isosisko opettaa ja auttaa alkuun. Myöhemmin siskon perässä ja telkkarista katsottujen taitoluistelukisojen innostamana opettelen kolmosia, sirklausta ja valssihyppyjä. Saan olla mukana, kun sisko suunnittelee meille koreografioita, ja harjoittelen niitä innoissani.

6–8 v.

Neljää maalia: Saan olla mukana

Isompien mukana pääsen mukaan pelaamaan neljää maalia lähikentälle. En osaa sääntöjä, en osu palloon, en tiedä milloin pitää juosta ja mihin, milloin voi jättää lyömättä. Mutta pääsen mukaan porukkaan, ja opin pikku hiljaa.

hyppynaru

n. 8–12 v.

Pallottelua, hulavannetta, vistiä, hyppynarua

Koulussa välitunneilla hypitään vistiä ja hyppynarua. Tykkään molemmista, tunnen osaavani. Hypin myös kotona, opettelen naruhyppelyä takaperin, yhdellä jalalla, kaksi kierrosta yhdellä hypyllä eteen- ja taaksepäin, käsivarret ristissä, mitä ikinä keksin.

Hulavanteella keksimme siskon kanssa erilaisia temppuja: osaan pyörittää vannetta vyötärön lisäksi kaulassa, kädessä (myös vasemmassa), yhdessä jalassa. Kumipallon kanssa keksin erilaisia pyörähdyksiä, pomppuja, taputuksia selän takana ja vaikka mitä. Usein viihdyn näiden välineiden kanssa ulkona tuntikausia.

13 v.

Kohtaaminen luistelukentällä

Seiskaluokan ensimmäisenä urheilupäivänä, 5.2.1981 kohtaan nykyisen mieheni Juhana Herttuan koulun luistelukentällä. Hän katsoo minua suoraan silmiin, ja aika pysähtyy. Tiedän, että jotain merkityksellistä on juuri tapahtunut.

Juhana Herttuan koulu ja lukio

13 v.

Diagnoosi: lastenreuma – luistelu kielletty!

Seuraavana urheilupäivänä kävelemme koululta Ruissalon Honkapirtille ja takaisin. Kävely on yhtä tuskaa, vasemman jalan isovarpaan tyvi on turvonnut ja kipeä. Varvas ei parane, menemme tutkimuksiin, ja diagnoosina on lastenreuma. Reumatulehdus käy läpi lähes kaikki nivelet selkärankaa lukuun ottamatta, muttei onneksi jätä niveliin pysyviä muutoksia.

Luistelu kielletään, koska se rasittaisi nilkkoja liikaa. Siitä olen erityisen katkera – juuri se talviliikuntalaji, jota rakastan!

luistimet naulassa

Saan yhtenä ensimmäisten joukossa kultahoitoa tabletteina pistosten sijaan. Vuoden kuluttua oireet ovat poissa. Samoin reumatekijä on hävinnyt verestä, vaikkei se senhetkisen lääketieteen mukaan ole mahdollista.

Nivelreuma jättää niveliin kuitenkin sää- ja rasitusherkkyyden. Reumaa on tutkittu verikokein monta kertaa myöhemmin, kun milloin ranne, milloin polvi tai nilkka on kipeytynyt, mutta reumatekijää ei ole uudestaan verestä löytynyt.

n. 10–18 v.

Koulun liikuntatunneilla ulkoilukielto keväisin

En koskaan opi kunnolla pelaamaan pesäpalloa, kun keväisin joudun olemaan sisällä muiden pelatessa ulkona. 1970- ja 80-luvulla allergian hoitoon kuuluu allergeenien välttäminen, ja lääkkeistä huolimatta koivuaikaan on oltava sisällä.

Yläasteella jotkut vinoilevat, että ”miten sä sitten voit tulla kouluun jos et saa olla ulkona”. Kävellen kuljen sen viitisen kilometriä, koska bussia ei Pahaniemestä kulje Juhana Herttuan koululle, ja pyöräily on siitepölyaikaan kielletty. Autolla kouluun kuljettaminen ei ole tapana.

Minulle hankitaan kuntopyörä lääkärin kehotuksesta, jotta voin kuntoilla nivelystävällisesti myös siitepölyaikaan. Inhoan kuntopyörää, se jää erittäin vähälle käytölle ja myydään myöhemmin pois.

Yksin sisällä vietettyihin liikuntatunteihin liittyy tosin myös yksi tapahtuma, joka omassa mielessäni saa heti maagisia sävyjä. Istun Juhana Herttuan koulun aulassa leveällä ikkunatasanteella kirjoittamassa päiväkirjaa. Nykyinen mieheni, silloinen ihastuksen kohteeni on pelaamassa pesäpalloa koulun alapuolella olevalla kentällä. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä ikkuna räsähtää rikki aivan vieressäni, ja aulaan lentää pesäpallo. Hetken kuluttua juuri HÄN tulee paikalle, ja selvittelee asiaa rehtorin kanssa, joka on jo kutsuttu paikalle. Minusta tämä on vähintäänkin kohtalon merkki.

pähkinäpensaan kukinto

14 v.

Onnistunut pukkihyppy

Nivelreuma, sen tuomat rajoitukset ja sisällä vietetyt ulkoliikuntatunnit ovat vieneet liikunnallista itsetuntoani. Muistan myös ala-asteen liikuntatunnit, joissa telinevoimistelun liikkeet tuli malliksi näyttämään voimistelua pitkään harrastanut tyttö. En samaistunut häneen millään tavalla.

Puomilla ja nojapuilla en pärjää ollenkaan, mutta yllätyksekseni onnistun pukkihypyssä niin hyvin, että opettaja kehuu minua! Olen aivan ällikällä lyöty.

15 v.

Kalevalan juhlavuoden liikuntaesitys

Pääsen mukaan ryhmään, joka esittää liikuntaopettajan suunnitteleman esityksen koulumme Kalevalan 150-vuotisjuhlavuoden juhlassa. Kyseessä ei ole perinteinen tanhuesitys, vaan tyyli on lähinnä nykytanssia, onhan liikunnanopettajamme myös tanssikoulun perustaja.

Olen ylpeä, että saan olla mukana, vaikka olen kokenut itseni aika huonoksi liikunnallisesti. Osaan ja pärjään aivan yhtä hyvin kuin muut, ja tykkään liikkeen ja musiikin yhdistämisestä, eläytymisestä kehollisesti. Esitys menee hyvin.

16 v.

Osaan (melkein) stepata!

Lukiossa liikunnanopettajamme vie meidät tutustumaan tanssikouluunsa, ja opettaa stepin alkeita. Vitsit miten hauskaa, vaikken osaakaan stepata nopeasti ja hienosti, mutta opin perustekniikkaa!

Siitä lähtien harjoittelen stepin perusaskelta aina, kun jalat alkavat palella läksyjä tehdessä ja ylioppilaskirjoituksiin lukiessa.

17 v.

Keilailukokeilu ja pitkiä kävelyjä Ruissalossa

Alamme seurustella lukion toisella luokalla vanhojentanssien myötä. HÄN pyytää minua parikseen! Lopultakin, monen vuoden molemminpuolisen ujostelun jälkeen. Hän on harrastanut tanhua ja osaa kaikki tanssit, minä opettelen ne alusta alkaen (vrt. aivan ensimmäinen muistoni).

Hän pyytää minua keilaamaan. Arvelen, ettei ranteeni kestäisi kovin hyvin, mutta suostun. En ole koskaan keilannut ja olen tietysti surkea, mutta muutaman kerran onnistunkin. Tärkeintä on se, että olen treffeillä hänen kanssaan! Mitäpä siitä, että käsi on seuraavana päivänä niin kipeä, että terveystiedon kokeessa käsiala on todella huonoa. Opettaja antaa sen kuitenkin anteeksi, kun kerron syyn huonoon kädenjälkeen.

Ruissalon rantaa syksyllä

Käymme keilaamassa pari kertaa, sitten saan sanottua, ettei tämä ole oikein minun lajini. Alamme tehdä pitkiä kävelylenkkejä Ruissaloon. Muutaman kuukauden päästä aiemmin alhaisena pysytellyt hemoglobiiniarvo on noussut ensimmäistä kertaa yli 130:n.

Välipysähdys

Ennen kuin jatkan eteenpäin, on aika pysähtyä hetkeksi.

bussipysäkki

Muistan aina sanoneeni, etten ollut mitenkään liikunnallinen ennen kuin aloin käydä ryhmäliikunnassa aikuisena. Nyt huomaan, ettei tämä pidä paikkaansa. Liikuin lapsena paljonkin, mutta sairauksien mukanaan tuomat kivut ja rajoitukset muuttivat suhdettani liikkumiseen.

”En voi, en saa, en pysty, sattuu.” Vuoden kestäneet, milloin missäkin nivelessä tuntuvat reumatulehdukset olivat akuutissa vaiheessa kipeitä, mutta parannuttuaankin jättivät ilmeisesti kehoon pitkäaikaisen muistijäljen kivusta, ja vaikuttivat keholliseen ja liikunnalliseen itsetuntooni voimakkaasti. Vaikka koin onnistumisia, ne eivät riittäneet kumoamaan ulkoisten tekijöiden ja oman mieleni asettamia rajoitteita.

Samaan aikaan orkesteri- ja kuoroharrastukset lukitsivat kehon paikoilleen, mitä en tosin silloin pitänyt ihmeellisenä, koska niin oli tapana. Istu tai seiso, mutta musiikin mukana ei liikuta, silloin kun soitetaan tai lauletaan. Partioparaatissa marssiminen orkesterin kanssa oli ainoa poikkeus. Myöhemmin Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuorossa pääsimme esittämään Piia Kuivalaisen suunnittelemia koreografioita, ja se oli hauskaa.

Minkälaisia tunnelukkoja lapsuuden ja kouluajan liikkuminen ja liikkumisen rajoitukset mahdollisesti jättivät kehooni? Tätä mietin nyt, kun jälleen kehoni kipuilee eri paikoista. Voivatko kyseessä olla kehon muistin myötä aktivoituneet kivut, vai ovatko takana muut tunnekokemukset? Toki koronakevään myötä etätyön ergonomiakin on tuonut omat haasteensa, ja tässä iässä sitä vaan on kaikenlaista, ja vaihdevuodet jne.

Voisin vain hyväksyä kaikki kivut ja elää niiden kanssa miettimättä sen enempää; ajattelen kuitenkin, ettei siitä kai haittaakaan ole, jos käyn läpi erilaisia kehoon liittyviä kokemuksiani. Jossain vaiheessa saatan jotain yhteyksiä oivaltaakin.

Koululiikunta sinänsä ei ole jättänyt minulle esimerkiksi sellaisia hiihto- tai juoksutraumoja, joista monet kertovat. En tykännyt hiihtämisestä, mutta koulun kanssa emme juuri olleet hiihtämässä. Sen sijaan osoitin mieltäni perheen yhteisillä hiihtoretkillä kirjaimellisena perässähiihtäjänä. Ja katkaisin sukseni hiihtolomalla Liperissä hiekkamontun loivassa rinteessä. Sen lähemmäs rinteitä ja laskettelua minua ei ole sen koommin saanut. Siinäpä yksi trauma, jonka syy on täysin selvä.

Seurustelun alkuun liittyen huomaan tietyn kaavan: pesäpallo, vanhojentanssit, keilailu. Olin altavastaajan asemassa.

Sen olen huomannut, että nyt, yli 50-vuotiaana, pyristelen ulos monista rajoituksista ja rajoitteista, jotka liittyvät kehollisuuteen ja liikkumiseen. Tästä kerron lisää myöhemmin. Samoin siitä, miten hyödynnän tänä päivänä lapsuudessa opittua liikkumisen iloa.

Seuraavassa osassa mukaan tulevat myös muun muassa parisuhde, selkäongelmat, aerobic, jumppien ohjaaminen, pysähdys ja aallonpohjasta nouseminen.

jalat kivillä

Millaisia liikuntamuistoja sinulla on lapsuudesta, ja ovatko ne jättäneet jotain tunnejälkiä mieleesi tai kehoosi?

Lue myös:

Seuraa blogia

Miten purat kiukkuasi?

Joskus menee hermo. Vai oletko kenties sellaista harvinaista laatua, joka ei koskaan suutu? Oletko miettinyt, mistä se johtuu?

Olet todennäköisesti tietoinen, miten lähimmät ihmisesi käyttäytyvät, kun menettävät hermonsa. Oletko kiinnittänyt huomiota, miten itse purat kiukkuasi?

Jos olet löytänyt toimivat keinot ja muistat käyttää niitä, hyvä sinä!

Se, miten uskallamme ilmaista tunteitamme turvallisella ja terveellä tavalla, juontuu eniten lapsuuden tunnekokemuksista. Myös myöhemmät kokemukset ja nykyiset olosuhteet vaikuttavat tapaamme ilmaista tunteitamme.

lapsi seisoo yksin järvessä

Aikuisella on vastuu omasta tunneilmaisustaan. Emme voi kuitata esimerkiksi muiden loukkaamista sillä, että ”en minä muullakaan tavoin osaa itseäni ilmaista” tai ”näin minuakin on lapsena kohdeltu”.

Kaikkien tunteiden ilmaisemista voi harjoitella turvalliseksi kokemassaan ympäristössä, mutta se edellyttää omien tunteidensa tunnistamista ja tiedostamista. Esimerkiksi kiukun takaa voi joskus löytyäkin käsittelemätöntä surua, pelkoa tai ahdistusta.

Jos sinusta tuntuu, että olet jatkuvasti ärtyisä tai kiukkuinen, kannattaa tutkiskella, mitä kiukun takana piilee. Mitkä asiat ärsyttävät ja miksi? Onko ärsytyksen takana oikeasti se, mitä ensiksi ajattelet, vai onko kyse jostain muusta, jota et ole itsellesi halunnut tunnustaa?

Pelkäätkö jotain, esimerkiksi läheisestä ihmisestä luopumista, oman terveytesi menettämistä, taloudellista epävarmuutta? Oletko ehkä kieltänyt itseltäsi surun jostain menetyksestä?

tumma pilvi metsän yllä

Yksi askel tunteiden ilmaisemisen harjoittelussa on tiedostaa tavat, joilla ilmaiset kiukkua, ja tarpeen mukaan opetella uusia tapoja.

Miten sinä toimit saadaksesi kiukun ulos itsestäsi?

  • kiroilemalla kaikki tietämäsi kirosanat
  • kaatamalla someen kaiken ja vähän lisää
  • soittamalla tai viestittelemällä ystävälle
  • syyttämällä itseäsi tapahtuneesta
  • kirjoittamalla päiväkirjaa
  • heittelemällä tavaroita
  • paiskomalla ovia
  • kuuntelemalla musiikkia
  • huutamalla kiukun aiheuttajalle
  • huutamalla muille kuin kiukun aiheuttajalle
  • huutamalla seinille
  • keskustelemalla asian läheisteni kanssa, joilta saan tukea
  • laulamalla/soittamalla/harjoittamalla muuta taiteenlajia
  • lähtemällä salille/lenkille
  • saunomalla yksin
  • pulahtamalla avantoon tai kylmäaltaaseen
  • pilkkomalla puita
  • itkemällä
  • järjestämällä huonekalut uudestaan
  • hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä
  • leipomalla kakkuja/muffinsseja
  • vetämällä hermosauhut/olutta/viiniä/jotain vahvempaa
  • laskemalla kymmeneen/sataan
  • hengittelemällä
  • vetäytymällä meditoimaan
  • selittämällä itsellesi asian parhain päin
  • yrittämällä ymmärtää kiukun aiheuttajan motiiveja/lapsuudentraumoja/elämäntilannetta
  • et mitenkään
  • jollain muulla tavoin, miten?
Myllykosken kuohuja

Merkitse omat kiukunpurkamistapasi ja mieti niille pisteytys. Ota pisteytyksessä huomioon se, miten keino mielestäsi toimii, ja onko siitä haittaa vai hyötyä sinulle ja läheisillesi.

Esimerkiksi hyvästä, toimivasta keinosta voit antaa itsellesi kolme pistettä, huonosti toimivasta ja haitallisesta keinosta nolla pistettä.

Jos et ole tyytyväinen tulokseesi, aseta itsellesi tavoite, johon pyrit, sekä tavoiteaikataulu ja välitarkistuspisteet.

Muistuta itseäsi tavoitteestasi tarvittaessa vaikka päivittäin. Käy tilanne läpi laatimasi aikataulun mukaan.

Huom. Ethän suhtaudu tähän tieteellisenä tai tutkittuna menetelmänä. Teksti on omaa ajatteluani omien kokemusteni pohjalta.

nuotteja

Viha perkele,
pukeudut musiikiksi
etkä tule ulos
kuin laulamalla!

– Satu Haapala, Pirunpelto, 2009

Haluaisitko jakaa oman kiukunpurkamiskeinosi?

Tunteista ja niiden ilmaisemisesta tässä blogissa:

Muualla:

Seuraa blogia

Vielä pienempi Karhunkierros – Jyrävä on kokemisen arvoinen

Teimme viime kesänä retken Kuusamon Pienen Karhunkierroksen varrella sijaitsevalle Jyrävän jylhälle koskelle. Nyt sinne piti päästä uudestaan.

Matkassa oli mukana valokuvaaja, jonka tarkoituksena oli alun perin kuvata Kitkajoen varrella kuohuvaa Jyrävää dronella ylhäältä kallioilta. Kävi kuitenkin ilmi, että valtakunnan raja on sen verran lähellä, että alueella on lentokielto. Niinpä oli tyytyminen tavalliseen kameraan.

Toisaalta hyvä näin, koska kymmenien metrien korkuisten kallioiden reunoilla ei ole kaiteita. Dronella kuvatessa saattaisi tulla isompiakin vahinkoja.

Tämän jutun kuvat, kuten muutkin SATUnnaista-blogin kuvat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on kuvattu kännykkäkameralla.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometrin rengasreitti Oulangan kansallispuistoalueella Kuusamossa. Reitti on paikoitellen vaativa korkeuserojen vuoksi.

Kävimme ensin heittämässä maastopyöräilijän Taivalkönkään pyöräilyreitille, joka puolestaan on osa Isoa Karhunkierrosta, ja ainoa pyöräilijöille sallittu reitti Karhunkierroksilla. Pyöräilyreitti on 9 kilometriä suuntaansa, ja vaikeusasteeltaan keskivaikea.

Palasimme sitten parikymmentä kilometriä takaisinpäin, Pienen Karhunkierroksen aloituspaikkaan Juumaan. Autoja oli pysäköitynä pitkin tienvieriä pitkän matkaa ennen pysäköintialuetta, mutta välissä oli jo tyhjiä paikkoja, koska saavuimme paikalle vähän ennen viittä iltapäivällä.

Pienen Karhunkierroksen voi aloittaa myös Basecamp Oulangalta, jolloin reitti on hieman lyhempi. Juumasta Jyrävälle ja takaisin matkaa tulee yhteensä 7 kilometriä. Koska lähdimme Juuman aloituspisteeltä, kipusimme muutamat ylimääräiset portaat ja ylitimme ensimmäisen riippusillan.

riippusillan varoituskyltti
Ensimmäisellä riippusillalla turvaväli oli 10 metriä.

Jo pian tuli vastaan Myllykoski, joka esimerkiksi pienten lasten kanssa liikkuville on oiva kohde (silloin kannattaa valita lähtöpaikaksi Basecamp).

Myllykoski on Kuusamon kaupungin kunnostama, Juuman myllyosuuskunnan vuonna 1926 rakennuttama viljamylly, joka on ollut toiminnassa vielä vuosina 1947–48. Mylly toimii nykyään päivätupana.

Vanhan myllyrakennuksen pihassa on iso nuotiopaikka, jossa monet perheet olivat nytkin ruokailemassa ja paistamassa makkaraa. Myllyn vieressä on kaide, jonka ääreen pääsee ihailemaan läheltä kosken kuohuja.

Myllykoskelta jatkoimme myllyn vierestä portaita ylös, ja käännyimme polkujen risteyksestä oikealle kohti Aallokkokoskea ja Jyrävää. Kesäaikaan reitti suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään, mutta koska kohteemme oli Jyrävä, lähdimme vastapäivään.

Matkan varrelle osui muun muassa toinen riippusilta, jossa sai kulkea vain yksi henkilö kerrallaan, kaunis kämmekkä (olisikohan lapinkämmekkä?) sekä ohikulkijoista piittaamaton poro vasoineen.

Portaita oli niin monet, etten pysynyt laskuissa. Edellisestä reissusta viisastuneena otin portaissa rauhallisen tahdin ja hengitin kahdella askelmalla sisään, neljällä puhaltaen suun kautta ulos. Jaksoin paremmin pitkät nousut. Toivoin samalla, että rauhallisempi tahti ja hengittely auttaisivat myös siihen, ettei seuraavaa yötä tarvitsisi valvoa levottomien jalkojen kanssa, kuten viimeksi.

pitkät portaat alas ja ylös

Kilometrimäärät hämärtyivät jyrkkien korkeuserojen maastossa. Kun alkoi kuulua kosken pauhua, sitä hetken jo ajatteli, että nyt se Jyrävä siellä kuuluu. Eipä kuitenkaan, ensin ihailimme Aallokkokoskea.

Aallokkokoski

Matka jatkui. Verskat tuntuivat liimautuvan jalkoihin tuulipuvun housujen alla, vaikka asteita oli alle 15, ja tuultakin hiukan. Vastaan tuli hikisiä retkeilijöitä, myös lapsiperheitä.

juurakko
Polut ovat paikoin kovin juurakkoisia, ja kulkijan pitää olla tarkkana.

Välillä pysähdyimme ihailemaan ja kuvaamaan ympäröivää metsää ja sen yksityiskohtia.

metsänäkymä

Sitten, lukemattomien portaiden ja pitkien polkujen jälkeen, alkoi kuulua jylinää.

Alas kosken ääreen pääsimme kulkemaan juuri uusittuja portaita.

Jyrävän uudet portaat

Alhaalla kosken jylinä palkitsi kulkijan. Jyrävä putoaa muutaman metrin matkalla 9 metriä. Kameran, varsinkaan kännykkäkameran, on mahdoton vangita sitä käsittämätöntä voimaa ja kauneutta, joka koskessa lakkaamatta pauhaa.

Tapasimme myös pari telttailijaa ja varsin kesyn poron, joka söi rauhassa ruohoa, vaikka ihmisiä pyöri ympärillä kuvaamassa.

poro rannalla

Pidimme pienen eväs- ja venyttelytauon Jyrävän Siilastuvan luona, ja käännyimme takaisin paluumatkalle. Enää emme pysähdelleet kuvaamaan, koska kello alkoi olla paljon, ja pyöräilijä odotti meitä Oulangan luontokeskuksella.

Automatkalla venyttelin, mutta jouduin silti ottamaan puolikkaan ylimääräisen lääkkeen alkaviin RLS-oireisiin. Yö meni kuitenkin makeasti nukkuessa.

Oletko sinä käynyt Jyrävällä tai muissa Karhunkierrosten kohteissa? Mikä on ollut paras retkikohteesi?

Seuraa blogia

Luitko jo nämä?

Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä 22.5.

Jokeltavat linnut

Pyhät puut: Kansallispuumme koivu edustaa hyvyyttä, puhtautta ja valkeutta

Sana ”puu” kuuluu tiettävästi suomen kielen vanhimpiin omaperäisiin sanoihin. Vuosituhansien takaa ovat myös sellaiset puulajeja kuvaavat nimitykset kuin kuusi, koivu, tuomi, pihlaja, haapa, saarni, tammi ja vaahtera.

Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Suomessa kasvaa kolme koivulajia: rauduskoivu, hieskoivu ja vaivaiskoivu.

Valkokylkinen pihakoivu ja juhannussaunan tuoksuva vihta kuuluvat erottamattomasti suomalaisuuteen. Rauduskoivu on kansallispuumme, josta on saatu tarveaineet rekien jalaksiin, astioihin ja asusteisiin.

koivukuvioinen taukotila
Henkilöstön valitseman teeman mukainen maisematapetti Turun ammattikorkeakoulun ICT-Cityn tiloissa Kupittaan kampuksella.

Tuohen kymmenen kerrosta

Sitkeä tuohi suojaa koivua sieni- ja hyönteistuhoilta sekä suurilta lämmönvaihteluilta. Kuoressa on jopa kymmenkunta kerrosta valkoisesta pinnasta punertavaan ja lopulta alimpaan, vihreään kerrokseen.

Tuohi on ollut suomalaisille arvokasta ja lujaa materiaalia moneen käyttötarkoitukseen. Tuohiajalla eli esiteollisella ajalla siitä tehtiin vaatteita, kenkiä, astioita, kontteja sekä verkon kohoja ja painoja. Tuohella tiivistettiin katot ja seinät vedenpitäviksi ja päällystettiin lattioita.

Tuohen valkoisuus johtuu koivuhartsista eli betuliinista. Betuliinilla on voimakas bakteereja tappava vaikutus, minkä vuoksi se kiinnostaa lääke-, kemian- ja kosmetiikkateollisuutta.

Arvokkaat visankukat

Visakoivu on rauduskoivun erikoismuoto. Sen runko on muhkurainen, mutkainen ja monihaarainen. Visakoivu on Suomen arvokkainta puuta, hyvin lujaa ja säännötöntä. Se johtuu puun kasvuhäiriöstä, jonka aiheuttaa luultavasti mutaatio tai virus.

Visan poikkileikkauspinnassa näkyy niin sanottuja visankukkia, tähtimäisiä kuvioita. Kuviot ovat varsin kauniita, ja juuri niiden vuoksi visakoivu on niin arvokasta, että sillä on kilohinta.

Visakoivu on ollut haluttu huonekalupuu varsinkin tsaarinajan Venäjällä ja Keski-Euroopan aateliston linnoissa. Kun visakoivuhuonekalut yleistyivät koko maailmassa viime vuosisadan alussa, visakoivu alkoi ehtyä metsistä.

Suomessa visakoivun viljelykokeet aloitettiin 1920-luvulla, ja nyt viljeltyjä visakoivikoita on jo enemmän kuin luontaisia.

Pakastettua mahlaa Japaniin

Varhain keväällä mahla nousee koivun juurista oksiin. Sokeripitoista nestettä tarvitaan lehtien valmistusta varten. Lehtien kehityttyä virtaus loppuu.

Mahlaa on hyödynnetty satoja vuosia. Sen tärkeydestä kertoo maaliskuun vanha, kansanomainen nimi mahlakuu. Mahlaa nautittiin kevätväsymyksen poistamiseksi. Puu on varastoinut mahlaan ravintoaineita, kuten hedelmä- ja rypälesokeria sekä pieniä määriä kivennäis- ja hivenaineita, valkuaisaineita ja hedelmähappoja. Niitä on mahlassa prosentin verran, loput 99 prosenttia mahlasta on vettä.

Mahlan keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Suomessa keruu on vielä pienimuotoista. Alan liikevaihto on pari miljoonaa euroa, mutta sen odotetaan kasvavan. Nyt mahlaa menee lähinnä pakastettuna luontaistuotekauppoihin ja ravintoloihin sekä Italiaan ja Japaniin.

tienvarsikoivikko

Tulikivensauhu parantaa säilyvyyttä

Seuraava teksti on peräisin artikkelisarjasta, joka julkaistiin Sanomia Turusta -lehdessä vuonna 1851. Sanomia Turusta oli Turussa vuosina 1850–1903 ilmestynyt suomenkielinen sanomalehti, jota julkaisi G. W. Wilen. Lainaus löytyi Puulajipuisto-sivustolta.

Mahlajaa juoksutetaan koivusta kirren lähtö-aikana kewäällä. Tyvestä, lähellä juurta, lähtee vetisempää taikka heikompaa mahlajaa kuin ylähältä vahwoista haaroista, joista saadaan parasta. Sydän päivänä merenpuolelta isketystä juoksee runsaammin.

Mahlaja säilyy kauan hyvänä, jos sen päälle lasketaan puunöljyä (bom-olja) taikka tulikivensauhua, ja tukitaan oitis astia. 64 taikka 70 kannusta mahlajaa saadaan kokoon keitettynä kannu hyvää siirappia. Wähin keitettävä on 5 kannua. Se erä keitetään 3 tuntia tasasella valkealla, johon menee 2 sylyystä halkoja; siittä tulee sitte puolen korttelia siirappia. Wiinanpolttoon ja juomisen panoon pannaan myös mahlajaa.

Kerpuukki-, kappi- ja kivi-tautiset, niinmyöskin madolta vaivatut saavat huojennuksen, jos juovat 10 taikka 12 lusikallista mahlajaa kahdesti päiväässä. Samoissa taudeissa on hyvä juoda nuorista koivun lehdistä keitettyä teetä. Lehti-keitoksella voideltu kappi sanotaan paranevan ulkopuolelta. Luuvalo- taikka kleini- (gikt) taudissa, niin myöskin juoksia-taudissa eli säilöstäjässä (rheumatism) on hyvä kääriä itsensä alastonna koivunlehteihin hikoilemaan.

Ksylitolin merkitys hampaille keksittiin Turussa

Vuonna 1970 ksylitolin eli koivusokerin merkitys hammasterveydelle havaittiin ensimmäisenä Suomessa ja maailmassa Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.

Suomalaiset tutkimukset ovat osoittaneet ksylitolin ehkäisevän hammasmätää ja vähentävän hampaiden reikiintymistä. Suomalaisten kemistien kehittämä ksylitolin teollinen valmistus aloitettiin Suomessa vuonna 1972.

Koivun lehdissä on runsaasti C-vitamiinia, kourallisessa hiirenkorvia jopa enemmän kuin kilossa appelsiineja.

Polttopuuna koivu on kotimaisista puulajeistamme parasta, sillä se palaa kuumalla liekillä. Se ei kipinöi eikä pauku kuusen tavoin, vaan palaa tasaisesti ja tuottaa enemmän lämpöä.

polku ja koivikko

Jokaisessa koivussa on maailmanpuun väki

Koivu on tärkeä puu itämerensuomalaisille ja slaaveille. Mordvalaisille se on ikivanha maailmanpuu, joka sitoo maailmat toisiinsa. Koivu yhdistää elämän ja kuoleman syvyydet, ylimaailmallisen ja maailmallisen. Sen juuret ovat vainajalassa, latvus jumalten tyyssijoilla.

Latvuksen yllä avautuu kaunis kirjokansi, ja taivaankappaleet kulkevat kiertoratojaan oksien läpi. Koivun tuohinen runko on meidän maailmamme. Juurakossa pulppuaa terveyttä ja voimaa antava lähde, jonka onni virtaa mahlana rungon läpi.

Jokaisessa koivussa on siis maailmanpuun väki, kuten mordvalaiset tietävät sanoa. Kaikki koivuun liittyvä saa osansa sen voimasta. Rungon tuohi, koivussa virtaava mahla, oksista tehty vihta, lehdistä keitetty tee; kaikki terveyttä ja voimaa antavia.

Koivun venäjänkielinen nimi on tarkoittanut suojelua. Jumalat antoivat koivun ihmisen suojaksi. Sama uskomus tunnetaan myös Suomesta. Koivu edustaa hyvyyttä, puhtautta ja valkeutta.

Puuna koivu on selvästi naisellinen, maailmanpuuna äidillinen. Koivu on myös kevään symboli. Muinoin ihmiset kantoivat keväisin koivunoksia koteihin onnea ja hyvää väkeä tuomaan.

rantakoivu iltaruskossa

Rantakoivulleni

Rantakoivu, ritvakoivu,
tuuletarten tuutima
vienon illan vilvehessä,
voi, kuin sua lemmin ma!

Sinä mulle riemujani
kesäilloin soittelit –
sinä mulle murheitani
syksy-öinä säistelit!

Rantakoivu, lemmenkoivu,
Suomen surumielen puu
riemun ritva, kaihon katve,
kauniimpi kuin kaikki muu…

Muu se täällä maailmassa
murtuu, jäähtyy, unhoittuu –
eipä murru muistoistani
kotirannan koivupuu!

Ilmari Kianto, 1898

Pyhät puut -sarjassa aiemmin ilmestyneet:

Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä

”Näytä minulle miten kävelet, minä kerron mitä sinulle kuuluu”

Hengittämisestä on puhuttu viime aikoina paljon. Toiset ajattelevat, että kyllä jokainen osaa hengittää ilman neuvojakin. Samaa voi ajatella kävelystäkin. Aina ”osaaminen” ei ole itsestään selvää.

En minä oikeasti osaa toisen kävelystä sanoa, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Otsikon tarkoituksena on havainnollistaa, miten moni asia vaikuttaa siihen, miten kävelemme, ja miten moniulotteinen asia käveleminen on. Aivan kuten mikä tahansa ihmisen liike.

En ole mitenkään tämän alan asiantuntija, mutta olen muutamaankin kertaan joutunut kiinnittämään huomiota kävelemiseeni. Eihän sitä yleensä tule ajatelleeksi, miten kävelee, ellei kropan kanssa tule jotain ongelmia. Selän, hartioiden ja jalkojen kivut tai lihaskireydet vaikuttavat kävelyyn – mutta myös monet muut asiat.

Fysiologisia, emotionaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia

Jälleen kerran omaa kävelyäni tarkkaillessani ja pohtiessani ajattelin, että kävelemisessä on oikeastaan fysiologian lisäksi kyse myös henkisistä ja emotionaalisista asioista. Tutkimatta mitään alan teorioita kerron omista kokemuksistani ja tuntemuksistani.

Muutama vuosi sitten selkäkuntoutuksessa ryhmämme fysioterapeutti opetti meille, että jos lonkkien etuosassa olisi ajovalot, niiden pitää osoittaa eteen, ei alas. Jos selkä on notkolla ja lantio kallistuneena eteenpäin, ajovalot näyttävät maata kohti. Siitä syntyy alaselkään painetta, ja seurauksena voi olla selkäkipuja. Hyvässä kunnossa olevat syvät vatsa- ja selkälihakset auttavat pitämään lantion ja selän asennon oikeana.

Lantion luonnollinen keskiasento oli yksi tärkeimmistä asioista, joita opettelimme kuntoutuksen aikana. Sain selkäkipuihini paljon apua kuntoutuksen opeista ja harjoituksista. Muistutan itseäni (ja jumppaajia) ajovaloista edelleen, ja myös me selkäryhmäläiset muistutamme toisiamme omassa WhatsApp-ryhmässämme.

auton etulyhdyt

Menin tänä keväänä fysioterapeutille kipeiden lonkkien takia. Hoidon ja muiden ohjeiden lisäksi fysioterapeuttini muistutti, että jalan pitää kävellessä ojentua lantiosta, lonkankoukistajasta, kun askel siirtyy taakse.

Tarkkailin sen jälkeen kävelyäni. Totta, ei ojentunut. Aloin ojentaa lonkankoukistajia tietoisesti. Polvi suoristui samalla tönkkösuoraksi, ”lukkoon”. Ei se näin voi mennä, ajattelin. Ei polven kuulu mennä lukkoon kävellessä.

Sitten löysin sen, mikä oli ollut kadoksissa: lantio kiertyy, kun askel siirtyy taakse. Samalla lantio ojentuu, polvi pysyy aavistuksen koukussa, ja alaselän ja lantion lihakset saavat tarvitsemaansa liikettä.

Kehoni oli niin lukossa, että se oli unohtanut lantion kierron. Fysioterapeuttini mukaan kaltaisiani asiakkaita on paljon, etenkin naisia.

En ollut pitkään aikaan käyttänyt sauvoja kävellessä. Sauvakävelyssä lantion ja hartioiden kierto tulee luontevasti, ainakin jos on opetellut sauvakävelyn oikean tekniikan.

”Mitä pidemmät ja loppuun saatetummat ylä- ja alaraajojen liikeradat ovat, sitä voimakkaammat lantion, rintarangan, niskan ja hartiaseudun kierrot saavutetaan.” Näin Marko Kantaneva kirjassa Sauvakävely – Nordic Walking. Samat periaatteet pätevät tietysti tavalliseen kävelyyn.

Siihen, miksi kehoni oli niin lukossa, tuskin on olemassa yksinkertaista vastausta. Luulen, että ainakin osaltaan vastaus liittyy emootioihin ja tunnelukkoihin.

Miltä tuntuu kävellä kädet taskussa?

Kädet taskuissa kävelevästä ihmisestä ajatellaan ehkä usein, että hän on rento. Onko hän sitä oikeasti? Kokeilin itse, työnsin kädet etutaskuihin. Minulle tuli itsetietoinen, jopa itseriittoinen olo – samaan aikaan jotenkin välinpitämätön ja sulkeutunut, jopa hieman aggressiivinen.

Laitoin kädet takataskuihin. Kylläpä oli rehvakas olo, rinta rottingilla. Mutta olin kuin sidottu, vankina omassa erinomaisuudessani. Ei ollut kättä, jolla voisin ottaa toisen kädestä kiinni, tai edes heilauttaa tervehdyksen.

Kun kädet liikkuvat vapaasti vartalon sivulla kävelyn tahdissa, silloin vasta olen rento. Olen avoin maailmalle ja muille ihmisille, energiani virtaa vapaana, minulla on hyvä ja tasapainoinen olo. Aivan kuin hengittäisin rauhallisesti ja vapaasti.

Yhtä lailla ryhti vaikuttaa siihen, miltä kävely tuntuu. Kokeilepa kävellä hartiat lysyssä, ojenna sitten selkä suoraksi ja avaa hartiat hyvään ryhtiin. Huomaat, miten asento vaikuttaa koko olemiseen ja siihen, miltä sinusta tuntuu.

Ja sitten se lantio. Mitä tunteita nousee esille, kun kävelet niin, että lantio kiertyy luonnollisesti joka askeleella, verrattuna siihen, että kävelet lantio staattisena paikoillaan?

Mietin pitkään, mitä kirjoitan tästä. Kirjoitin ensin: ”Jätän tämän jokaisen lukijan, erityisesti naispuolisen, kokeiltavaksi, koettavaksi ja pohdittavaksi.”

Mutta miksi naisen luonnollisen, lantiota keinuttavan kävelyn pitäisi olla tabu? Onko mielemme niin länsimaisen siveyskulttuurin läpäisemä, että se kahlitsee kehomme? Että meidän pitää mennä itämaisen tanssin kurssille saadaksemme tuntea hoitavan lantion liikkeen?

Puhun monikossa, koska tiedän, etten ole ainoa, joka kärsii lonkka- ja alaselkäkivuista (ainakin osittain) kävelyn lantiokierron puuttumisen ja siihen liittyvien tunnelukkojen takia. Toki minulla ei ole tietoa, miten yleinen ilmiö on kyseessä.

Omalta osaltani yritän vapautua kaikista mielikuvien tuomista kahleista, vaikka ne olisivat vain omassa mielessäni.

portaat ja kaiteet

Onni on portaiden levyinen:
kävelen käsilläni molempia kaiteita
ja otan maailman.

– Satu Haapala, Haikaran ikävä, 2001

Tiedostanko käveleväni?

Kun olen kävelyllä, olenko henkisesti läsnä? Tunnenko kehon liikkeen, huomaanko, mitä ympärilläni on, vai ovatko ajatukseni ja mieleni jossain muualla?

Kävely on erittäin hyvä meditaation muoto, jos haluaa rauhoittaa mieltään. Varsinaiseen kävelymeditaatioon kuuluu äärimmäisen hidas kävely, jolloin keskitytään aistimaan jokainen pieni jalkapohjan liike. Kuunnellaan, miten hiekka rapisee askelen alla, kun kengän kanta saavuttaa tien tai polun pinnan ja pohja rullaa vähä vähältä alas.

Kun jonkin aikaa on keskittynyt hitaaseen liikkeeseen, liike voi jatkua ja samalla ehtii huomata myös ympäröivän luonnon, sen tuoksut, liikkeet, äänet, tuulen kosketuksen.

On hyvä kuitenkin pitää varansa, ettei lähde huomaamattaan kävelemään normaalia vauhtia. Erinomainen keskittymisharjoitus!

Jos kävelymeditaatio tuntuu liian haasteelliselta, on lohdullista tietää, että myös tavallinen, rauhallinen kävely lisää oksitosiinin eli mielihyvähormonin eritystä ja auttaa siten stressistä palautumista aktivoimalla palautumisesta huolehtivan vagushermon.

Tyynynpäällinen Aärimmäisen hitaasti kävellen

P.S. Tekstin kirjoittamisen jälkeen googlasin, mitä löytyy hakusanoilla ”naisen kävely”. Yhtä ja toista löytyy, asiallisen tuntuista ja asiattomampaa. En selvittänyt juttujen lähteitä, joten en linkitä niitä tähän. Kiinnostuneet voivat googlata 🙂

Oletko sinä kiinnittänyt huomiota kävelyysi? Oletko kokeillut eri tapoja kävellä? 

Lue myös:

Liikekuvia – mistä löytyy liikkumisen nautinto?

Seuraa blogia

Sukunimeni ensimmäinen kirjain (H) -haaste

Sain Parasta lähteä nyt -blogin pitäjältä Päivi Seppä-Lassilalta vinkin mukavasta blogihaasteesta. Haasteessa on tehtävänä käyttää oman sukunimensä ensimmäistä kirjainta ja vastata yhdellä mieleen tulevalla sanalla annettuihin sanoihin. Minulla siis kirjaimena H.

Facebookissa vastaavia haasteita on tullut vastaan, mutta blogissa kuvien ja perustelujen kera haaste saa mukavasti lisämausteita.

Päivi ehtikin jo itse vastata haasteeseen, muuten olisin haastanut hänet. Haasteen voi tästä napata itselleen kukin bloggaaja, joka tykkää ideasta eikä ole vielä vastannut!

Vaate – huppari

kaksi hupparia

Aikoinaan työpaikalta saatu, kulahtanut huppari on paras sekä vilukissan kotivaatteena että jumppatuntien alkuun ja loppuun. Koiralenkeillä hupparin huppu pelastaa niin tuulelta, kesän hyttysiltä kuin yllättäen alkavalta sadekuurolta.

Paras huppari on punainen, tottakai, ja vetoketjullinen.

Juoma – hopeatee

teekannu

Tällä ei ole mitään tekemistä hopeaveden eikä toisaalta myöskään teen kanssa. Mummini joi vanhoilla päivillään aina kyläillessään ”hopeateetä”, koska hänen vatsansa ei kuulemma kestänyt sen kummemmin kahvia kuin teetäkään (kuten ei minunkaan, kahvia tai mustaa teetä).

Hopeatee on yksinkertaisesti kuumaa vettä, johon mummi lisäsi tilkan maitoa.

Paikka – Härmälän rotko

Maskun Härmälän rotkon ensimmäisestä muinaistulitapahtumasta sai alkunsa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaan kuulunut Loikkaa leikkiin – juokse jatulintarhaan -hanke vuonna 2010. Haastoimme koko Varsinais-Suomen rakentamaan uusia jatulintarhoja yhteisiksi ulkoilupaikoiksi. Haaste alkoi tarinalla siitä, kuinka jatulintarhat syntyivät.

Härmälän rotkon muinaistulista on sen jälkeen tullut Härmälän isännän myötävaikutuksella maskulaisten yhdistysten järjestämä perinne. Tapahtuma järjestetään aina kun olosuhteet sen sallivat. Ohjelmaa on järjestetty koko perheelle.

Härmälän rotko on näkemisen ja kokemisen arvoinen – aivan kuten Turun Sanomien artikkelissa 12.6.20 todettiin, se on siitä poikkeuksellinen rotko, että sen laelta aukeaa huikea näkymä merelle ja Naantalin suuntaan.

Reijo Borman soittaa alppitorvea Härmälän rotkon suulla

Reijo Bormanin soittama alppitorvi sai upean kaiun Härmälän rotkon kallioista muinaistulitapahtumassa 2010.

Ruoka – helmipuuro

kookosmaitohelmipuuro

Lapsuudenkodissa äiti laittoi voipuuroa, mutta kuopus sai päiväkodissa helmipuuroa ja halusi sitä myös kotona. Tykästyin siihen itsekin. Nykyään teen helmipuuron kookosmaitoon. Kylmänä se on oiva kesäherkku välipalaksi tai jälkiruoaksi.

Eläin – hevonen

hevonen niityllä syömässä

Seistä aitauksessa
ja syödä heinää.
Ajattelematta, tietämättä.
Tai hypätä aidan yli,
laukata
minkä jaksaa.

Satu Haapala, Paljas jalka kytkimellä, 2003

Hevoset ovat todella kauniita eläimiä! Ihailen ja samaan aikaan pelkään hevosia. Olen hevosten eläinpölylle allerginen, ja lapsena piti senhetkisten ohjeitten mukaan karttaa kaikkia eläimiä, joille oli allerginen.

Hevonen on iso ja voimakas, ja kun ei ole luontevaa suhdetta eläimeen, sitä pelkää. Samasta syystä suhtaudun myös kissoihin varauksellisesti. Onneksi hoitosuositukset ovat nykyään sallivampia.

Kukka – harjaneilikka

harjaneilikka

Kuva kirjasta Kodin puutarhatieto. Toinen, tarkistettu painos. Werner Söderström osakeyhtiö, 1965. Sven Gréenin toimittamasta alkuteoksesta ”Stora trädgårdsboken” suomentanut ja maamme oloihin soveltanut Leif Simberg.

Lapsuudenkodissamme Turun Pahaniemessä äidin kukkapenkissä kasvoi muutamassakin paikassa harjaneilikoita. Niissä oli hienot, punaisen eri sävyissä leiskuvat värit.

Harjaneilikoiden lisäksi muistan lapsuudenkodista ainakin krookukset ja helmililjat, keisarinkruunut, tiikerinliljat, päivänliljat, tulppaanit, eriväriset jaloruusut ja juhannusruusun, orvokit, harmaahärkin, tavallisen ja idänunikon sekä iirikset. Kesäkukkina oli yleensä krassia, kehäkukkia ja auringonkukkia.

ruusutaulu

Maalasin koulu- ja lukioikäisenä Pahaniemen lapsuudenkodin ruusuja öljy- ja vesiväreillä.

Ammatti – hyvinvointivalmentaja

Olen ollut vain yhdessä h-alkuisessa tehtävässä, mutta kyseessä ei ollut ammatti vaan harrastusluonteinen tehtävä. Olin hankekoordinaattori edellä mainitussa jatulintarha-hankkeessa.

Jos en olisi viestintäalalla, voisin olla hyvinvointivalmentaja. Opettelisin lisää ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ja jakaisin oppimiani asioita muille.

Hyvinvoinnin edistäminen on nytkin tärkeä osa identiteettiäni. Tämän blogin Hyvinvointi-otsikon alta löytyy tällä hetkellä 24 blogipostausta villasukkajumpasta runomeditaatioon ja vagushermosta poikien tunnekasvatukseen.

Tytön nimi – Helmi

Edesmenneen anoppini (hän ehti oikeastaan olla vain avoppi) nimi oli Helmi Marjatta. Hän käytti Marjattaa kutsumanimenään. Ehdin tuntea hänet vain vajaat kaksi vuotta, mutta opin tuntemaan hänet välittömänä, aitona, haavoittuvana ja herkkänä ihmisenä. Hänen kuolemansa vain 38-vuotiaana tuntui niin väärältä, että käsittelen siitä jääneitä tunnemöykkyjä edelleen.

morsian hääpäivänä

Hääpäivänä minulla oli kaulassa avopilta vuosia aiemmin saamani helmet.

Myös omasta suvustani löytyy Helmi, jonka tarina on koskettava. Isäni isoisä, joka asui perheineen Ahvenanmaalla, jäi nuorena leskeksi. Kun perheellä ei ollut varoja, ei ollut mahdollisuutta palkata lastenhoitajaa, vaan oli lähdettävä mantereelle töihin ja annettava lapset huutolaisiksi. Isoveli Hugo lupasi huolehtia Helmi-siskostaan, ja niin tekikin. Vielä Hugo-papan kuoleman jälkeen isäni huolehti naimattomaksi jääneen Helmi-tädin asioista loppuun saakka.

Pojan nimi – Helmer ja Henrik

Ei voi valita yhtä, kun molempien poikiemme nimet alkavat H:lla!

Esikoisemme nimeä mietimme pitkään. Kumpaakin miellyttävän tytön ja pojan nimen valinta tuntui vaikealta. Haimme jotakin, joka ei olisi aivan tavallinen tai yleinen. Sitten tuleva isä sattui tapaamaan työssään Helmer-nimisen miehen, ja ehdotti Helmeriä nimeksi. Se tuntui heti mukavalta. Sovimme, että kun lapsi syntyy, niin jos se on poika, katsomme vielä, sopiiko nimi hänelle. Kun poika sitten syntyi, oli aivan selvää, että hän oli Helmer.

pojat Samppavuorella

Poikien kanssa Livonsaaren Samppavuoren näkötornille menossa vuosia sitten. Livonsaari kuului aiemmin Askaisiin, sitten kuntaliitoksen myötä Maskuun, ja nykyään Naantaliin. Meillä oli pieni mökki vuokralla saaressa sijaitsevan pienen järven rannassa, ja siitä pääsi suoraan näille kallioille. Samppavuorelta löytyy näkötornin lisäksi kalliokirkko, tanssikallio ja hiidenkirnu.

Pikkuveljen nimi sovittiin hyvissä ajoin. Mietin, että olisi mukavaa, jos nimet sopisivat yhteen. Henrik tuli luontevasti mieleen, ja sopi miehenkin mielestä hyvin. Siitä ei tarvinnut keskustella sen enempää. Onneksi tuli toinen poika, koska tytön nimi olisi jälleen ollut kompromissi, johon kumpikaan ei ollut täysin tyytyväinen.

Jääkiekkoa emme seuraa, eikä laitahyökkääjä Henrik Haapala tainnut 2000-luvun alussa vielä olla otsikoissa, joten siitä emme nimeä ole keksineet.

Kuvaus henkilöstä – harmoninen

Oma tavoitetilani (ks. Miten meni zen-askeleet?). Nykytila ehkä vielä vähän turhan usein hermoileva tai huolehtiva. Siksi usein myös hengittelevä. Toivoisin olevani harmonisen lisäksi hymyilevä. Lapsesta saakka minua on sanuttu haaveilijaksi.

kirkon rauniot

Kirkkolaulun kvintistä
kiirehdimme
kvarttiin, terssiin,
sekuntiin,
sentteihin.
Katoamme kohinaan.

Kvartaalitaloudelle
kvarttiharmoniaa!
Kilpailuyhteiskuntaan
kirkkolaulua!

– Satu HaapalaPirunpelto, 2009

(Tästä lisää tekstissä Kaleidoskooppi ja kvarttiharmoniaa)

Joka kodissa – hattuhylly

kaksi hattua hyllyllä

Ei ole vai? Mihin minä sitten hattuni laitan, kun tulen teille käymään?

Seuraa blogia

Gluteeniton ja maidoton helmipuuro

Kaipaatko vaihtelua puuroihin? Perunasuurimoista tehtävä helmipuuro on luontaisesti gluteeniton. Suurimopaketista löytyy maitopohjainen resepti, mutta tilalle voi hyvin vaihtaa esimerkiksi kookosmaidon.

Olen kokeillut myös mantelimaitoa, mutta siitä tuli mielestäni vähän mautonta. Kookosmaito antaa helmisuurimoille herkullisen maun, ja puurosta tuleekin herkku, jota voi nautiskella niin lämpimänä kuin kylmänäkin. Kylmänä jälkiruokana tai välipalana se lähes korvaa jäätelönkin, jos vaikka sattuisi vielä olemaan tuoreita marjoja sen kanssa nautittavaksi.

Näitä tarvitset:

  • 8 dl kookosmaitoa
  • 2 dl perunasuurimoita
  • ¾ tl suolaa
  • 1 rkl margariinia
  • päälle kardemummaa, kanelia, sokeria, marjoja tai hilloa

Mittaa kookosmaito kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.

Ripottele suurimot kiehuvaan maitoon.

Keitä hiljalleen sekoittaen 8 minuuttia, ja anna puuron hautua kannen alla vielä pari minuuttia.

Mausta valmis puuro suolalla ja margariinilla.

Nauti kylmänä tai lämpimänä, sellaisenaan tai marjojen, hillon tai sokerin kanssa.

kookosmaitohelmipuuro ja hilloa

Onko helmipuuro tai kenties helmivelli sinulle entuudestaan tuttu?

Katso myös:

Seuraa blogia

Pyhät puut: Maagisten voimien pihlaja

Pihlajan on arvioitu kotiutuneen maahamme jo yli 7 000 vuotta sitten. Pihlaja on aikojen saatossa kantanut monenlaista pyhyyden merkkiä, ja sillä on ajateltu olevan maagista voimaa.

Syynä pihlajan maagisiin voimiin on arveltu olleen se, että pihlajanmarjojen päässä on viisikulmio, jota monien kansojen keskuudessa pidettiin noidan merkkinä, tai se, että pihlajan marjat ja lehdet liekehtivät syksyisin kuin tuli. Pihlajanlehtien loimun katsottiin jopa ennustavan tulevia sotia ja kovia aikoja. Virolaiset ja suomalaiset ovat pitäneet marjan viiskanta-kuviota onnea tuovana symbolina.

pihlajanmarjoja ja sininen taivas

Kalevalan mukaan ”pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasissa, marjaset sitäi pyhemmät”.

Muinaiset suomalaiset pitivät pihlajaa Ukko ylijumalan vaimon, Raunin puuna. Eli pyhänä puuna, joka mieluusti istutettiin talon pihalle onnea ja suojelusta tuomaan. Keväisin karja laskettiin laitumelle pihlajaveräjän läpi. Kalaonnea saatiin vetämällä kalaverkot halkaistun pihlajavitsan läpi. Pihlajanmarjojen voimalla voitiin parantaa taioilla pilatut pellot ja lisätä naimaonnea.

Pihlaja on ollut pyhä puu aikoinaan myös Galliassa, Britanniassa ja Irlannissa. Eurooppalaisessa kansanperinteessä pihlajalla on vankka asema pahalta taikuudelta suojelevana kasvina, ja siksi se on ollut yleinen esimerkiksi kävelykeppien materiaalina.

”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.” ”Ei pihlaja kahta taakkaa kanna.” Nykyäänkin käytämme pihlajaa koskevia sanontoja, vaikka väitämmekin, ettemme ole taikauskoisia. Taitaa luonnonuskontojen pitkä perinne vaikuttaa meissä edelleen.

punaisena hehkuva pihlaja

Monissa uskomuksissa ei kuitenkaan ole osoitettavissa syyn ja seurauksen välistä yhteyttä – esimerkiksi siinä, että pihlajanmarjojen runsaus merkitsisi ankaraa talvea tai että pihlajien ollessa marjoja punaisinaan vanhatpiiat pääsisivät naimisiin.

Suomen neljästä pihlajalajista selvästi yleisin on kotipihlaja. Muut lajit ovat suomenpihlaja, ruotsinpihlaja ja teodorinpihlaja, joka Suomessa kasvaa vain Ahvenanmaalla. Laji on uhanalainen. Pihlajalajit erottaa toisistaan parhaiten lehtien muodon perusteella.

Pihlajan voi löytää vaikka karulta ulkosaariston luodolta, jossa ei kasva muita puita. Pienen kokonsa sekä lujan ja sitkeän puuaineksensa ansiosta pihlaja kestää hyvin myrskyjä ja lumikuormia. Moni puuseppä pitää pihlajasta, vaikka riittävän jykevän puuaineksen löytäminen on vaikeaa. Esimerkiksi tasavallan presidentin työpöytä Mäntyniemessä on tehty pihlajasta.

viime vuoden marjat pihlajassa

Tänä kesänä huomasimme pihamme pihlajassa viimevuotiset, mustat marjat. Onkohan lauha talvi saanut vanhat marjat pysymään puussa?

Pihlajanmarjat ovat tärkeä ravinnonlähde kymmenille lintulajeille. Syksyisin pihlajissa näkee suuria rastas- ja tilhiparvia, mutta myös esimerkiksi punatulkut ja taviokuurnat pitävät marjoista. Puu ei ruoki lintuja hyvää hyvyyttään, vaan linnut levittävät pihlajia uusiin kasvupaikkoihin.

Marjojen hapan maku tulee parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Pihlajanmarja onkin oivallinen, torjunta­aineista vapaa luonnontuote. Se sisältää runsaasti c-vitamiinia ja karoteenia ja on varsinainen terveyspommi.

Marjoja käytettiin aikoinaan lisäämään ruokahalua sekä parantamaan kihtiä, ja pulavuosina pihlajanmarjat olivat tärkeässä osassa taistelussa keripukkia vastaan. Sitä arvostettiin aikoinaan maailmallakin rohto-, ruoka- ja maustemarjana. Jo antiikin roomalaisten keittiöissä saattoi porista muun muassa ”Apiciuksen pihlajanmarjapata”.

Pihlaja huojuu
vaikka on keskiyö.
Ei ole edes pimeä.
Kyyhötän kyljessäsi
varpaillani,
vedän yöpaidan polvien yli,
pysyttelen palelematta.

Mihin ihmiset ajavat
keskellä yötä?

Satu Haapala, Paljas jalka kytkimellä

pisaroita pihlajanlehdellä

Lähteet:

  • Kari Immonen: Puun kulttuurihistoriaa, teoksessa Puu, puisto, puutarha Varsinais-Suomessa, toim. Eva Latvakangas ja Hannu Laaksonen. k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto 2007
  • Hannele Klemettilä & Laura Jaakola: Mansimarjasta punapuolaan
  • Puukausi. taivaannaula.org
  • Juho Rahkonen: Pihlaja, pyhä puu. Apu 2017

Pyhät puut: Tammi, elämänpuu

Seuraa blogia

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: