Herään kello 2.50. Olen yllätyksekseni nukkunut selälläni koko alkuyön. Käännyn kyljelleni ja yritän nukahtaa uudelleen.
Mietin, miten muotoilen eilisen palaverin keskustelun muistioon, ja miten muokkaan rehtorille tehtävää selvitystä, joka liittyy palaverin aiheeseen.
Toivottavasti se podcast-juttu onnistuu, mistä eilisen toisessa palaverissa puhuttiin. Se olisi varmasti hieno juttu. Laittaisinko jo tänään viestiä siitä tekijöille…
Vasen hartia särkee, on vaikea löytää sopivaa asentoa. Mitä hittoa, onko särky nyt siirtynyt oikeasta vasempaan. Vasemmalla puolella selässä on pitkä viiltävä kipu, lihasjumi.
Kokeilen, josko voisin vähän aikaa olla oikealla kyljellä. En uskalla olla pitkään, ettei oikea hartia ala kipuilla uudestaan.
Pitäisikö antaa Vivaldille lisäaikaa ja valita oppilaskonserttiin keväällä harjoittelemani kappale? Jos konsertti nyt ylipäänsä voidaan järjestää. Alan muistella Nightwishin kappaleen sanoja ja laulaa sitä mielessäni.
On vessahätä, mutta yritän sinnitellä, jos vaikka nukahtaisi. Muistan gynekologini tiukan sävyn, kun hän käski lopettamaan yöllisen vessassa ravaamisen useita vuosia sitten.
Käännyn vatsalleni, vedän jalat vatsan alle ja yhden tyynyn rinnan alle, perhosenmallinen tyyny posken alla. Selkä venyy mukavasti.
Hetken päästä polvet alkavat sattua, ojennan jalat suoraksi.
Alan miettiä, mitä puhun yhteisnäyttelyn taideillassa runoista ja tanssiteoksista. Itkettää, kun mietin isää, jonka kuolema, kärsimyksestä ja kivusta vapautuminen on mukana tanssissa. Pystynköhän tilaisuudessa puhumaan isästä itkemättä? Entä jos alkaa itkettää, on maski kasvoilla ja pitäisi pyyhkiä nenää?
Pystyisinköhän kuitenkin esittämään tanssin maskin kanssa? Voisi kokeilla tänään.
Annan periksi, käyn vessassa. Kello on jo puoli kuusi, huomaan keittiön ohi mennessäni. Olenkohan kuitenkin nukahtanut joksikin aikaa.
Siirrän tyynyt aloitusasentoon: lämpötyyny (joka ei tietenkään enää ole lämmin) jalkojen päälle, jalkatyyny polvien alle, kaksi tyynyä pään alle jotta en kuorsaisi.
Otan puhelimen ja haen jotain sopivaa meditaatiota. Tämä aikainen aamu näkyi jälleen päivän palauttavimpana jaksona Firstbeat-mittauksessa – silloin kun pystyn rentoutumaan ja lepäämään meditaatiossa.
Suositteluista löydän saksankielisen meditaation ja aloitan sen riemuissani: nyt saan nauttia ihanasta kielestä ja rentoutua miellyttävä naisääni seuranani.
Meditaatio onkin alkujohdannon jälkeen pelkkää musiikkia. Kaunista, muttei riitä pitämään ajatuksia loitolla.
Jatkan taideillan puheenvuoron miettimistä. Kehollisuus runon kielessä. Miten runo pääsee mahdollisimman syvälle kehon kieleen. Ei se kai pääsekään, niin syvälle kuin tanssi.
On näyttelyn runoissa sentään muutakin kuin kipua. Unettomuusrunot voisi mainita, vaikkei niitä ole mukana. Voisinkin ensi kerraksi koota runomeditaatioon iloisia runoja, kun viimeksi sanottiin, että kaikki runot on synkkiä ja surullisia.
Isästä ajatus menee äitiin. Voisin mennä äidin seuraksi pyhäinpäivän iltajumalanpalvelukseen, jossa luetaan vuoden aikana pois nukkuneiden nimet. Tuomiokirkossa pystyy pitämään turvavälit, eikä äidin tarvitsisi kävellä yksin kotiin pimeässä. Matka ei ole pitkä, mutta jokirannassa yksin kulkeminen pimeällä tuntui vähän arveluttavan äitiä.
Koira hyppää sänkyyn ja alas, uudestaan sänkyyn ja alas ja eteiseen. Mies nousee, laittaa takin päälleen, ottaa taskulampun ja menee koiran kanssa pihalle.
Kello on vähän yli kuusi, otan seitsemäksi laitetun herätyksen pois, teen aamuvenytykset ja nousen ylös. Paras ruveta hommiin, niin saa ajatukset järjestykseen (ehkä).
Kyllä kai näillä unilla tämän päivän jotenkin pärjää. Ainakin iltapäivään saakka.
Lue myös:
Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 