Ostin alkavan vuoden kalenterin kansikuvan takia. Käytän työasioihin sähköistä kalenteria, mutta kaiken pitää löytyä myös paperisesta kalenterista, jotta pystyn hahmottamaan kokonaisuuden.

Paperikalenterista löytyvät myös harrastuksiin ja muuhun vapaa-aikaan liittyvät merkinnät sekä kaikenlaisia muistiinpanoja.

Mietin kalenterin valintaa pitkään, tämän kauniskantisen sisäsivuilta kun ei löytynyt ajatelmia tai muuta mielenkiintoista. Kansikuva kuitenkin vetosi niin paljon, että kalenteri lähti mukaan.

kalenteri 2021 kannnessa vaaleanpunainen kukka

Edellisten vuosien Paulo Coelho-, Hyvinvointi- ja Harmonia -kalenterien jälkeen tyhjät sivut kutsuivat tuunaamaan kalenteria itse. Yhtä mielenkiintoista kuin lopputulos on matka, eli sopivien kuvien ja tekstien etsiminen. Kun etsii lehdistä ja mainoksista, löytää sellaista, mitä ei tiennyt etsivänsäkään.

Ensimmäinen aukeama sai tällaisen asun:

Kalenterin aloitusaukeama

Tammikuun alku…

…puoliväli…

mielikuvitusta kutkuttavia aiheita. ratkaisuja hyvinvointiin!

Viimeistään viikolla 3 kalenteri alkaa olla piukassa työasioita, joten itseään on muistutettava työn tauottamisesta.

jo pieni hetki keijujen hyvää tuoksua rauhoittaa

Tammikuun lopulla, tai viimeistään helmikuun alussa, valmistelen yhdessä taiteilija Tiltu Nurmisen kanssa Nousiaisten kirjaston galleriassa (toivottavasti) pidettävää näyttelyä. Mielenkiintoista nähdä, millainen näyttelykokonaisuus yhteistyöstämme tällä kertaa syntyy!

Taulujen paikka. Varaa aikaa, niin ehdit nauttia upeista yksityiskohdista.

Tilaa pitää kuitenkin jättää myös muistiinpanoille, joten liikaa ei voi kuvia ja tekstejä laittaa.

Onnenhippuja sinullekin tammikuuhun 2021!

Lue myös viimevuotinen kalenteripostaukseni Sähköstä ketunpoikiin – mitä kalenteri kertoo käyttäjästään? Millainen kalenterinkäyttäjä sinä olet?

Vuodenvaihteen lukemistoon sopii myös postaus Kuka minä todella olen?

P.S. Seinällä minulla on Dakinian ohjaaja Minna Aallon taiteilema jännittävä seinäkalenteri!

Minna Aallon tekemä seinäkalenteri 2021

Seuraa blogia Blogit.fi-sivun kautta. Omat suosikkiblogit voit merkitä Seuraa-painiketta painamalla, minkä jälkeen suosikkiblogien uudet postaukset näkyvät Blogit.fi-sivuston yläpalkin Seuraa-kohdan kautta.

Jos haluat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi, löydät postausten lopusta kommenttikentän jälkeen Seuraa-kohdan, josta voit tilata blogipostaukset itsellesi.

Saat jakaa blogin postauksia vapaasti, kunhan säilytät ne alkuperäisessä yhteydessään eli kokonaisina blogipostauksina.

Julkaissut Satu Haapala

Olen 50+ -vuotias Runo- ja äänimeditaatio Resonanssin® kehittäjä, viestintävastaava, kv-koordinaattori, runoilija ja lauluntekijä Maskun Lemusta.

Ota osaa keskusteluun

13 kommenttia

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kivannäköisen kalenterin valitsit, näin sen Akateemisessa. Ja kiva idea jälleen aikakauslehtikuville. Voisin kokeilla tätä itsekin. Mulla on aika perustylsä Ajaston Wega-kalenteri, mutta ostin vain sisukset, kullanväriset kannet jatkavat viime vuodesta. Kalenteri kaipaa tosiaan hiukan tuunaamista.

    Liked by 1 henkilö

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus