Mikä oli tässä kuukaudessa tärkeintä? Mitkä olivat tärkeimmät oivalluksesi ja havaintosi kuukauden aikana? Näin kysyy Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenterin Pysähdyksen paikka.

Helmikuu on tuonut eteen tilanteita, jotka ovat haastaneet pohtimaan ja tiedostamaan vaikeitakin asioita ja tunteita.

Osaamattomuuden häpeä.

Lapsuudessa yritin sisarusperheen kolmantena usein osata kaikkea, mitä isommatkin. Pärjätä itse kysymättä neuvoa tai pyytämättä apua.

Tämä tuli mieleeni nyt, kun oli opiskelijoiden kansainvälisen vaihdon hakuajan takaraja. Miten vaikealta tuntui, kun oli kysyttävä monia asioita muilta kv-koordinaattoreilta tai kv-päälliköltä! Joskus annoin opiskelijalle ensin väärän ohjeen, ja lähetin korjauksen perään, kun olin varmuuden vuoksi tarkistanut asian. Onneksi tarkistin.

Ja koko ajan eteen tulee hakuprosessin uusia vaiheita, joista minun on edelleen kysyttävä. Partnerikorkeakoulujen ohjeet poikkeavat toisistaan, opiskelijoiden kysymykset ja tilanteet ovat erilaisia; lomakkeita, joiden täyttämiseen opiskelijat kysyvät apua, tuntuu olevan tuhottomasti. Lisäksi olen koordinoimassa henkilöstövaihtoa ensimmäistä kertaa, ja mukana järjestämässä Turun AMK:n ensimmäistä täysin verkossa pidettävää kansainvälistä viikkoa.

Olen saanut apua ja ystävällisiä vastauksia, siitä ei kysymisen vaikeus ole kiinni. En vain haluaisi vaivata muita, enkä myöntää, etten nyt vieläkään hahmota tätä kokonaisuutta ja omaa rooliani eri vaiheissa, enkä ole sisäistänyt kaikkia ohjeistuksia.  

Minua on lohdutettu, että kestää tämän vuoden verran (jonka uusi puolikas työsuhteeni tällä hetkellä jatkuu), että pääsee tähän tehtävään kunnolla sisälle. Pitää siis opetella armollisuutta itseään kohtaan.

Epätasapainon kautta kohti sisäistä tasapainoa.

Tammikuussa nyrjähtänyt nilkka ei ole parantunut. Röntgenissä ei näkynyt murtumia, mutta magneettikuvauksessa löytyi kantaluun osan pieni murtuma ja nivelsiteiden repeytymiä. Saan jalkaan kuukaudeksi ortoosin, joka pitää nilkan paikallaan. Sen kanssa saa kävellä, mutta autolla ajaminen on kiellettyjen listalla, samoin kuin ylimääräinen rasittaminen.

Katselen siis edelleen aurinkoista talvisäätä ikkunasta, ja käyn ulkona liukkaalla kotitiellä vain varovasti piipahtamassa. Kampuskäynnit vaikeutuvat, kun en pääse itse ajamaan autolla. Julkisilla ei täältä maalta kovin kätevästi pääse ilman ylimääräistä kävelymatkaa ison tien varteen pysäkille. Jälleen olen toisten avun varassa, kun joudun pyytämään kyytiä päästäkseni kampaajalle, suuhygienistille, työpaikalle.

Liikkumisen rajoitteet tuovat mieleen nivelreuman ja allergioiden mukanaan tuomat rajoitteet kouluaikoina. Jouduin jättämään luistelun, enkä koskaan oppinut kunnolla pelaamaan pesäpalloa, kun katselin muiden peliä ikkunan takaa.

Mutta samalla tiedostan, että tämän oli nyt tapahduttava näin. Hitaasti liikkuminen on laskenut kierroksia, jotka muuten olisivat nousseet aivan liian korkealle sekä työtilanteen että omaan konserttiin valmistautumisen vuoksi.

Menettämisen pelko.

Kaartinjääkäri altistui palveluksessa koronalle kahteen eri kertaan. Samaan aikaan kotona mies sairastui kovaan flunssaan. Hetken aikaa mielessä oli pelko. Nytkö se sitten iski. Miten tästä selvitään.

Kummankin testit näyttivät onneksi negatiivista. Kuin ihmeen kaupalla kaartinjääkäri selvisi ilman tartuntaa, joutui tosin olemaan yksin eristyksessä 12 vuorokautta, mutta kuitenkin terveenä. Lomille tultuaan hän ei saanut edes flunssaa, vaikka isänsä yski ja aivasteli niin, että talo tärisi. Minäkin selvisin parin päivän käheällä kurkulla, ja mies parani jälleen kylmäuintikuntoon.

Ja sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, josta kirjoitin ajatuksiani viime viikolla.

Tietoisen läsnäolon opettaja Eckhart Tolle toteaa pelon olevan osa piilevää emotionaalista ahdistusta. Hän opettaa:

”Psykologinen pelkotila eroaa konkreettisen ja todellisen, välittömän vaaran aiheuttamasta tuntemuksesta. Se ilmenee muun muassa monenlaisena rauhattomuutena, murehtimisena, levottomuutena, hermostumisena, jännittyneisyytenä, hätänä ja kauhuna. Tällainen psykologinen pelko kohdistuu aina johonkin, mitä saattaisi tapahtua, ei siihen mitä nyt on tapahtumassa.” (Eckhart Tolle: Läsnäolon voima. Tie henkiseen heräämiseen, Basam Books, 13. painos, 2013)

Se, mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, on kauheaa, järkyttävää, pelottavaa.

Mutta juuri nyt me olemme turvassa.

Millainen helmikuu sinulla oli? Mitä oivalluksia ja havaintoja huomasit?

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias Runo- ja äänimeditaatio Resonanssin® kehittäjä, viestintävastaava, kv-koordinaattori, runoilija ja lauluntekijä Maskun Lemusta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: