Kalenteri 2021: Marraskuu

Runoviikko tulee aina oikeaan aikaan, keskelle synkintä syksyä marraskuun toisella viikolla.

Miksi loitsulaulua?

Loitsut kuuluivat naisen elämään muinaisessa Suomessa. Loitsiminen tai loitsuaminen oli voimissaan vielä sata vuotta sitten.

”Naisen ääni muinaisuudesta tulevaisuuteen” – Lemun kirjastossa taidenäyttely marraskuussa

Marraskuussa vietettävän Runoviikko-festivaalin teema ”Runo ja lava” inspiroi kolmea taiteilijaa tuomaan esiin naisen ääntä erilaisin taiteen keinoin.

Ajatus alkuviikkoon: Syystuulelta voimaa

Syystuuli riepottaa puita ja lennättää puiden viimeisiä lehtiä, nostaa vedet jokien rannoille. Antaudun tuulelle, nojaan siihen, nostan kasvoni kohti taivasta ja nautin tuulen puhdistavasta voimasta. Tuulen mukana saa mennä kaikki turha, jota en enää halua kantaa mukanani. Hengitän syvään, hengitykseni tihenee tuulen tahdissa, tuntuu että tuuli puhdistaa koko kehoni viimeistä solua myöten. Levitän käteni sivulle …

Perjantaipalasia 22.10.2021

Kahden päivän syysloma alkoi keskiviikkoaamuna, ja samaan aikaan mies ja koira lähtivät mökkireissulle.

Hyvää Satupäivää!

Vuonna 2021 Satupäivän teemana on Tarinoita ja taidetta. Saat nyt lukea tarinan, jonka voit joskus kuulla myös lauluna.

Ajatus alkuviikkoon – Viikko 42

Miten voit itse vaikuttaa siihen, että saat viikon aikana tuon korun kokonaisena käteesi?

Sisäistä havainnointia hevosten seurassa

Pääsenkö johonkin tunteeseen kiinni? Mitä se tunne kertoo? Kohtaa tuo tunne.

Keskiviikon kuvaruno: Kurkiaurojen huutoa

kurkiaurojen huutoja ja seisahtuneita hetkiä kerään –

Kehonhallinnan ja lihasvoiman mittaukset: Erinomaisesta erittäin huonoon

Ajattelin, että tämäkin menee huonosti, mutta pysyin kuin pysyinkin koko kolme minuuttia.

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus