Laita soimaan Felix Mendelssohnin Hebridit-alkusoitto. Varaa aikaa kymmenisen minuuttia. Tervetuloa musiikilliselle runomatkalle.

Jousten sävelkuvio
– kahdeksasosatauko – ja kipeä kvartti
virtaa päin myrskyä,
paiskautuu
aallonharjalta takaisin
ja katoaa.

1:00

Elämä on sarja kauniita kuvia
vieri vieressä, limittäin, sisäkkäin.
Tai… eihän se ole, vaikka niin haluaisimme.

Elämä on palasia kauniista kuvista,
epämääräisen muotoisia onnen hetkiä

tietoisuuden tuskan välissä,
reunat niin rosoisia
ettei kauneutta niiden sisällä aina huomaa.

2:00
Sellot nousevat

toisiin galakseihin.
Alttoviulujen tuuli jää, tarttuu puihin;
pilvet suhahtavat

ruohot puhuvat.

3:00

Elämä on palasia kauniista kuvista,
epämääräisen muotoisia onnen hetkiä
tietoisuuden tuskan välissä,
kipua, pelkoa, surua,
reunat niin rosoisia
ettei kauneutta niiden sisällä aina huomaa.

Eikä niistä koostuvaa ihmeellistä kokonaisuutta,
rikkinäisten palasten kauneuden ketjua.
Jos sen huomaisi,
voisi jokaisen palasen laittaa kehyksiin,
koota niistä näyttelyn
ja katsoa, miten ainutlaatuisen elämän on elänyt –
vinoine reunoineen,
rosoisine kuvineen,
ylijäämäkorteille koottuna.

4:30

Taivas
tekee oman mosaiikkinsa
riekalerimpsuista.
Sen kauneus
on hyväksyttävä,
vaikka aina kaipaa
ehjää, rikkumatonta.

Jousten sävelkuvio
virtaa päin myrskyä,
paiskautuu
aallonharjalta takaisin
ja katoaa.

6:25

Kuuntelin Beethovenin Kohtalonsinfoniaa.
Äkkiä se muistutti Mendelssohnin Hebridejä;
Hebridit ei enää ollut sama,
se oli tämä elämä,
meidän elämämme, joka pyörittää meitä,
välillä päästää suvantoon
lepäämään,
vyöryy ja vie taas mennessään.

Joskus, hetkittäin, voi sanoa:

Olen repinyt itselleni rauhaa,
itkenyt onnea.
En revi enää, en itke;
saan jokaisen aamun.

7:50

Elämä on sarja kauniita kuvia
vieri vieressä, limittäin, sisäkkäin.
Epämääräisen muotoisia
onnen hetkiä
reunat niin rosoisia
ettei kauneutta niiden sisällä aina huomaa.

8:40

Kuulet kaikkeuden laajenevan.
Äkkiä
se järjestyy, tiivistyy,
materia tanssii hellittämättä,
kiertoliike kiihtyy –
uupuneesti, raivokkaasti lyö viimeiset iskunsa,
klarinetti vastaa pehmeästi:
kaukaisen tähden valonsäde
lävistää avaruuden.

Hiljaisuus
on enemmän.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

9 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: