Akvarellipilvenreunaa
riipii auki aurinko.
Lämmitellään pihasaunaa,
minä sekä sammakko.
Timotei sen kuulee kuinka
pieni maailma suurenee,
maailmankaikkeudessa aika
ymmärrystä pakenee.
Miten täällä kaikki tässä
toisaalla ei yhtäkään
hymyä näy elämässä,
ei ees häivähdystäkään.
Jospa sammakko vois olla
prinssi edes pikkuisen
niille, joilla selän alla
maa on kylmä kivinen.
Pellostamme lentäis siemen
joka maahan kaukaiseen,
kasvais vilja kaunokainen
kaikki saisi syödäkseen.
Pihasauna rauhoittaisi
rikkinäisen sielunkin,
lämmin vesi puhdistaisi
mielen mielettömänkin.
Akvarellipilvi hiipuu
horisonttiin hiljaiseen.
Illan utuun maailma taipuu.
Tunnen jonkin muuttuneen.
– Satu Haapala
Lisää runoja löydät kohdasta Runot & näyttelyt
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 