valokuvauspäivän kunniaksi kokosin tähän muutamia suosikkikuviani alkuvuoden aikana julkaistuista postauksista.
Viisi asiaa, joita eniten kadun elämässäni – ja viisi, joita en kadu
Sanotaan, että menneitä on turha harmitella. Joistain asioista mietin silti, että miksen silloin tehnyt toisin… Tässä viisi asiaa, joita kadun eniten, tärkein viimeisenä: Etten opetellut soittamaan kitaraa silloin nuorena, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Kerran eräällä kesäleirillä olisi ollut mahdollisuus oppia. Koskaan ei ole myöhäistä, mutta kynnys on kasvanut entistä korkeammaksi entiselle pianistille ja klarinetistille – …
Jatka lukemista Viisi asiaa, joita eniten kadun elämässäni – ja viisi, joita en kadu
Ajatus alkuviikkoon – Viikko 33
Mikä kortti kuvaa fiiliksiäsi, kun elokuun kolmas viikko on alkamassa?
Runomeditaatio kaikenlaiseen maailmasta peseytymiseen
Palaa muutamaksi minuutiksi veden äärelle ja tunne veden vilvoittava, virkistävä ja rauhoittava voima!
Ajatus alkuviikkoon – Viikko 32
Minkä fiiliksen otat mukaan tähän viikkoon?
Kiviä ja kallioita
Olen ollut aina viehtynyt kiviin ja kallioihin, suorastaan kiintynyt.
Tarvitseeko minua enää kukaan?
”Mitä minä nyt sitten teen?”, äiti sanoo mielessään kysyneensä isältä.
Kymmenen kohdan helppo keppijumppa
Nyt löydät erillisinä Facebook-videoina olleet helpot ja tehokkaat keppijumppaliikkeet tästä kootusti!
Kalenteri 2021: Elokuu
Haluan luoda kauneutta eri tavoin. Tämä kalenterituunauskin liittyy kauneuden luomiseen arjen keskelle.
ARVONTA! Mikä näistä on SINUN?
Osallistumalla arvontaan voit voittaa oman valintasi mukaan jonkun näistä kirjoista tai runotekstiileistä! Osallistu linkittämällä joku SATUnnaista-blogin lempparipostauksistasi lauantaihin 31.7. klo 24 mennessä Facebookin tai Instagramin (haapala.s) arvontapostaukseen (Huom. Laita linkki, ei otsikko.)Voit osallistua enintään kolmella arvontapostauksen kommentilla sekä Facebookissa että Instagramissa eli yhteensä kuudella linkillä. Halutessasi voit linkin yhteydessä perustella, miksi kyseinen postaus on yksi …