Suositeltu

Tervetuloa SATUnnaisuuksien maailmaan!

Tule kanssani jakamaan voimaantumisen ja ihmettelyn hetkiä, törmäyttämään työtä ja vapaa-aikaa, kasvamaan kanssani yhtä matkaa, nauttimaan niin taiteista kuin arjestakin!

Seuraa blogia, niin saat tiedon uusista päivityksistä. Kerro myös, mistä aiheista haluaisit lukea!

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta. Vaikka olen lähtenyt Turusta, turkulaisuus ei ole lähtenyt minusta.

Tekstit ja kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.

Nämä kuvat ovat Myllykoskelta, Kuusamon Pienen Karhunkierroksen varrelta.

Myllykoski Pieni karhunkierros Kuusamo

Mikä on tärkeää, mikä ei,
kuka on menossa
mihin suuntaan ja miksi?
Päivät sukeltavat toisiinsa,
sinä niihin
etkä huomaa virtauksia.


– Satu Haapala

Olen mukana myös Blogit.fi-palvelussa, jonka kautta voit myös seurata uusia postauksia tai ottaa blogin seurantaan.

Aamuyöllä klo 2.50

Herään kello 2.50. Olen yllätyksekseni nukkunut selälläni koko alkuyön. Käännyn kyljelleni ja yritän nukahtaa uudelleen.

Mietin, miten muotoilen eilisen palaverin keskustelun muistioon, ja miten muokkaan rehtorille tehtävää selvitystä, joka liittyy palaverin aiheeseen.

Toivottavasti se podcast-juttu onnistuu, mistä eilisen toisessa palaverissa puhuttiin. Se olisi varmasti hieno juttu. Laittaisinko jo tänään viestiä siitä tekijöille…

Vasen hartia särkee, on vaikea löytää sopivaa asentoa. Mitä hittoa, onko särky nyt siirtynyt oikeasta vasempaan. Vasemmalla puolella selässä on pitkä viiltävä kipu, lihasjumi.

Kokeilen, josko voisin vähän aikaa olla oikealla kyljellä. En uskalla olla pitkään, ettei oikea hartia ala kipuilla uudestaan.

Pitäisikö antaa Vivaldille lisäaikaa ja valita oppilaskonserttiin keväällä harjoittelemani kappale? Jos konsertti nyt ylipäänsä voidaan järjestää. Alan muistella Nightwishin kappaleen sanoja ja laulaa sitä mielessäni.

On vessahätä, mutta yritän sinnitellä, jos vaikka nukahtaisi. Muistan gynekologini tiukan sävyn, kun hän käski lopettamaan yöllisen vessassa ravaamisen useita vuosia sitten.

Käännyn vatsalleni, vedän jalat vatsan alle ja yhden tyynyn rinnan alle, perhosenmallinen tyyny posken alla. Selkä venyy mukavasti.

Hetken päästä polvet alkavat sattua, ojennan jalat suoraksi.

Alan miettiä, mitä puhun yhteisnäyttelyn taideillassa runoista ja tanssiteoksista. Itkettää, kun mietin isää, jonka kuolema, kärsimyksestä ja kivusta vapautuminen on mukana tanssissa. Pystynköhän tilaisuudessa puhumaan isästä itkemättä? Entä jos alkaa itkettää, on maski kasvoilla ja pitäisi pyyhkiä nenää?

Pystyisinköhän kuitenkin esittämään tanssin maskin kanssa? Voisi kokeilla tänään.

Annan periksi, käyn vessassa. Kello on jo puoli kuusi, huomaan keittiön ohi mennessäni. Olenkohan kuitenkin nukahtanut joksikin aikaa.

Siirrän tyynyt aloitusasentoon: lämpötyyny (joka ei tietenkään enää ole lämmin) jalkojen päälle, jalkatyyny polvien alle, kaksi tyynyä pään alle jotta en kuorsaisi.

Otan puhelimen ja haen jotain sopivaa meditaatiota. Tämä aikainen aamu näkyi jälleen päivän palauttavimpana jaksona Firstbeat-mittauksessa – silloin kun pystyn rentoutumaan ja lepäämään meditaatiossa.

Suositteluista löydän saksankielisen meditaation ja aloitan sen riemuissani: nyt saan nauttia ihanasta kielestä ja rentoutua miellyttävä naisääni seuranani.

Meditaatio onkin alkujohdannon jälkeen pelkkää musiikkia. Kaunista, muttei riitä pitämään ajatuksia loitolla.

Jatkan taideillan puheenvuoron miettimistä. Kehollisuus runon kielessä. Miten runo pääsee mahdollisimman syvälle kehon kieleen. Ei se kai pääsekään, niin syvälle kuin tanssi.

On näyttelyn runoissa sentään muutakin kuin kipua. Unettomuusrunot voisi mainita, vaikkei niitä ole mukana. Voisinkin ensi kerraksi koota runomeditaatioon iloisia runoja, kun viimeksi sanottiin, että kaikki runot on synkkiä ja surullisia.

Isästä ajatus menee äitiin. Voisin mennä äidin seuraksi pyhäinpäivän iltajumalanpalvelukseen, jossa luetaan vuoden aikana pois nukkuneiden nimet. Tuomiokirkossa pystyy pitämään turvavälit, eikä äidin tarvitsisi kävellä yksin kotiin pimeässä. Matka ei ole pitkä, mutta jokirannassa yksin kulkeminen pimeällä tuntui vähän arveluttavan äitiä.

Koira hyppää sänkyyn ja alas, uudestaan sänkyyn ja alas ja eteiseen. Mies nousee, laittaa takin päälleen, ottaa taskulampun ja menee koiran kanssa pihalle.

Kello on vähän yli kuusi, otan seitsemäksi laitetun herätyksen pois, teen aamuvenytykset ja nousen ylös. Paras ruveta hommiin, niin saa ajatukset järjestykseen (ehkä).

Kyllä kai näillä unilla tämän päivän jotenkin pärjää. Ainakin iltapäivään saakka.

kirkasvalolamppu

Lue myös:

Tämän olisin laulanut

Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä

Tapahtui kesällä 2020…

Löysin tablettini muistiinpanoista tekstin, jonka olin unohtanut. Olin kirjoittanut sen paluumatkalla kesän yhteiseltä mökkilomalta, joka perheen nuorten ollessa jo isompia on harvinaista herkkua.

Koko perhe lomaili yhdessä reilun viikon Posion korvessa pienessä mökissä. Selvisimme ilman yhtään riitaa, vaikka työkiireet varjostivat lähtöä edeltävää päivää. 22-vuotiaalla oli käytössään oma makuu- ja työsoppi aitassa; tämä vaikutti merkittävästi siihen, että rauha säilyi koko matkan ajan.

Ainoa sanominen taisi tulla iltakymmeneltä aloitetusta veneilystä bensamoottoriveneellä, jonka käyttöön kippari tarvitsi opastusta. Siitäkin selvittiin, vaikka vanhemmat eivät tietenkään uskaltaneet mennä nukkumaan ennen kuin pojat olivat turvallisesti takaisin mökillä.

Sen sijaan kunnon riita tuli koiran kanssa, joka onnistui nappaamaan suuhunsa lintujen metsään kuljettaman ison hauen kappaleen eikä suostunut päästämään siitä irti. Väsytystaistelun jälkeen isäntä lopulta sai sen pois ennen kuin ruodot olivat koiran kurkussa. Koira oli raivona, haukkui ja näytti hampaitaan.

Kaikki kuskit ja kulkuneuvot – kaksi polkupyörää ja kaksi autoa – säilyivät ehjinä. Kahden auton taktiikka oli toinen tekijä siinä, etteivät seinät kaatuneet kenenkään päälle.

Toisesta pyörästä puhkesi kumi, mutta uusi oli hetkessä tilalla. Pyöräilijä pääsi reissaamaan sadepäivien välissä muutaman hyvän matkan, muun muassa Posio–Taivalkoski–Kuusamo–Posio, 250 kilometriä, päiväreissuna.

Kuvaaja sai hyvää kuvamateriaalia niin pyöräilijästä kuin luonnosta. Pienen Karhunkierroksen varrella sijaitsevan Jyrävän kosken kuuluminen drone-kieltoalueeseen oli takaisku, mutta valokuvaamaan sinne silti mentiin (ks. Vielä pienempi Karhunkierros).

Karhunkierrokselta

Mies sai siivottua kelkkatallin ja paneloitua sen sisäkaton ilman poikien apuakin,
ja mökin pihalta siirrettyä lautakasan talliin. Ja pääsi joka päivä saunaan ja järveen, joka oli kesäkuussa lähes yhtä kylmä kuin Maskun Saunaparonin vesi kylmäuintikaudella.

Minä luin, kirjoitin, opettelin uusia venyttelyjä, kirjoitin lisää, otin kuvia, venyttelin, sometin. Muun muassa Pyhät puut -tekstisarjani täydentyi koivulla.

fascia-venyttelykirja laiturilla

Sain ensimmäisenä iltana rantakivistä haavan jalkapohjaan, ja sen jälkeen uskoin miestä ja käytin crocseja järvessä käydessä. Haava vähän kirpaisi järvessä, mutta parani loman loppua kohden.

Saapa nähdä, milloin seuraavan kerran olemme kaikki yhdessä mökillä. Joulun suunnitelmat ovat vielä auki, uusia muuttujia on tullut mukaan. Keväällä pääsiäisen aikoihin nuorimmaisella on ylioppilaskirjoitukset, ja ensi kesästä ei vielä tiedä mitään. Ehkä kuitenkin vielä joskus!

koira istuu laiturin päässä ja katsoo järvelle

Lue myös:

Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä

Millaista elämäsi olisi, jos kohtaisit pahimmat pelkosi?

Days of the Year -kalenterin mukaan lokakuun toisena tiistaina vietetään Kohtaa pelkosi -päivää (Face Your Fears Day). Minkä pelon sinä voisit kohdata, jotta voisit elää rohkeampana ja vahvempana elämääsi?

Kohtaa pelkosi -päivän tarkoituksena on herättää miettimään, millaista elämäsi olisi, jos voittaisit pahimmat pelkosi. Eläisitkö jotenkin toisin?

Näin korona-aikana olemme joutuneet kohtaamaan pelkojamme ihan ilman nimikkopäivääkin. Monen mielessä on varmasti käynyt pelko omasta tai läheisen ihmisen sairastumisesta vakavasti, tai peräti kohtalokkaasti. Jokaisen on mietittävä oma suhtautumisensa pelkoon, ja miten antaa sen vaikuttaa elämäänsä.

Silloin kun ei puhuta kuolemasta vaan ihmissuhteen loppumisesta tai muuttumisesta toisenlaiseksi, menettämisen pelko voi ilmetä esimerkiksi läheis- tai muuna riippuvuutena, liiallisena miellyttämisen haluna, ylihuolehtimisena tai mustasukkaisuutena. Näitä voi olla niin parisuhteessa kuin vanhempien ja lasten välisissä suhteissa – tai ystävyyssuhteissa.

Näiden käyttäytymismallien taustalla olevat tunteet olisi tärkeää tunnistaa ja kohdata, jotta haitallisista malleista voi päästää irti ja suunnata kohti tasapainoista ihmissuhdetta.

Olen aiemmin kirjoittanut uusien asioiden pelosta sekä esiintymispelosta ja -jännityksestä. Läheisten ihmisten menettämisen pelko on kuitenkin peloistamme varmasti voimakkain, ja oletettavasti sellainen tunne, joka yhdistää meitä kaikkia. Miten sen kanssa voi tulla toimeen tai päästä siitä yli?

Olen itse työstänyt pelkojani kirjoittamalla ja puhumalla ystävien kanssa. Kirjoittaminen tuo pelot näkyväksi, toiselle puhuminen tekee ne todeksi. Silloin minun on myös päätettävä, mitä teen peloilleni, miten aion niiden kanssa selvitä. Annanko niiden hallita elämääni, ja elän pelkojeni varjossa, vai kohtaanko ne päättäväisesti jatkaakseni omaa elämääni, pystyäkseni nauttimaan elämästä?

Haluan valita pelon sijasta elämän, joka päivä. Se ei tarkoita, että suhtautuisin välinpitämättömästi esimerkiksi koronaan. Noudatan suosituksia ja vältän ylimääräisiä riskejä, mutten anna pelon hallita elämääni.

Siipeni suppuun
luutuneet
pakottavat
katsomaan.

Mitä pakenen,
mitä pelkään?

– Satu Haapala

kämmekkä

kaikki tuoksut
ovat kumonneet toisensa
Kasvoja
kehystävät                                                                 purot

Päätyn
tähän

kämmenkänkukka,
kämmenenviiva

– Satu Haapala

Kohtasin sen,
jonka nimeä ei voi sanoa,
suuren ja mustan.
Lauloin kauniisti,
ei mennyt pois.
Käskin lujasti,
ei mennyt pois.
Potkin minkä pystyin,
ei mennyt pois.
Halusin mennä sen kitaan,
suureen ja mustaan,
se ei huolinut minua.
Astuin sen eteen,
tuijotimme toisiamme
pitkään,
ei mennyt pois.
Toi hampaissaan hihnan,
pyysi taluttamaan.

– Satu Haapala

Seuraa blogia

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10.

meren aallot

Nyt ilon-myrskyn aalto korkealle käyköön, nouskoon laine laineen hartioille suutelemaan siipiä kultaisen pilven, ja asettukoon sitten myrsky taas, asettukoon rauhan tyyneksi mereksi, jonka syvyydessä itseänsä kuvailee pyhä, kaartava taivas.

– Aleksis Kivi: Lea

iltarusko kuvastuu tyyneen vedenpintaan

Lean esitys Ruotsalaisessa teatterissa (Nya teatern) vuonna 1869 muodostui suureksi menestykseksi, ja siitä katsotaan suomenkielisen ammattiteatterin saaneen alkunsa. Se oli ensimmäinen teatterilavoilla virallisesti esitetty Kiven näytelmä. Lea osoitti, että vakavasti otettavaa ja laadukasta teatteria voidaan tehdä myös suomeksi.

Näytelmän synnyttämän innostuksen johdosta perustettiin samana syksynä Suomalainen Seura, jonka draamaosastosta puolestaan syntyi vuonna 1872 nykyisen Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri.

Lue myös:

Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä

Maailman parhaat kaurattomat banaaniletut

Monissa banaanilettuohjeissa on mukana kaurajauhoja tai -hiutaleita. Kaikille ei kaura kuitenkaan sovi, joten olen kokeillut vaihtoehtoja, ja löytänyt omasta mielestäni ihan parhaan reseptin. Kokeile!

Letuista tulee tällä reseptillä kuohkeita ja maukkaita, eikä banaani maistu voimakkaasti läpi. Letut pysyvät myös hyvin koossa.

Itse tykkään kardemummasta yli kaiken, joten lisäsin sitäkin mausteeksi. Jos et pidä kardemummasta, voit jättää sen pois tai laittaa vaikka kanelia.

banaanilettu paistumassa

Tarvitset näitä:

2 banaania
4 kananmunaa
0,5 dl kookosjauhoa
1–2 rkl pellavarouhetta
(1–2 tl jauhettua kardemummaa tai kanelia)

Soseuta banaanit ja sekoita taikina. Paista letut öljyssä sopivan ruskeiksi ja nauti lempparilisukkeitten kera tai ilman lisukkeita.

Taikinasta tulee kyllä useampia isoja lettuja, mutta vain yksi jäi kuvattavaksi!

Katso muut ruokaohjeet

Seuraa blogia

Korttientekopäivä 3.10.

Korttientekopäivä kannustaa jokaista tekemään kortteja haluamallaan tavalla. Itse innostuin pari vuotta sitten tekemään kortteja kierrätysmateriaaleista, kun sopivia korttipohjia oli tarjolla.

Korttien tekeminen rauhoittaa, koska se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä. Luova tekeminen käsillä on hyvää vastapainoa tietotyötä tekevälle.

Oma korttien tekemiseni on kuin palapelin kokoamista: löydän yhden palan, joka tuntuu kutsuvalta, sovittelen siihen lukemattomia palasia ennen kuin sopiva kokonaisuus on valmis. Olen kerännyt monta muovitaskullista eri värisiä, kokoisia, muotoisia ja erilaisia kuvioita sisältäviä palasia.

Tässä muutamia omista suosikkikorteistani, runoilla tai ilman.

Millaisia kortteja sinä olet tehnyt, tai tekisit?

punaista kangasta ja pisaroita harmaalla taustalla

Olen syksy
hääpäivämme syksy,
liekit leviävät latvasta toiseen
likemmäs runkoa
kevein värein
ja syvin.
Sumusifonki kerroksittain
valahtaa alas.

– Satu Haapala, Pirunpelto, 2009

Teksti "Tähtipölyä ja harmoniaa", maljakkoasetelma
kultahippuja ikkunasta

todellisuuden tummilla lähteillä
sade on
erilainen
eri huoneissa

kun musiikki
 loppuu
suru tulee
ikkunasta sisään

avaa ovi
musiikin tulla takaisin
surun
jatkaa matkaa

Satu Haapala

"Syreenien tuoksu sekoittuu iltaan / Saavuthan pian"
kukkia ja ornamentteja
vaaleanpunainen ja valkoinen neilikka, revityt reunat

Kuin siveltimen veto
on jokainen päivämme.
Millaisen taulun
sinä maalaat?

– Satu Haapala

Katso myös:

Seuraa blogia

Kysy tyhmä kysymys -päivä 28.9.

Ask a stupid question day on saanut alkunsa siitä, että opettajat halusivat kannustaa oppilaita kysymään rohkeasti sen sijaan, että miettisivät, onkohan kysymys tyhmä ja nauravatko muut.

Kysyminen on myös tärkeä osa oppimista; oikeasti ei ole tyhmiä kysymyksiä. Aikuisillekin Kysy tyhmä kysymys -päivä voi toimia kannustimena ylittää oma pelkonsa siitä, että kysymällä paljastaisi oman tietämättömyytensä. Kysymättä jättäminen voi olla usein paljon huonompi ratkaisu kuin rohkea kysyminen.

Kokosin omassa mielessäni pyöriviä kysymyksiä. En tiedä, voiko näistä oppia jotain tai osaako kukaan vastata näihin. Kaipa nämä ovat enemmän yleistä ihmettelyä maailman menosta – ehkä tällaisena päivänä voi sillekin antaa tilaa. Oletko sinä ihmetellyt kenties samoja asioita? Mitä sinä haluaisit kysyä ja keneltä?

Miksi oman lapsen autokyydissä pelottaa?

Miksi muurahaiset ovat niin nopeita, että ne ehtivät tarttua vikkelästi liikkuvan pienen koiran tassuun?

Miksi yhdyssanat vaikuttavat olevan kovin vaikeita oppia?

Miksi vasta korona on saanut ihmiset ymmärtämään lähiluonnon ja lähimpien ihmisten merkityksen?

aamuaurinko ja sumu

Miksi koiranruuissa saa olla mitä tahansa haitallisia aineita?

Miksi ihmisten erilaisuutta tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää?

Miksi en osaa laulaa kuin a) Miliza Korjus b) Patricia Kaas c) Monica Groop?

Miksi aikuiset ihmiset eivät osaa tai halua sopia riitojaan?

jäälohkareita ja kivi

Miksi estrogeeni (tai sen puute) tekee naisten elämästä ihan ylimääräisen hankalaa?

Miksi suklaan pitää olla niin koukuttavaa?

Miksi me edelleen ostamme halpatuotantomaissa valmistettuja vaatteita ja tavaroita?

Miksi maailman fiksuin kansa ei saa Itämerta kuntoon?

meren aaltoja

Miksi kukaan heittää roskia luontoon?

Miksi päättäjät eivät pääse yhteisymmärrykseen välittömistä ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista?

Miksi historian merkkihenkilöiksi on kirjattu pääasiassa miehiä?

Miksi haapa leviää ihan joka paikkaan (ainakin meidän tontilla)?

nuoria haapoja

Miksi syöpä leviää?

Miksi ihmisiä kuolee liian nuorena?

Miksi nykyään ei rakenneta sellaisia rakennuksia kuin Turun tuomiokirkko?

Turun tuomiokirkko rannan kävelypolulta

Miksi muna on kanaa viisaampi?

Miksi koko ajan maailmassa on asioita, joita en voi ymmärtää?

Ei ole aikaa, ei unta.

Miksi aikapulan nimi on kiire?
Lomalla on aikaa;
se loppuu kesken.
Jos on unta
se loppuu kesken.

Ei ole väsyneessä ajattomuudessa
vapaasti virtaavaa hengitystä
ilon kuohuja.
Ei terveitä kouluja
viihtyisiä työpaikkoja,
ei rajoja
lapsilla
tositeeveen aiheilla.

On johtamisoppien juovuttava jano,
äärimmäisten elämysten läähättävä nälkä.

Sairauslomalla on aikaa,
ei unta.

– Satu Haapala, Pirunpelto, 2009

Lue myös:

Seuraa blogia

Annatko muiden kävellä ylitsesi?

On ollut aikoja, jolloin olen antanut muiden kävellä ylitseni. En ole osannut pitää rajoistani kiinni. Kuka sinun ylitsesi saa kävellä? Saako kukaan?

Kun ihminen lepää sängyssä tai lojuu vaikka olohuoneen lattialla, ja perheessä on koira, koira saattaa tulla ihmisen päälle nuolemaan naamaa tai vaan tervehtimään ihmistä. (En tiedä tekevätkö kissat samoin?) Sanoin Lilli-koiramme eläessä, että vain Lillillä on oikeus kävellä ylitseni. Nyt se oikeus on toki periytynyt Sirulle.

Silloin olin juuri opettelemassa sitä, missä rajani kulkevat ja miten pidän niistä kiinni. Tuo Lillin kävely päälläni konkretisoi itselleni hyvin päätöstä, että tästä lähtien ylitseni kävellään vain rakkaudella ja rakkaudesta.

Omien rajojen opettelu on ihmisen ikäinen tehtävä, kuten niin moni muukin asia. Lapsena ja teininä kokeillaan rajoja, mutta myöhemmin tulee niin työelämässä, parisuhteessa, ystävien kuin lasten ja muidenkin sukulaisten kanssa tilanteita, joissa niitä rajoja saatetaan koetella yhä uudestaan.

Olenko minä aina se, joka joustaa? Vai se, jonka pään mukaan kaikki tehdään? Tiedänkö oman tahtoni, osaanko pitää siitä kiinni? Osaanko kuunnella muita ja tehdä kompromisseja silloin kun tilanne niin vaatii?

Vaikka rajojen opettelu jatkuu yhä, vanhemmiten on kuitenkin helpompaa nähdä, missä kohdin ollaan menossa väärään suuntaan. On myös helpompaa puolustaa rajojaan, kun tietää, miten käy, kun niitä ei puolusta. Ainakin itse olin nuorempana arempi sanomaan, että ”tämä ei nyt käy” tai ”minulle tämä asia ei sovi”.

Rajat on rakkautta, sanotaan lasten kasvattamisesta. Yhtä lailla sanonta pätee minkä tahansa ikäisiin. Rajojen asettaminen on tervettä ja terveellistä. Kunnioitetaan omia ja toistemme rajoja.


puiden varjoja tiessä

kävele vaan ylitseni
olen varjo
jostakin
tässä ihan matalana
hengittämättä
niin voit mennä

tosin olen aika ohut
ja reikäinen
mutta sinähän
voit täyttää minut

– Satu Haapala

rantavesi ja hiekka

Rajoja on vartioitava
veden ja hiekan
jään ja veden
lumen ja jään

niitä on seurattava
ne on tiedettävä, erehtymättä
muuten

putoaa
hajoaa
rajattomaan,
rajattomaksi

– Satu Haapala

kivi veden alla

Lue myös:

Seuraa blogia

12 minuutin unirunomeditaatio

Olen koonnut tähän runomeditaatioon iltatunnelmaan sopivia runojani (joukossa yksi käännösruno).

Luen runot hiljaisella äänellä ja hitaasti. Tämän meditaation lopussa ei ole herättelyä, joten valitse harjoitukselle aika, jolloin voit rauhassa jäädä lepäämään tai nukkumaan. Valitse harjoitukselle rauhallinen ja hiljainen ympäristö.

Alla runot sinulle myös kirjoitettuina.

metsälampi

Tahdon uneen
syvään ja kirkkaaseen
levätä
tietämättä mitään
maata suuren puun alla
joka kumartuu lampeen
syvään ja kirkkaaseen.

Minä olen keltainen valo.

– Satu Haapala

Sumu kurkottaa siipensä tien yli
vaeltaa pellolla
tietämättä suuntaansa
ilmavirtojen vietävänä,
kotitiellä valtaa
koko tilan.

Vain rusko varvistaa
kirkkaan päälakensa näkyviin.
Minä luotan siihen.

– Satu Haapala

iltarusko ja usva

oranssin päällä turkoosi
tummuu,
pilvisilhuetit

lepäävät

raukeina

sumukerrokset mielivaltaisina

riekaleina
metsän liepeessä,

eivät osaa laskostua

kuu on täysi

– Satu Haapala

Auringonlaskun molemmin puolin
musta metsä,
yllä puhelinlanka

                             ja timotei.

Pian hämärän rajoja ei näy,
timotei leikkaa puhelinlangan.

– Satu Haapala

lumpeita

Mielipaikka

Pimeä, hiljainen.
Kyljessä toisen lämpö,
hengitys.

Osaisinpa olla tässä,
en liukuisi huomiseen,
eiliseen.
Lepäisin
lumpeena lammella.

– Satu Haapala

perhonen

Voinko luopua painosta
selässäni
siipien keveyden sallia
itselleni

Satu Haapala

Yhdessä

Puut katsovat
talon silmistä sisään,
minä näen
niiden takaa nousevan avaruuden,
se hengittää kanssani
joka yö tutumpana.

– Satu Haapala

rantakoivu iltaruskossa

Järvikeijut

Järven rannassa harmaa savusauna.
Sammaloitunut laituri

odottaa.

                             Veden renkaat suurenevat vastarantaan,

                             kivet tervehtivät.

Matalikon kivissä varpaanjäljet
rantakoivujen salaisuuksien alle.

                             Tuuli pysyy piilossa.

Pimeän hiipiessä tanssivat keijut järvestä
pitkin vedenpeiliä,
kohta peittävät vastarannan kaislat.
Kaukaiset saaret kohoavat
hiljaisina
yön vartijoiksi.

– Satu Haapala

mustikoita ja punaiset lehdet

Muistot

Hiekkatien hiljaista rapinaa,
vasaran kaukaista kopinaa
ja metsän tuulia itseeni kerään –
ne muistan aina kun herään.

Hämärän pellon tuoksua,
västäräkin vilkasta juoksua
ja koivun kantoja mieleeni kerään –
ne muistan aina kun herään.

Mustikkametsän polkuja,
kurkiaurojen huutoja
ja seisahtuneita hetkiä kerään –
ne muistan, nukun tai herään.

– Satu Haapala

vaaleanpunainen iltataivas

Kuu niityllä kulkee

Kuu niityllä kulkee hiljakseen,
katsellen maahan itsekseen.
Vaatteistansa tipahtaa
vaaleanpunaista pisaraa.

Runosäkeitä hohtaa hiuksissaan,
valkea lintu on harteillaan;
se lintu satuja laulaen
vie lapset ihmeisiin unien.

Kuu niityllä kulkee hiljakseen,
maa kostea alla varpaiden.
Ja tähdistä pieninkin havahtaa
kun – arvaamatta – hän ojentaa
virtaan kätensä valkean
ja antaa linnulle pisaran.

– Maurice Carême: La lune marche sur le pré, suom. Satu Haapala

iltarusko ja laiva

Helmerin unilaulu

Hämärän lauluissa hämärä kulkee,
ihmisten väsyneet silmät se sulkee.
Hämärä hyräilee hiljaa kuin tuulet,
unessa sinäkin kohta sen kuulet.
Hämärä hyräilee, hyräilee hiljaa
unia ihmisten keräillessään.

Hämärän hetki on laulua illan,
sinulle pehmeän tuo univillan.
Hämärä hyräilee tuiketta taivaan,
nouse jo sinäkin hämärän laivaan.
Hämärä hyräilee, hyräilee hiljaa
unia ihmisten keräillessään.

– Satu Haapala

iltarusko

Nukku-Maija

Kahlaan valoreunaisia iltapilviä,
sormeilen haituvia
sekoittamatta siistiä pitsiä.

Kuljen iltaruskon unipolkua,
kurkotan kultahohdetta
sammutan auringon iltalampun.

– Satu Haapala

rusottavat pilvet

Olen kauneudesta kylläinen
pieni ja kirkas kosmos.
Näin unta avaruudesta,

                             nyt se on kotini.

– Satu Haapala

Seuraa blogia

Hiljainen kukka täynnä särkyvää tuoksua

Karin Alice Wadenström, runoilijanimeltään Katri Vala ja kutsumanimeltään Kati, syntyi Muoniossa 11.9. vuonna 1901. Hänen vapaarytmisten runojensa muoto sai liikkeelle sekä hyväksyvät ihailijat että kiivaat vastustajat. Myös värikäs ja loisteliaita runokuvia viljelevä tyyli jakoi lukijat ja arvostelijat kahteen leiriin.

Raili Mikkanen on kirjoittanut kirjan Runokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta. Mikkanen luo tarkkaa ja värikästä ajankuvaa sadan vuoden takaisesta nuoren runoilijan ja opettajaopiskelijan elämästä.

Kirjan viimeiset sivut kuuluvat näin.

Kaikkien rajujen hyväilyjesi muistot
ovat kadonneet päivien taa.

Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.

Ristiriitaiset tunteet raastoivat häntä jatkuvasti. Miksi sittenkin oli niin vaikeaa kadota hiljaisemmin kuin aamutaivaalta tähdet?

Keväällä oli kuitenkin vielä varattuna Katille suuri ilon aihe. Hän sai ensimmäisellä runokirjallaan valtionpalkinnon! Hän ei ensin uskaltanut edes luottaa uutiseen, mutta totta se oli. Valtionpalkinto!

Kati katsoi peilistä säteileviä kasvojaan. Tältä siis näytti nuori nainen, joka oli ihmisenä sulkenut takanaan tärkeän portin, tuhonnut ensimmäisen todellisen rakkautensa ja antanut järjen voittaa. Mutta samaan aikaan hän oli runoilijana avannut toisen ja löytänyt alun polulle, jolla saattaisi olla hänelle paljon annettavaa. Tästä oli vain jatkettava rohkeasti eteenpäin.

metsäpolku

Lue myös:

Seuraa blogia

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: