”Haen vapautumista: yhteiskunnan normeista, stressistä, tunnelukoista, kivuista. En enää anna kipujen ja sairauksien rajoittaa liikkumistani liikaa, en myöskään mielessäni olevien kynnysten tai seinien.”
Näin kirjoitin Tanssi ja tunne -postauksessani pari viikkoa sitten. Kerroin teemoista, joita käsittelin tanssiesityksessäni ”Luon oman kieleni” -taidenäyttelymme taideillassa 12.11.2020.
Vapautumisen lisäksi koreografia kertoo myös siitä, että joistakin asioista emme halua luopua. Keräämme sylin ja sydämen täyteen – mitä ne elämänlangat sitten kellekin ovat, joista punoutuu jokaisen oma tanssi.

Esitys haki lopullista muotoaan melkein viimeisiin päiviin saakka. Harjoittelin loka-marraskuussa lähes päivittäin – tuli sopivasti tehtyä etäpäivän taukojumppa, kun kävi muutaman kerran ohjelman läpi. Välillä kuvasin harjoituksen kännykällä videolle, katsoin mitä kohtia pitäisi muuttaa tai harjoitella lisää.
Keho, mieli ja sielu nauttivat. En antanut sen häiritä, etten ole ”oikeasti” tanssija. Taustalla on ryhmäliikuntaohjausta muutama kymmenen vuotta ja yksi lyhyt tanssiterapiakurssi.

Pystyin pienestä jännityksestä huolimatta keskittymään esitykseen hyvin, ja sain ladattua siihen niitä tunteita, joita halusin. Yksi liike jäi välistä, yksinkertaisesti unohdin, mutta se ei haitannut kokonaisuutta.
Esityksen päätyttyä meinasi tulla itku; erityisesti loppuasentoon liittyy itselleni voimakas tunnelataus. Tästä kiitokset menevät fysioterapeutilleni.
Jotkut yleisöstä pyyhkivät silmiään, mikä oli minulle paras palkinto.

Videon aluksi kerron esityksen musiikista ja taustasta, tanssiesitys alkaa kohdasta 2:26.
Videolla vasemmalla puolella näkyvät taulut ovat Tiltu Nurmisen teoksia, seinän oikealla puolella on Veera Ruohomäen maalauksia. Keskellä elämän kiertokulkua kuvaavassa ympyrässä ovat omat runotauluni, joista olen kirjoittanut aiemmin teksteissä Runo puhuu kehon kieltä ja Seitsemäs aalto.
Oletko miettinyt, mitä sellaisia asioita omassa elämässäsi on, joista haluat päästää irti ja vapautua? Tai mitä haluat kerätä sylisi täyteen?
Video: Henrik, masiina creative
Musiikki: Scott Buckley, Filaments
Kuvista kiitokset Armi Jaakkolalle!
Taidenäyttely ”Luon oman kieleni”
Veera Ruohomäen, Tiltu Nurmisen ja Satu Haapalan yhteisnäyttely
Lemun kirjastossa 2.–27.11.2020
Seuraa blogia klikkaamalla sydäntä