Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu – niinkö?

Kirjoitin tätä tekstiä eilen. Ajattelin laittaa johdannoksi jotain tällaista: ”Positiivisuusvaroitus. Jos et nyt jaksa mitään positiivisuusajattelua, niin jätä tämä väliin. Minulle nimittäin kuuluu hyvää.”

No, sitten tänäaamuna itkin kivusta enkä saanut taaskaan aamuyöllä nukuttua. Meillä on vielä kivun kanssa keskustelut kesken. Ehkä jonain päivänä ymmärrämme toisiamme.

”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu”, sanoi skotlantilainen keksijä ja tiedemies Alexander Graham Bell. Hän jatkoi ajatusta: ”Mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, ettemme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.”

Etenkin koronapandemia on tuonut eteemme monia pettymyksiä ja suljettuja ovia – toisille enemmän, toisille vähemmän. Ymmärrän, että tapahtumajärjestäjien ja kulttuurialan toimijoiden on nyt todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, löytää uusia ovia ennen pandemiatilanteen rauhoittumista.

Meillä muilla on sen sijaan mahdollisuus miettiä, mikä uusi mahdollisuus kustakin vastoinkäymisestä voisi löytyä.

Työelämässä yksi suurimmista pettymyksistäni koronavuonna – ja sen jälkeen tänä toisena koronavuonna – on ollut, etten ole koronaviestinnältä päässyt tekemään sidosryhmälehteämme Talk Magazinea. Vuoden 2020 numero tehtiin syksyllä 2019.

Painetun lehden päätoimittaminen on ollut ehdottomasti yksi lempitehtävistäni koko tänä 21 vuoden aikana, jonka olen ollut Turun AMK:ssa töissä. Aikaisemminhan meillä oli Aurinkolaiva-lehti, joka oli nimetty silloisen logomme mukaan.

Nyt turvallisuus- ja kriisiviestintävastuuta jaetaan, ja minulle tarjoutui tilaisuus tehdä kielenhuolto Talk Magazinen Kestävä Tulevaisuus -teemalehdelle. Kielenhuolto on myös yksi suosikkihommistani – minussahan asuu aika isokin kielipoliisi.

Lisäksi on suunnitelmissa jakaa viestintätiimin sisällä myös sarjajulkaisujemme töitä. Saan piakkoin hoidettavaksi erään käsikirjoituksen työstämisen valmiiksi julkaisuksi yhdessä kirjoittajien kanssa. Uusi tehtävä, jota odotan innolla!

Harrastuksistani löytyy myös muutama esimerkki. Viime talvena hain runomeditaatiolle tavaramerkkiä. Sain hakemukseeni pyynnön lisätä tiettyjä asioita, joita en aivan ymmärtänyt. Päätin jättää hakemuksen sikseen.

Ja niin oli tarkoitus. Alkuvuodesta sain rohkeutta lisätä syksyn Raisio-opiston runomeditaation esittelytekstiin mukaan äänimeditaation. Ensimmäiset äänimeditaatiokokeilut ovat olleet haparoivia, mutta minä opin, aivan kuten kollegani Minna Haapasalo kirjoitti ensimmäisessä blogitekstissään.

Tuleeko se olemaan eri vokaalien värähtelyjen tunnustelua kehossa, shamaanilaulun tapaista, musiikkiterapiassa opittuja hiljaisen äänen harjoituksia, kirkkolaulun tyyppistä vai kehtolaulujen hyräilyä, tai kaikkia näitä? Saa nähdä.

Erilaisten mahdollisuuksien kokeilu ja harjoittelu on tuntunut hyvältä. Olen varma, että tämän syksyn neljä kertaa ovat alku jollekin uudelle.

Kuudennen runokokoelmani käsikirjoitusta olen tarjonnut kustantajille jo jonkin aikaa. Vaikka yhdeltä ihanalta pienkustantajalta sain palautetta, että käsikirjoitus on valmis kokonaisuus ja ansaitsee tulla julkaistuksi, olen nyt oivaltanut, ettei sen kuitenkaan ollut tarkoitus nähdä päivänvaloa siinä muodossa.

Sisältö ei ole sitä, mitä nyt haluaisin maailmalle viestiä. Teen käsikirjoituksen uusiksi. Katsotaan, mitä mahdollisuuksia siitä avautuu. Voihan olla, ettei sitä ole tarkoitettu kirjamuotoiseksi ollenkaan…

En lukitse itseäni ajatukseen, että tiettyjen runojen pitää tulla julki tietyssä muodossa. Olen kokenut esimerkiksi yhteisnäyttelyt taiteilijaystävieni kanssa erinomaiseksi tavaksi tuoda runoja esille. Samoin tämän blogin, vaikka kaikki blogin lukijat eivät välttämättä välitäkään runoista. Aina ei tarvitse miellyttää kaikkia.

Oikean olkapään ja käsivarren kivut pakottivat miettimään, miten voisin esittää jonkinlaista tanssia True love – itsensä rakastamisen taito -näyttelyn taideillassa. Päädyin antamaan vasemmalle kädelle luvan johtaa tanssia.

Ja siitähän tuli aivan omanlaisensa juttu, jota en varmasti olisi sellaisena toteuttanut, jos oikea käsi olisi ollut kunnossa.

Minkälaisia ovia sinä olet löytänyt vastoinkäymisistäsi? Tai voisitko löytää?

P.S. En ole aina ollut näin positiivinen. Käyn parhaillaan Sisäisten matkojen matkatoimiston Kehotietoisuus II -kurssia, jonka teemana on Luomisen seitsemän askelta, joista ensimmäisenä Mahdollisuuksien ulottuvuus. Sen myötä näitä uusia ovia on avautunut sekä mielessäni että fyysisessä todellisuudessa.