Akvarellipilvenreunaa
riipii auki aurinko.
Lämmitellään pihasaunaa,
minä sekä sammakko.

Timotei sen kuulee kuinka
pieni maailma suurenee,
maailmankaikkeudessa aika
ymmärrystä pakenee.

Miten täällä kaikki tässä
toisaalla ei yhtäkään
hymyä näy elämässä,
ei ees häivähdystäkään.

Jospa sammakko vois olla
prinssi edes pikkuisen
niille, joilla selän alla
maa on kylmä kivinen.

Pellostamme lentäis siemen
joka maahan kaukaiseen,
kasvais vilja kaunokainen
kaikki saisi syödäkseen.

Pihasauna rauhoittaisi
rikkinäisen sielunkin,
lämmin vesi puhdistaisi
mielen mielettömänkin.

Akvarellipilvi hiipuu
horisonttiin hiljaiseen.
Illan utuun maailma taipuu.
Tunnen jonkin muuttuneen.

– Satu Haapala

pyyhe pihasaunan ovenpielessä

Lisää runoja löydät kohdasta Runot & näyttelyt

Seuraa blogia

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: