Kirjoitin aiemmin sukupolvien välisistä keskusteluista, oman perheen ja suvun historian tuntemisen merkityksestä. Asioita, joita ei aina tule ajatelleeksi ennen kuin on myöhäistä. Jatkan ajatuskulkua muihin keskusteluihin, joita olisi tärkeää käydä, vaikka ne voivat tuntua kaukaisilta tai vaikeilta.
Mitä jää muiden mietittäväksi ja hoidettavaksi sen jälkeen, kun minä kuolen? Kuolinsiivouksesta on tullut trendi, jolla vähennetään ylimääräistä tavaraa – ja hyvä niin. On melkoinen määrä muitakin asioita, joita olisi hyvä miettiä etukäteen, keskustella ja dokumentoida.
Hoitotahto, kuolinilmoituksen värssyt, siunaustilaisuuden ohjelma, arkku- vai uurnahautaus, hautapaikka ja -kivi, puhelinliittymä, vakuutus, pankkitili, Facebook ja muut sometilit, ruokakaupan kanta-asiakkuustilille kertyneet säästöt, tietokoneen tiedostot. Muun muassa.
Kun minusta aika jättää, joku joutuu miettimään tämän kaiken. Käytännön asioiden hoitaminen ja järjestäminen on osa surutyötä, mutta jos joutuu joka asian kohdalla pähkäilemään, miten tämä pitäisi hoitaa ja miten vainaja olisi halunnut, urakasta tulee tavallistakin raskaampi.
Hoitotahdolla on merkitystä
Kun en enää koe elämääni mielekkääksi esimerkiksi pitkälle edenneen sairauden ja kovien kipujen vuoksi, eikä lääketiede pysty tarjoamaan mitään toivoa paranemisesta, miten haluan itseäni hoidettavan? Haluanko pitkittää elämääni niin kauan kuin mahdollista, vai haluanko, että saan vain tarvittavan kipulääkityksen?
Samana päivänä, kun isäni kuolinilmoitus julkaistiin lehdessä, samalla sivulla Päivän sana -palstalla sairaalapappi Harri Heinonen kirjoitti:
”Milloin ihmisen olisi oikea aika kuolla? Minkä ikäisenä? Tärkeämpää taitaa olla kysymys siitä, milloin elämä ei ole enää mielekästä. Kun parantumaton sairaus tai tapaturmasta aiheutuneet vauriot aiheuttavat kärsimyksen joka ylittää ihmisen sietokyvyn, voidaan mielekkyys kyseenalaistaa.
Toki kärsimys on subjektiivinen kokemus, sen voi määritellä ainoastaan kokija itse. Näin ollen mielekkyyttäkään ei voi arvioida toisen ihmisen puolesta. Voimme vain olettaa tai arvailla.
Kun kärsimyksestä johtuen elämän mielekkyys on kadonnut, kuolema paljastaa lempeät kasvonsa. On hyvä, että kärsimyksen sijaan elämä päästää irti. …”
Elämän loppuvaiheen hoitoa ohjaavat ja säätelevät kansalliset ja kansainväliset ja lait, sopimukset ja suositukset. Niiden perustana ovat perusoikeudet ja itsemääräämisoikeus sekä yksilön koskemattomuus ja ihmisarvon kunnioittaminen.
Eutanasiasta eli armomurhasta tai kuolinavusta ei Suomessa saa puhua, eikä se ole Suomen lain mukaan mahdollista. Juuri siksi on hyvä tietää, mitä hoitotahdossa voi ilmaista.
Voin etukäteen päättää, onko hoitotahdossani mainintaa elvytyskiellosta, joka tunnetaan kansainvälisestä lyhenteestä DNR (Do Not Resuscitate – Ei saa elvyttää) tai DNAR (Do Not Attempt Resuscitation). Tällöin hoitohenkilökunta ei edes yritä elvytystä.
Lisää tietoa hoitotahdosta ja lomakkeita, joilla voit ilmaista hoitotahtosi, löytyy THL:n sivulta Hoitotahto sekä Duodecimin Terveyskirjaston sivulta Hoitotahto – Käytännön ohjeita.
Myös palliatiivisen hoidon ja saattohoidon Käypä hoito -suositus sisältää tietoa, johon kannattaa tutustua.
Olemme kiitollisia siitä, että isämme hoitotahtoa kunnioitettiin. Sairaalassa hänen kanssaan käytiin tarkat keskustelut, ja sairauden tilanne tutkittiin ennen päätöstä saattohoitopaikasta. Paikka järjestyi nopeasti, eikä hänen kärsimystään pitkitetty tarpeettomasti. Ilman selkeää, omakätisesti allekirjoitettua ja suullisestikin ilmaistua hoitotahtoa tilanne olisi voinut olla toinen.
Onko kuolinilmoituksella väliä?
Minkälainen teksti pitäisi laittaa kuolinilmoitukseen? Helposti löytyy malleja muista ilmoituksista, mutta mikä on juuri se, joka sopii tähän, minun ilmoitukseeni? Onko tekstillä väliä, kun en itse ole sitä lukemassa?
Joku sen kuitenkin joutuu miettimään, ja joku sen lukee.
Vanhempani olivat yhdessä keränneet julkaistuja värssyjä ja valinneet niistä sopivat isän kuolinilmoitukseen. Ensimmäinen kertoi vanhempien yhteisestä matkasta ja äidin kaipauksesta, toisessa oli isän viimeiset terveiset. Jos äiti ei olisi kertonut, että säkeet oli poimittu lehdestä, niitä olisi luullut heidän itse kirjoittamikseen, niin osuvia ne olivat.
Myös siunaus- ja muistotilaisuudet he olivat yhdessä miettineet: mitkä musiikit, mikä kappeli, vain yksi kukka kultakin vieraalta. ”Ei se mikään kukkanäyttely ole”, oli isä sanonut. Toive ilmaistiin kuolinilmoituksessa, ja kaikki vieraat noudattivat toivetta.
Vaikka tuona päivänä suru tuli kenties konkreettisemmaksi kuin koskaan aiemmin, päivästä jäi kaunis muisto, kuten isä halusi.
Hautakiven keveys
Jos olen asunut monella paikkakunnalla ja sukukin on hajallaan eri puolilla maata, jälkeen jäävillä voi olla monenlaisia näkemyksiä hautapaikan suhteen, ellei asiasta ole puhuttu. Pahimmillaan asiasta saadaan aikaiseksi riita. Aivan turhaan, kun paikasta voitaisiin puhua etukäteen, tai oman toiveensa voi dokumentoida.
Millainen on kaunis ja kevyt hautakivi? Äiti halusi noudattaa isän toivetta kauniista muistosta myös hautakivessä. Sitä he eivät olleet yhdessä ehtineet päättää; vain kivilaadusta oli keskusteltu, sekä isän tekemästä tiffanylasikoristeesta, joka oli tarkoitus kiveen laittaa. Näillä suuntaviivoilla oli kuitenkin helpompi edetä kuin jos asiasta ei olisi keskusteltu mitään.
Digiaika ja EU-säädökset
Jätetäänkö Facebook-profiili muistosivuksi, vai poistetaanko tili kokonaan? Mitä tietokoneelta löytyy, ja mitä tiedostoille tehdään?
Me ehdimme sopia isän kanssa näistä, joten vain käytännön toteutus jäi tehtäväksi.
Kaikesta suunnittelusta ja valmistelusta huolimatta voi tulla yllätyksiä.
Aiemmin allekirjoitetuilla valtakirjoilla ei enää olekaan mitään virkaa, kun EU-säädökset ovat muuttuneet. Puhelinliittymän omistajuuden siirtämiseksi tarvitaan kaikilta perikunnan jäseniltä käsin allekirjoitettu valtakirja. Vakuutusyhtiölle pitää toimittaa perikunnan jäsenten sotu, puhelin ja sähköpostiosoite, jotta sieltä voidaan lähettää pyyntö valtakirjan sähköisestä allekirjoituksesta. Lähikaupan kanta-asiakkuuden rinnakkaiskortilla vuosikausia kerätyt säästöt häipyvät kuin tuhka tuuleen, kun vainaja on ollut pääkortin haltija.
Asioiden selvittäminen pitää kiinni arjessa – joillekin se voi toisaalta olla viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän.
Surun keskellä helpottaa, jos voi mahdollisimman usein pysähtyä ja ajatella: ”Näin hän sen halusi.”
Aiheeseen liittyvää tässä blogissa:
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 