Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Ei olisi marraskuu niin siedettävä, jopa odottamisen arvoinen, ilman Runoviikko-festivaalia ja jo perinteeksi muodostunutta yhteisnäyttelyämme. Runoviikko tulee aina oikeaan aikaan, keskelle synkintä syksyä marraskuun toisella viikolla.

Runoviikko alkaa aina marraskuun ensimmäisen viikon lopusta, ja sen otin lähtökohdakseni, kun joskus keväällä tai kesällä aloitin marraskuun ensimmäisen viikon tuunauksia.

Marraskuun esimmäisestä viikosta tulee varsin tiivis. Olen maanantaista keskiviikkoon syksyn yhteishaun valintakokeiden valvojana aamuvuorossa, mikä tarkoittaa aamulähtöjä varttia vaille seitsemältä. Ja helposti syötäviä eväitä mukaan.

Maanantaina iltapäivällä laitamme yhteisnäyttelymme ”Naisen ääni muinaisuudesta tulevaisuuteen” ripustuksen, ja illalla on vielä säestysharjoitus sunnuntain oppilaskonserttia varten.

Kun selvisi, että Maskun musiikkiyhdistyksen oppilaskonsertti sijoittuu tähän viikonloppuun, mukaan piti vielä saada tummempia punaisen sävyjä. Kappaleeni on nimittäin Habanera Bizet’n oopperasta Carmen. Yksi niistä kappaleista, joista olen unelmoinut nuoresta saakka.

Kun ensimmäisestä viikosta on selvitty, toisella viikolla olen EduCityn ServiceDeskissä viestintäpalvelujen päivystäjänä kolmena päivänä, ja hoidan viikon ajan viestinnän yhteisen sähköpostiosoitteen päivystystä.

Tästä tulee jo niin paljon kampuspäiviä yli puolentoista vuoden etäilyn jälkeen, että vähän hirvittää aamulähdöt pimeässä, mutta kaipa siitä selviää! Onneksi Kustavintiellä on nykyään valot.

Valoa löytyy myös kalenterin kattokruunusta, josta tämän aukeaman tuunaukset saivat alkunsa.

Torstaina 11.11. sitten vietämme näyttelyn avajaisia keskellä Runoviikko-festivaalia, jonka teemana on tänä vuonna ”Runo ja lava”. Siitä ideoimme oman näyttelymme teeman. Otamme lavan haltuun kolmen naisen voimin: Veera Ruohomäki, Tiltu Nurminen ja minä.

Avajaisissa kerromme ajatuksiamme näyttelymme teemasta ja avaamme teosten taustoja. Lisäksi ohjelmassa on 1100-luvulla vaikuttaneen Hildegard Bingeniläisen inspiroimaa laulua sekä loitsulaulua shamaanirummun säestämänä. Tervetuloa kokemaan ilta kanssamme Lemun kirjastoon kello 18 alkaen!

Marraskuun loppupuolelle on olen valinnut tietoisesti vihreää, koska vihreän määrä luonnossa vähenee. Vihreää voi nauttia monella tavoin – esimerkiksi kalenterin sivuilta.

Viestintäverkoston yhteinen inspiraatiopäivä tulee varmasti myös olemaan virkistävä.

Kuun viimeiselle viikolle sijoittuu puolestaan yhteisten palvelujen kehittämispäivä, johon minua pyydettiin pitämään yksi ohjelmaosuus. En nyt paljasta sitä tässä, koska ohjelmaa ei vielä ole julkistettu 🙂

Tältä viikolta löytyy sopivasti myös teksti ”Liikunta & rentoutuminen ja niiden määrä tasapainossa”, johon viittasin aiemmin postauksessa Kaikessa on kyse tasapainosta.

Tiesitkö, että limoviikuna viestii rauhallisuutta ja tyyneyttä? Ainakin tämän tekstipoiminnan mukaan, jonka lähdettä en huomannut merkitä muistiin.

Pikkujoulutkin löytyvät marraskuun lopusta.

…mutta suurin osa elämästä on arkea, ja arjen pienet teot merkitsevät!

Mitä piristävää sinä aiot tehdä marraskuussa?

Katso aiemmat vuoden 2021 kalenteripostaukset:

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Voit merkitä omat suosikkiblogit Seuraa-painiketta klikkaamalla, minkä jälkeen uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata postaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Advertisement

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias Runo- ja äänimeditaatio Resonanssin® kehittäjä, viestintävastaava, kv-koordinaattori, runoilija ja lauluntekijä Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: