Runomeditaatio: Pysähtyminen aistien äärelle

Osaatko pysähtyä kymmeneksi minuutiksi vain kuuntelemaan? Laita silmät kiinni ja hengitä muutaman kerran syvään. Ota vastaan erilaisia luonnon aistihavaintoja runojen muodossa. Voit yllättyä vaikutuksesta.

Lue myös:
Mitä voit odottaa, kun tulet runo- ja äänimeditaatioon?

• Runo- ja äänimeditaatio Resonanssi®: Turvallisuus ja kiitollisuus
• Runo- ja äänimeditaatio Resonanssi®: Nähdä elämän pienet heleet
• Kuuntele runo- ja äänimeditaatio Aurinkoisia runoja

Pysähtyminen aistien äärelle

Ennen seitsemää
sumu tulee vastaan,
pyyhkii posket,
herättää hiuksia myöten.
Tuuli kampaa otsatukan silmiltä.
Maailmalla on mahdollisuus.

***

Pilvien kerrokset

hajaantuvat
lehti kääntyy
paljastaa kuivan ruohon

hitaasti
ja yhtäkkiä
tavoittaa nuoren maan tuoksu

***

Avaimet jäivät pöydälle.
Pakollinen ulkoiluhetki.
Keinumisen
liike
ja rytmi

hiljaisuuden
liikkumattomuus
ja linnut.

Viimeinen työpäivä,
kesä.

***

Kurki on jatkanut matkaansa,
peurat vetäytyneet suojiinsa

Lentokoneen hiljainen jyminä,
junan kaukainen kolina

Mennäänkö etsimään peurat metsästä
ihan hiljaa, häiritsemättä
ei astuta oksien päälle,
paljaan jalan alla

                             märkä sammal

                                                          viileä kallio

                                                                                       kutkuttavat neulaset

Illalla peurat palaavat pellolle.
Ne ovat löytäneet kotinsa.

Kurki vielä etsii

                             kesäkotia

                                                          puolisoa

                                                                                       levähdyspaikkaa

***

Aurinko seinässä

lämmittää,
luo varjoja.
Siirry askel,
olet auringossa.

***

Syys käänsi
kesän ahavoittamat kasvonsa
kohti aurinkoa,
ojenteleiksi oksiaan tuulessa –
tiedäthän
miten siinä käy:
maa peittyi kullankeltaiseen.

***

Sumu kurkottaa siipensä tien yli
vaeltaa pellolla
tietämättä suuntaansa
ilmavirtojen vietävänä,
kotitiellä valtaa
koko tilan.

Vain rusko varvistaa
kirkkaan päälakensa näkyviin.
Minä luotan siihen.

***

Kun katsoo silmälasien yli
otsalampun valossa
valkeat sumuhiukkaset syöksyvät pimeydestä kohti,
hengityshöyry

                             kiemurtaa

                             sumun sekaan

koira istuu,
aistii metsää
ja peltoa

***

Äärimmäisen

hitaasti

kävellen

joudut etsimään tasapainoasi.

Hidasta vielä,
tulet itseäsi vastaan.

***

Aurauskeppi ei liiku vaikka sen heijastin kulkee,
niin kuin kuu
on aina eri paikassa
hirvellä ei ole heijastinta
eikä se näy

peuran silmät
kelluvat
pimeyden keskellä,
loikatessa vilkkuvan peräpeilin
voi vain kuvitella

Onko se mikä liikkuu elossa
mikä paikoillaan kuollut
totta mikä näkyy?

Ajatus loikkii,

                             jää

elää omia aikojaan,
jään aikoja

maa routii itsensä rikki
uusien siementen kasvaa

***

Kaunis vaikea elämä
on valo on korva on korvavalo

ei voi tietää

kuuntele
joka häive

kuuluu revontulet ja tähdet

ja lähdet
kunnes palaat

***

Jos puut päättyisivät hankeen
vuoret laskeutuisivat jokien ääreen,

järvien äärettömyyksiin

oman laulusi taju

pysyisi

kuulisit aamuruskon allasi,

neulasten tippuvan vesimusiikin

näkisit valon sulavan maahan

runkoja syleileviin kasvaviin renkaisiin

vapauttavan varpujen värit

tuntisit ajan

omaksesi

hengittäisit

sisään

pysähtyisit

ja ulos

***

Runot: Satu Haapala

• Tietoa runo- ja äänimeditaatio Resonanssista® ja muista runotuotteista