Ask a stupid question day on saanut alkunsa siitä, että opettajat halusivat kannustaa oppilaita kysymään rohkeasti sen sijaan, että miettisivät, onkohan kysymys tyhmä ja nauravatko muut.

Kysyminen on myös tärkeä osa oppimista; oikeasti ei ole tyhmiä kysymyksiä. Aikuisillekin Kysy tyhmä kysymys -päivä voi toimia kannustimena ylittää oma pelkonsa siitä, että kysymällä paljastaisi oman tietämättömyytensä. Kysymättä jättäminen voi olla usein paljon huonompi ratkaisu kuin rohkea kysyminen.

Kokosin omassa mielessäni pyöriviä kysymyksiä. En tiedä, voiko näistä oppia jotain tai osaako kukaan vastata näihin. Kaipa nämä ovat enemmän yleistä ihmettelyä maailman menosta – ehkä tällaisena päivänä voi sillekin antaa tilaa. Oletko sinä ihmetellyt kenties samoja asioita? Mitä sinä haluaisit kysyä ja keneltä?

Miksi oman lapsen autokyydissä pelottaa?

Miksi muurahaiset ovat niin nopeita, että ne ehtivät tarttua vikkelästi liikkuvan pienen koiran tassuun?

Miksi yhdyssanat vaikuttavat olevan kovin vaikeita oppia?

Miksi vasta korona on saanut ihmiset ymmärtämään lähiluonnon ja lähimpien ihmisten merkityksen?

aamuaurinko ja sumu

Miksi koiranruuissa saa olla mitä tahansa haitallisia aineita?

Miksi ihmisten erilaisuutta tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää?

Miksi en osaa laulaa kuin a) Miliza Korjus b) Patricia Kaas c) Monica Groop?

Miksi aikuiset ihmiset eivät osaa tai halua sopia riitojaan?

jäälohkareita ja kivi

Miksi estrogeeni (tai sen puute) tekee naisten elämästä ihan ylimääräisen hankalaa?

Miksi suklaan pitää olla niin koukuttavaa?

Miksi me edelleen ostamme halpatuotantomaissa valmistettuja vaatteita ja tavaroita?

Miksi maailman fiksuin kansa ei saa Itämerta kuntoon?

meren aaltoja

Miksi kukaan heittää roskia luontoon?

Miksi päättäjät eivät pääse yhteisymmärrykseen välittömistä ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista?

Miksi historian merkkihenkilöiksi on kirjattu pääasiassa miehiä?

Miksi haapa leviää ihan joka paikkaan (ainakin meidän tontilla)?

nuoria haapoja

Miksi syöpä leviää?

Miksi ihmisiä kuolee liian nuorena?

Miksi nykyään ei rakenneta sellaisia rakennuksia kuin Turun tuomiokirkko?

Turun tuomiokirkko rannan kävelypolulta

Miksi muna on kanaa viisaampi?

Miksi koko ajan maailmassa on asioita, joita en voi ymmärtää?

Ei ole aikaa, ei unta.

Miksi aikapulan nimi on kiire?
Lomalla on aikaa;
se loppuu kesken.
Jos on unta
se loppuu kesken.

Ei ole väsyneessä ajattomuudessa
vapaasti virtaavaa hengitystä
ilon kuohuja.
Ei terveitä kouluja
viihtyisiä työpaikkoja,
ei rajoja
lapsilla
tositeeveen aiheilla.

On johtamisoppien juovuttava jano,
äärimmäisten elämysten läähättävä nälkä.

Sairauslomalla on aikaa,
ei unta.

– Satu Haapala, Pirunpelto, 2009

Lue myös:

Seuraa blogia

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: