Perjantaina marraskuun ensimmäisenä päivänä kokoonnuimme hyvin pakattujen teosten kanssa Lemun kirjastoon sulkemisajan jälkeen.

Tiltu ja Veera järjestelivät pöydät pois näyttelyseinän edestä, sopiviksi ryhmiksi tilaan. Purimme teokset kasseista pöydille, keskustelimme minkälaisia teoksia kullakin on ja kuinka monta, ja miten saisimme ne parhaiten esille.

Tilajako syntyi pienen hetken pohdinnan jälkeen. Veera otti käyttöön vasemmanpuoleisen osan sekä vitriinikaapin, minun työni tulisivat keskelle, ja Tiltun teokset oikealle puoliskolle.

Saimme kirjastonhoitaja Armilta matalat tikkaat, ja kohta Tiltu totesi, että tarvitsemme kyllä isommat tikkaat, koska näyttelyseinä on korkeampi oikealta reunalta. Onneksi Armi oli sanonut lähtiessään, että varastosta löytyy korkeammat tikkaat.

Tarkistimme, montako taulusiimaa ja -koukkua kukin meistä tarvitsee, ja sitten saatoimme lähteä ripustamaan tauluja siimoihin. Lemun kirjastossa on kätevä ripustussysteemi siimoineen ja koukkuineen, ei tarvitse nauloja hakata seiniin.

Myös pari tuolia tarvittiin: niistä syntyi mustan päiväpeiton kanssa oiva pieni sohva mustavalkoisille Teija Helinin tekemille runotyynyille. Mielen lepohetkeen kutsuva runosohva pääsikin tilan keskelle, ja sen yläpuolelle runotaulut ja paperikollaasityöni (josta kerroin muutama postaus sitten).

runosohva

Pikku hiljaa teokset löysivät paikkansa. Katselimme välillä kauempaa, ja totesimme, miten hienosti värimaailmat jälleen sopivat yhteen. Teimme pientä hienosäätöä taulujen kanssa, tutkailimme toistemme töitä, keskustelimme tekniikoista, jaoimme tarinoita teosten taustalla – ja niiden ulkopuoleltakin.

Tarinoistamme löytyi monta eläintä. Veeran sudenkorennoista ja hiiren- ja kauriinkalloista se varmaan lähti, ja linnuista; Tiltun elämään oli ilmestynyt orava jos toinenkin. Veeran töistä löytyi myös ikuisuuden vertauskuva Ouroboros-käärme. Hän kertoi meille muinaisten suomalaisten tavasta ruokkia kotipiirissään käärmettä, jonka uskottiin suojelevan kotia ja suvun vainajia. Myös monen monta muuta kalevalaista ja muinaissuomalaista tarinaa kätkeytyy Veeran töihin.

Muinaissuomalaisuuden lisäksi teimme koskettavia matkoja Muumi-tarinoihin sekä sisäisiin ja toisiin maailmoihin, eikä kyyneliltäkään vältytty…

Kun kaikki oli valmista ja lähdimme kotiin, olin aivan unohtanut, että takana oli hektinen työviikko ja päällä alkava flunssa. Miten mahtavaa olla tällaisessa seurassa tekemässä uutta näyttelyä!

Näyttely ”Paikka jossa vedet kohtaavat” on auki 4.–29.11. Lemun lähikirjastossa, Askaistentie 142, Lemu, kirjaston aukioloaikoina eli seuraavasti:

  • Ma klo 10–15
  • Ti ja to klo 14–20
  • Pe klo 11–15

Avajaiset osana Runoviikko-festivaalia tiistaina 12.11. klo 18–19.30 – tutustu avajaisten ohjelmaan ja tule mukaan!

Seuraa blogia

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias äiti, viestintävastaava, runoilija ja ryhmäliikuntaohjaaja Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: