Hyviä melodioita on usein sanoitettu uudelleen ja käytetty aivan uudenlaisissakin yhteyksissä. Tässä yksi esimerkki. Molemmat versiot ovat koskettaneet minua niin musiikin kuin sanoitusten kautta. Suomeksi sanoitettu on löytänyt tiensä myös omaan lauluohjelmistooni. Ehkä joskus myös espanjankielinen tarina…
”Hijo de la Luna” on José María Canon säveltämä ja sanoittama laulu, jonka alun perin on esittänyt espanjalainen yhtye nimeltä Mecano, solistinaan Ana Torroja. Kappale ilmestyi vuonna 1986 albumilla Entre el cielo y el suelo.
Laulusta, kuten koko albumista, tuli suuri menestys espanjankielisessä maailmassa. Youtubesta löytyy lukuisia versioita laulusta muun muassa eri maiden The Voice of Kids -laulukilpailuista.
Laulun tarinan mukaan mustalaisnainen (käytän sanaa mustalainen neutraalissa sävyssä, kuten monet tähän vähemmistöön kuuluvat käyttävät itsestään) oli rakastunut toiseen mustalaisheimoon kuuluvaan mieheen. Mustalaislakien mukaan heimojenväliset liitot eivät olleet mahdollisia, joten nainen rukoili Kuuta avukseen saadakseen haluamansa miehen.
Kuu suostui naisen pyyntöön, mutta pyysi vastalahjaksi parin ensimmäisen lapsen itselleen. Kuun mielestä nainen ei voinut rakastaa lasta tarpeeksi, jos oli valmis vaihtamaan tämän puolisoon.
Kun lapsi oli syntynyt, vanhemmat olivat tyrmistyneitä nähdessään, että pojan iho oli valkea kuin ”kärpän selkä” ja silmät harmaat, vaikka molemmilla vanhemilla oli tumma iho ja tummat silmät. Mies oli varma, että vaimo oli pettänyt häntä, ja puukotti vaimon kuoliaaksi. Mies meni poika sylissään vuorille ja jätti lapsen sinne.
Myöhemmin poika eli elämäänsä onnellisena Kuu äitinään. Kun Kuu oli täysi, lapsi oli onnellinen, ja kun poika itki, Kuu teki sirpistä lapselle kehdon ja lohdutti lasta siinä.
Kertosäkeen mukaan Kuu halusi olla äiti, muttei löytänyt puolisoa itselleen.
Tästä alkuperäistarinasta on levytetty myös suomenkielisiä käännöksiä.

Tähtilapsi, poika ainokainen
Dramaattisesta tarinasta on vain hienoisia, tuskin huomattavia jälkiä (ja nekin mahdollisesti ylitulkittuja) Anna Erikssonin sanoittamassa joululaulussa ”Anna meille rauha”. Kyseessä ei siis ole käännös, vaan uusi sanoitus ja erilainen käyttöyhteys. Annan sanoitus huokuu joulun rauhaa, lämpöä ja lohdutusta.
Ensimmäisessä säkeistössä puhutellaan ”hopeaista tähteä”, toisessa suoraan joulun lasta. Ihminen kuvataan maailmaan eksyneenä, ja pyydetään rauhaa joulun lapselta. Sitähän me usein jouluna toivomme, rauhaa, niin omaan elämäämme kuin maailmalle.
***
Mihin olet mennyt
tähti hopeainen?
Loistit meille kerran
pienen hetken verran
hohdit valoasi.
Muistaisitko meitä
tänne eksyneitä
puoleesi kääntyneitä?
***
Mihin olet mennyt, joulun lapsi?
Sädehtivän soihdun kantajaksi
meille tulit kerran
hyvyydestä Herran
annoit rakkautesi.
Muistaisitko meitä
tänne eksyneitä
puoleesi kääntyneitä?
***
Kertosäkeessä on häivähdys alkuperäisen laulun dramatiikasta, kun tuulet nousevat ja maailman yö lyö kasvoille. Näin synkkiä kielikuvia ei yleensä kuule joululauluissa.
***
Ja kun nousevat tuulet
tämän maailman yö
meitä kasvoille lyö.
Jos ääneni kuulet
niin pyyntöni mun
luokse vie kaivatun
Aa-aa, aa-aa
Anna meille rauha.
***
Kolmannessa säkeistössä puhujaääni vaihtuu: joulun lapsi vastaa maailman lapselle ja tuo lohdun sanomaa. Dialogimuotoisia joululauluja tulee helposti mieleen muitakin, esimerkiksi Varpunen jouluaamuna ja koskettava Konsta Jylhän joululaulu.
Mielenkiintoinen on kolmannen säkeistön kuvaus ”isän seuralainen” Jumalan pojan, Jeesuksen yhteydessä. Itse näen tässä hienovaraisen viittauksen alkuperäisversion Kuuhun, jota kuvataan usein Maan seuralaisena, vaikkakin tarinassa Kuu kuvattiin naishahmoisena. Harvoin kai Jeesus-lapsesta puhutaan isän seuralaisena?
***
Olen täällä vielä, maailman lapsi
Katso miten muutun kirkkaammaksi
Halki avaruuden äänesi mä kuulen
hohdan valonasi.
Tähti hopeainen, isän seuralainen
poika ainokainen.
***
Neljäs säkeistö kehottaa etsimään rauhaa ja joulun lasta omasta sydämestä ja lähipiiristä. Tässä kiinnostuksen herättää ”härkätie”: ”syleilystä äidin härkätieltä”. Mietin pitkään, onko sanalla tässä jokin symbolinen merkitys. Selitys saattaa kuitenkin olla se ilmeisin, eli ”Tuu, tuu, tupakkarulla” -kehtolaulu äidin sylissä – ja sopiva riimi.
Joka tapauksessa neljännen säkeistön lohdullisuus kruunaa upeasti Annan sanoituksen ja joulun sanoman. Tämän kauniin laulun oman ensimmäisen julkisen esityskertani lähestyessä toivon, että pystyn välittämään kuulijoilleni edes jotain rauhan ja lohdun sanomasta.
***
Sydämeesi katso, löydyn sieltä
syleilystä äidin härkätieltä
joulun tarinassa
sielunmaisemassa
kuljen vierelläsi.
Halki avaruuden
äänesi mä kuulen
aina vierelläsi.
Sanat: Anna Eriksson
Aiheeseen liittyvää:
Ramppikuumetta? Ei sitten yhtään!