Kuuntelen Kehotietoisuus-valmennusta. Puhutaan tunteista ja niiden sallimisesta. Jos lapsena erilaiset tunteiden ilmaisut on vaimennettu, selviytymiskeinoiksi on voinut valikoitua joko hyvin vahva tunteiden ilmaiseminen tai niiden patoaminen.

Jos oma selviytymiskeino on aikuisena edelleen käytössä ja muuttuu itselle (tai muille) haitalliseksi, se on hyvä tiedostaa ja hyväksyä. Ajan kanssa toimintamallia on mahdollista muuttaa.

Tunnistan itseni tunteiden patoajaksi, kuten kirjoitin aiemmin tekstissä Pojista polvi paranee. Olen opetellut ilmaisemaan tunteitani kirjoittamalla, laulamalla ja kehollisestikin, mutta edelleenkään en aina edes tunnista, miltä minusta tuntuu.

”Lapsuudessa saadut kokemukset ja niistä tekemämme johtopäätökset seuraavat meitä aikuisikään saakka. Sitä varmemmin, mitä vähemmän olemme niistä tietoisia.  Niiden lisäksi reaktioihimme, ajatuksiimme ja tunteisiimme vaikuttavat ylisukupolviset toimintamallit ja traumat.”

Näin kirjoitin reilu vuosi sitten tekstissä ”Outi Mäenpää ja transaktioanalyysi”.

Luen äitini viime kuukausien aikana kirjoittamaa tekstiä. Liki 60 vuoden avioliitto päättyi puolison kuoltua; samaan aikaan korona eristi äidin kaksinkertaiseen yksinäisyyteen. Hän valitsi selviytymiskeinokseen kirjoittamisen – siivoamisen lisäksi – ja antoi tekstinsä minun luettavakseni, kun oli selvinnyt pahimman yli.

”En ole luonteeltani tai tavoiltani ’itkuiikka’, se minusta kitkettiin lapsena”, äiti kirjoittaa. Ja jatkaa, että yrittää olla reipas ja itsenäinen, ettei sairastuisi ja rasittaisi lapsia.

Kumman tutulta kuulostaa. ”Sairastuin vahvuuteen”, kirjoitin itse aiemmin. Ja kävikö nytkin niin? Että isän kuoleman jälkeen en ole antanut itselleni tilaa surra?

Keho oli – taas kerran – viisaampi kuin mieli, ja järjesti aikaa.

Teen valmennukseen kuuluvaa harjoitusta ”neutraali tunnelatauksen tunteminen”. Päivän mittaan voi pysähtyä ja kysyä itseltään, mitä nyt tunnen.

Nyt tunnen…

… itseni pieneksi ja heikoksi. Se itkettää, ja kaipaan isän syliin.

… kiitollisuutta siitä, että saan jakaa isän kuolemaan liittyviä tunteita ja ajatuksia niin äidin kuin sisarusten kanssa.

… surua siitä, etten ole voinut olla enemmän äidin tukena hänen pimeimpänä syksynään.

… kiukkua siitä, että perhanan koronan takia emme voi halata!

Jatketaan harjoituksia, kuten sanonta kuuluu.

sisäkkäin kahdet tikkaat, joissa lunta

Lue myös:

Miten purat kiukkuasi?

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: