Voin kohdata jokaisen aamun tyynesti.
Avainsana-arkisto:aamu
Keskiviikon kuvaruno: Paremmin näet auringon
Lokakuisena lauantaiaamuna aurinko oli jo noussut, kun olimme koiralenkillä. Sumu vielä viivytteli metsän reunoilla.
Eräänä yönä näin unta
Unessa olimme öisellä niityllä, makasimme selällämme vierekkäin ja katselimme tähtitaivasta.
Tarina lumikidekuusta
Nouseva aurinko sai kaiken kimaltamaan. Pienet unenpehmoiset pilvet peittivät välillä kuun.
Syysseuranta 12.9.2021, Posio
Mustikat ovat säilyneet aivan hyvinä näin pitkälle syyskuuhun. Osa pihlajista on saanut lehtiinsä tumman, lähes mustan värin.
Aamu-usvan hiljaisuus
Usva liikkui rantojen liepeillä, muodosti kuvioita, alati muuttuvia hahmoja.
Ovatko tekoni linjassa ajatusteni kanssa?
Kaistale aamunkirkasta
tummien harsopilvien välissä
Kaksi leipää, lämpötyyny ja muut rakkaat rutiinit
Rutiinit vapauttavat aivokapasiteettia tärkeämpiin, mielekkäämpiin ja luovempiin tehtäviin.
Tuuli ja lintubongari
Lähdin aamulla koiralenkille mieheni mukaan, jotta saisin unet ravistettua silmistäni. Heti ulko-oven avattuamme kuuluivat äänekkäät linnun huudot.
Oh, what a beautiful morning!
On olemassa hyviä aamuja, paljon. Ja ainakin joskus, ehkä useinkin, me voimme myös itse tehdä niitä.