Kaikessa on kyse tasapainosta

Kysyin lokakuun kalenteripostauksen yhteydessä, voisiko joku lokakuun voimalauseista tai tekstikatkelmista löytyä jonkun muunkin kalenterista. Ensimmäinen vastaus oli: ”Kaikessa on kyse tasapainosta”.

Kommentoijan mukaan se on ehdottoman hyvä arkea ja tekemistä ohjaava motto. Olen täysin samaa mieltä.

Siksi tuo lause löytyykin lehdestä poimittuna tekstinostona kalenteristani viikolta 42, jonka vielä kesällä ajattelin aiempaan tapaan olevan koulujen syyslomaviikko ja AMKin opetukseton viikko. Silloin saattaisin pitää muutaman päivän vuosilomaa.

Koska syysloma onkin Turussa nyt viikolla 41, seuraavalle viikolle on tullut jo työasioita, joita en halua jättää väliin. Pari lomapäivää yritän silti saada siihen sopimaan.

Jäin miettimään, mitä kaikkea tasapaino merkitsee minulle, käytännön arjessa.

Minkä asioiden olisi hyvä olla tasapainossa, jotta voin hyvin?

Löysin seuraavia tasapainopareja:

Työ ja vapaa-aika

Se kaikkien ilmeisin. Eräs aiemmista esihenkilöistäni kannusti pitämään kunnon kesäloman lisäksi viikon lomaa muutaman kuukauden välein. Tämä oli itselleni hyvä neuvo: silloin ehtii palautua ennen kuin kuormitus kasvaa liikaa.

Tämän neuvon kun muistaisi aina, eikä ajattelisi, etten voi pitää lomaa kun töissä on sitä ja tätä…

Tällainen lomien jaksotus on tietenkin silkkaa ylellisyyttä, eikä siihen ole kaikilla mahdollisuutta, vaikka kuinka itseään muistuttelisi. Palautankin mieleen sekä itselleni että ihan kenelle tahansa seuraavan kouluttaja, tietokirjailija ja psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arolan sitaatin, joka löytyi syyskuun kalenteristani:

Perhe ja ystävät

Tärkeistä tärkeimmät. Molemmille pitäisi löytyä aikaa, energiaa ja läsnäoloa – koska näiltä rakkailta ihmisiltä niitä myös eniten saa.

Jos on jostain syystä joutunut jättämään jommankumman vähemmälle huomiolle, sen kyllä jossain vaiheessa huomaa. Sekä itse että muut osapuolet.

Perhe ja oma aika

Oma aika, mitä se on? Muistan tunteen niiltä ajoilta, kun lapset olivat pieniä. Kun lähdin pikapikaa vetämään jumppaa pitkään ja hartaasti rintaa imevän kuopuksen imetysvälissä, ja tulin pikapikaa takaisin imettämään. Kun olin puolikuntoisten lasten kanssa yksin kotona viikonloput ja mies oli töissä.

Näitä muistoja riittää varmasti kaikilla, joilla on tai on ollut pieni lapsi, yksi tai enemmän.

Pieni lapsi on riippuvainen vanhemmistaan, ja lapsen tarpeet menevät vanhempien tarpeiden edelle. Näin se vaan on. Jotkut sanovat, että oman ajan saaminen pienten lasten kanssa on järjestelykysymys. Usein se onkin – minäkin sain järjestettyä sen jumppaohjauksen imetysaikana. Aina eivät tukiverkostot kuitenkaan ole lähellä tai muuten käytettävissä, tai niitä ei ole.

Pikku hiljaa, kun lapset kasvavat, vanhemman on opeteltava ottamaan omaa aikaa. Lapsen kuuluu opetella olemaan hetkiä ilman vanhempaansa tai vanhempiaan, ja vanhemman kuuluu pitää huolta oman ajan tarpeensa täyttymisestä pitkän tauon jälkeen.

”Kyllä minulla on ihana mies. Olen kai hyppinyt liikaa seinille, kun hän sanoi tänään, että menisit vaikka muutamaksi päiväksi kylpylään, kyllä hän lapset hoitaa. En uskonut heti, että hän oli tosissaan. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään lähteä ilman lapsia, ainakaan niin että olisin yötä poissa. No, en ole imettänyt enää kuukauteen, joten miksi en voisi.” (Hengitämme samaa huonetta, Enostone, 2005)

Antaminen ja vastaanottaminen

Vastaanottamiseen liittyy myös pyytäminen, esimerkiksi avun pyytäminen. Osaanko pyytää ja vastaanottaa apua, silloin kun sitä tarvitsen? Vai ajattelenko, että minun pitää pärjätä itse, tai en halua olla vaivaksi muille? Tämä on itselleni ajankohtainen teema, jota olen käsitellyt Kehotietoisuus II -kurssilla.

Taisi olla ajankohtainen myös 18 vuotta sitten, kun katsoo edellä olevaa kursivoitua tekstiä.

Tasapainon kannalta on tärkeää, että kun annan itsestäni, osaan ottaa myös vastaan. Ja se, että osaan ottaa vastaan ilmankin, että annan jotakin itsestäni. Esimerkiksi voin pyytää apua ennen kuin olen ajanut itseni piippuun, tai voin ottaa vastaan vaikkapa ystävän kahvittelukutsun ilman että jään kiitollisuudenvelkaan.

Samoin voin antaa pyyteettömästi odottamatta vastapalvelusta, kuitenkin muistaen omat rajani. Jos vain annan jatkuvasti enkä saa tai osaa ottaa vastaan, voimani ehtyvät jossain vaiheessa.

Hiljaisuus ja ääni

Tämä konkretisoituu parhaiten autossa matkalla töihin tai kotiin, tai etätöissä kotona pitkin päivää. Tai kampuksella siinä, minkälaisessa työtilassa pystyn työskentelemään.

Keskittymistä vaativaa työtä teen parhaiten hiljaisuudessa, ja silloin käytävälle auki olevasta ovesta kantautuu häiritseviä ääniä. Kuulokkeet auttavat tähän jossain määrin, samoin kuin siihen, että rutiinitöissä kaipaan usein musiikkia tuomaan hyvää energiaa.

Toki kampukselta löytyy myös hiljaisen työn tila, joka on hyvä keskittymistä vaativiin töihin (ellei siellä olisi niin pirun kylmä!).

Automatkalla käy joskus niin, että haen sopivaa musiikkia joko radiokanavilta tai soittolistaltani – ja päädyn lopulta hiljaisuuteen tai omaan hyräilyyn. Puheohjelmia en pysty autossa kuuntelemaan, mieleni ja sieluni kaipaavat joko musiikkia tai hiljaisuutta.

Sosiaalisuus ja yksin oleminen

Juuri totesimme yhdessä taiteilijaystäväni Veera Ruohomäen kanssa Turun Kirjamessuilla tavatessamme, että vaikka on ihanaa, että messuja ja muita tapahtumia taas saa järjestää, tarvitsemme kumpikin yksinoloa ja hiljaisuutta.

Tapahtumia on nyt jonoksi asti, mutta kotoa lähtemisen kynnys on minulla kasvanut entisestään. Yksinkertaisesti viihdyn kotona, viihdyn yksin, viihdyn omien harrastusteni parissa, ja tarvitsen niitä.

Se ei tarkoita sitä, ettenkö tarvitsisi ja kaipaisi ystäviäni. Odotankin pääseväni taas tapaamaan pitkästä aikaa rakkaita ystäviä! Ja ystävien kanssa jaetut teehetket, konsertit, näyttelyt ja kesäteatteriretket ovat jättäneet lähtemättömiä muistoja.

Itselleni on tärkeää annostella sosiaalisia tapaamisia sopivasti. Silloin pystyn nauttimaan niistä sielun täydeltä.

Innostavat ja ei-niin-innostavat kotityöt ja työtehtävät

Käsi ylös joka on joskus miettinyt – joko koti- tai työtehtävistä: ”Pitääkö minun tehdä aina nämä tylsimmät/ikävimmät/rankimmat hommat?”

Mies kutsuu kodinhoitohuonetta nykyään minun harrastehuoneekseni, koska hoidan pyykkihommat. Kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään puolestani – vaatehuolto ei ole inhokkikotityöni, ja miehellä on pilke silmäkulmassa ja omakotitalon monet huoltotyöt hallussa.

Inhokkihommia kotona voisivat olla esimerkiksi vintin hiirenloukkujen tyhjentäminen tai lavuaarien hajulukkojen siivous. Mies hoitaa, eikä minua yhtään haittaa se, ettei hän tykkää pyykkäämisestä.

Viime viikonloppuna tosin jouduin pyydystämään ja tappamaan jonkun hiirentapaisen, kun miehen ollessa töissä koira oli äkännyt pikkujyrsijän makuuhuoneessamme (!) ja saanut sen hampaisiinsa. Olin kuullut aiemmin kolinaa vintiltä, ja ajattelin, että nyt se jäi räpsään. Mutta olikin hengissä, ja jotenkin jyrsinyt tiensä vintistä makuuhuoneeseen. Koiran irroitettua otteensa otus oli vielä hengissä ja vilisti pakoon, kunnes sain sen kiinni muovipussiin ja rutistin hengiltä. Yäk!

”Oksennusta makuuhuoneen lattialla, uunin pohjalla perunalaatikon ylikiehunut liemi. Illalla takan sytyttämisestä tullut savunhaju peittää muut hajut. Savusta tulee takantuoksu, ja rauha ja hiljaisuus leviävät taloon.” (Hengitämme samaa huonetta, Enostone, 2005)

Liike ja lepo

Voin paljastaa, että marraskuussa viikolla 47 kalenterissani lukee: ”Liikunta & rentoutuminen ja niiden määrä tasapainossa.”

Työpäivän lomassa minun on joskus vaikeaa päättää, teenkö taukojumpan vai pidänkö hengittely-lepotauon. Kumpaa nyt tarvitsen? Vaatii hetken aikaa ja kuulostelua, että tunnistaa tarpeensa.

Jos on tehnyt hektistä, poukkoilevaa, monikanavaista tai muuten stressaavaa työtä, aivojen lepo on paikallaan. Silloin myös fyysinen lepo saattaa palauttaa parhaiten, ei niinkään taukojumppa. Tämän huomasin Firstbeat-mittaustuloksista: taukoliikunta tai koiralenkki työpäivän keskellä ei ole palauttavaa, jos stressitaso on valmiiksi korkealla.

Valo ja pimeys

Kaivetaanpa kirkasvalolamput esiin! Pimeys on alkanut vaikuttaa minuun joka vuosi yhä enemmän – samaa ovat sanoneet monet ikäiseni tai keski-ikää lähestyvät ystäväni.

Siksi on tärkeää pitää kiinni valoisista hetkistä ja ajatuksista. Ja ottaa vaikka kynttilätkin esiin kirkasvalolampun lisäksi! 

Lopuksi jäin vielä miettimään sanaa ”tasapaino”. Jos jollain elämän osa-alueella tuntuu olevan vaikeaa saavuttaa tasapaino, auttaisiko, jos vaihtaisi tilalle sanan tasakeveys?

Löydätkö sinä elämästäsi näitä tai jotain muita tasapainopareja, jotka ovat erityisen merkityksellisiä tai haasteellisia sinulle?

Lue, mitä kirjoitin tasapainosta kesäkuussa 2020 Tiltu Nurmisen kanssa pidetyn yhteisnäyttelyn yhteydessä:

Tasapaino ja harmonia