Nämä lapset eivät tulleet sattumalta koskettamaan ja hämmentämään minua.
Kategoria-arkisto:Musiikki
Jouluiset ääniterveiset
Kuuntele kolme soivaa joulukorttia!
Reittejä tiedostamattomaan
On monia keinoja, joiden avulla piilossa olevia tunteita voi lähestyä, ja päästä siten eteenpäin ahdistuksesta.
Puhdistava ja hoitava – ei sisällä kosmetiikkaa
Keho oli kevyt, mieli samoin. Laululla on ihmeellinen voima.
Me kaikki olemme historian uusia tulkintoja
Esityksessä kuullaan muun muassa Ukkossäryn lähetysloitsu, Mustan mielen karkotus, intuitiivista shamaanilaulua sekä loitsu tai shamaanilaulu yleisön antamasta aiheesta.
Keskiviikon kuvaruno: Laulu mykkyröitä availee
mitä piilee pinnan alla
iholla ja ihon alla
kehossa ja mielessä
mielen pielen vieressä
Intuitiivisia lauluja toiveiden mukaan
Pyysin Facebook-kavereitani kertomaan, mitä he kaipaavat ja tarvitsevat elämäänsä juuri nyt. Lupasin tehdä toiveista intuitiivisen laulun.
Elämäntarinani laulu
Opettelimme vastaanottamaan ja antamaan toisillemme intuitiivisia hoitavia lauluja, äänihalauksia.
Taulukauppiaan viesti
Päällimmäiseksi jää ajatus elämän jatkumisesta sekä pysähtymisestä ja oman elämän suunnan tarkistamisesta.
Mutta mitä tapahtui Samuelille?
Unet kumpuavat alitajunnasta ja käsittelevät turvallisella tavalla tiedostamattomia tunteita.