Teimme näyttelyn ”Naisen ääni muinaisuudesta tulevaisuuteen” ripustusta Lemun kirjastoon maanantaina. Laitoin omat runotauluni kuvioon, jossa keskellä on näyttelyn julisteestakin löytyvä runo.
Kun mietimme julisteeseen tulevaa runoa, minulla oli kaksi ehdotusta. Veera sanoi heti, että tämä, koska siinä tulee esiin näyttelyteeman ajallinen ulottuvuus.
Ennen kuin sain oman,
ukkonen
ja tuulikuusten kumu
olivat ääneni.
En lakannut kuuntelemasta.
– Satu Haapala, Haikaran ikävä, 2001
Tässä on osittain samoja sävyjä kuin eräässä syyskuisessa Keskiviikon kuvarunossa (tässä loppuosa runosta):
Tumma jos on tuntematon
hissuksensa huomaamaton,
noin syntyy kärttyisät akat
kielet on pahansisuiset!
Mutta ”En lakannut kuuntelemasta” tuo erilaisen näkökulman: on joku toinen, jota runon minä kuuntelee.
Joku, jolla on ukkosen ja tuulikuusten ääni. Ja joka toimii runon minän äänenä.
Aika pelottava ajatus, vai mitä?
Asetelmaan on aika helppo sijoittaa nainen ja mies, varsinkin jos tarkastellaan yhteiskuntien historiaa vuosisatoja taaksepäin. Mutta asetelma voi olla myös toinen kuin se, mikä ensin tulee mieleen.
Ja toisaalta, tänä päivänäkin nainen voi olla ilman omaa ääntä, eri yhteiskunnissa ja kulttuureissa. Myös Suomessa. Usein saamme lukea esimerkiksi naisurheilijoista, -kirjailijoista ja -artisteista, jotka ovat kohdanneet urallaan sukupuoleen perustuvaa vähättelyä, ja vasta paljon myöhemmin uskaltavat kertoa asiasta julkisuudessa.
Miten tämä näyttelyn keskusruno on syntynyt?
Kirjoitan yleensä oman kokemukseni kautta. Rakastin lapsena kuunnella tuulessa humisevia pitkiä kuusia (tästä kirjoitin postauksessa Aidalla). Ja myös ukkosta, vaikka se vähän pelottikin. En oppinut ilmaisemaan tunteitani avoimesti, ja koin, että luontoa kuuntelemalla saan myös omat tunteeni tuuletettua.
Siksi pidän syystuulesta. Se riehuu minun puolestani.
Myöhemmin olen usein nähnyt ukkosesta unta silloin, jos jonkun kanssa on ollut jotain riitaa tai erimielisyyttä.
Runossa yksityisen voi nähdä yleisenä. Silloin siihen tulee syvempi ja moniulotteisempi sävy.
Sijoitin runot tarkoituksella ristin muotoon. Tiedämme, miten pitkä ja vaikea on ollut matka siihen, että nainen saa äänensä kuuluviin seurakunnassa. Edelleen asia herättää ristiriitoja.
Runotaulujen sijoittelun voi ajatella myös tähdeksi, jossa keskeltä aukeaa erilaisia näkökulmia naisen ääneen. On vahva äiti, joka laittaa pilvet jakaukselle, mutta lasten lähdettyä pesästä käpertyy karhuntaljan alle.
On taustalla vaikuttava nainen, joka pehmeällä kosketuksellaan saa miehen kyyneliin.
Mitä runotaulut kertovat sinulle? Tule kokemaan näyttely, kerro terveisesi vieraskirjaan, Facebook-tapahtumaan tai avajaisillassa!
Tervetuloa mukaan näyttelyavajaisiimme 11.11. klo 18 Lemun lähikirjastoon, Askaistentie 142! Pääset mukaan keskustelemaan näyttelyn teemoista ja teoksista. Mukana myös loitsulaulua sekä keskiajalla vaikuttaneen mystikko, kirjailija ja säveltäjä Hildegard Bingeniläisen inspiroimaa intuitiivista laulua.
Lue myös:
- Naisen ääni muinaisuudesta tulevaisuuteen – Lemun kirjastossa taidenäyttely marraskuussa
- Miksi loitsulaulua?
Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.
Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.
Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.
SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita 